ajatuksia · häät · lifestyle

Häähömppämuistion ylöskirjaus 1.

Rakas Rinkelin häähömppämuistio. Päiviä on tänään jäljellä 472.

No nyt olen saanut osviittaa siitä, miltä tuntuu saada myöntävä vastaus suureen kysymykseen. On kulunut nimittäin parisen viikkoa siitä, kun itse sanoin kyllä – tai joo tai juu tai jotakin sen suuntaista. Hatarat mielikuvat eivät ole vieläkään palautuneet terävämpinä päähäni. Eilen sitten mallailin hästägin risuja mielessäni huudahdukselle shesaidyes, kun toinenkin tulevista kaasoistani myöntyi tehtävään. Veikkaan, ettei se ollut vastahakoinen vastaus, vaan ihan aidosti iloinen nyökkäys. Hääjärjestelyt tuskin voivat paremmin alkaa kuin saamalla maailman parhaat kaasot koko päiväksi omaan käyttöön?

Päiviä on onneksi vielä jäljellä ruhtinaallisesti. Sellaisessa uskossa ainakin elin vielä ennen viime viikonloppua. Sunnuntaina olin nimittäin plompsauttaa silmät päästäni aamupuuroon, kun luin toisten valokuvaajien olevan jo varattuja jokaisena kesän 2018 viikonloppuna. Ja minä kun luulin, että olen tavalliseen tapaani vain yltiöpäisen innokkaana aikaisin liikkeellä – ehei ja noway. Toisaalta oli aika kiva kuulla, että enää ei tarvitse selitellä tai puolustella kenellekään omaa hömpöttelyä, vaan pian on oikeasti toden teolla aloitettava koko hömppääminen. Mutta toisaalta taas. No niin. Kaikkihan tiedämme, mitä hömppääminen tarkoittaa. Tulevan aviomiehen näkökulmasta ainakin tuhansia ootsäjoottanutselvää-puheluita töihin vaimon pomppiessa tasajalkaa luurin toisessa päässä. Siis innostuksesta vain. Hömppääminenhän tarkoittaa kirjaimellisesti hääjärjestelyiden keskellä pomppimista.

blogi62

Tällä hetkellä taidan olla hääjärjestelyiden kanssa vielä keskellä kuherruskuukautta; realismi ei ole vielä aivan täysin astunut mukaan kuvioihin, sen sijaan kaikenmoiset mahdollisuudet – tai mahdottomuudet – ovat vallanneet tilaa suunnitelmalistalta. Tässä vaiheessa sitä vielä haaveilee pizzahääkakusta ja donitsitorneista ja heppakyydityksestä, vaikka reilun vuoden aikana ne ehtivätkin kuulemma muuntua juustokakuiksi, lusikkaleiviksi ja Audiksi. Saa nähdä, kuinka pitkälle vuotta uskallan kulkea donitsitornit mielessäni.

Pari äärimmäisen tärkeääkin päätöstä olen ehtinyt jo tehdä. Muun muassa sen, että myönnyin hunnulle (jonka saa tarvittaessa viskattua tanssilattian nurkkaan).

Hei Rinkeli. Tänään pari ylöskirjausta: selvitä, mistä saa viulisteja ja huilisteja luikauttamaan häävalssin sekä suunnittele ja tilaa save the date -kortit.

 

ajatuksia · häät · kihlaus · onnellisuus · vähän runoo

Tämä tuleva vaimo.

Tämä
tuleva vaimo

pellin pyöräyttää välillä,
paistaa kyljyksiä
max.
kerran vuodessa.

Hoitaa pyykit
pienellä viiveellä,
saattaa odotuttaa
mm.
villakoiria.

Ei nyt pyhinä.

Mutta tämä
tuleva vaimo

lupaa kantaa huolta arjesta.
Hoitaa oman osansa
naurusta
plus
töihinlähtöhaleista.

Yrittää olla muuta kuin vaikee,
kun on haikee
olo
viikonlopun reissuerosta.

Tämä
tuleva vaimo

tahtoo ottaa homman haltuun siten,
että kotiinpaluu työpäivän jälkeen on vaihtoehdoista
mieluisin.

Mahdollisuuksien mukaan myös siten,
että liesi on edes välillä
lämmin.

Hassua. Yhtäkkiä seitsemän vuoden jälkeen tapahtui. Sinä yhtäkkisenä kaikki muuttui, vaikka mikään ei muuttunut. Hassua, kuinka lupasin sanoa reilun vuoden päästä tahdon ja se sai tärisemään vielä seuraavanakin päivänä, vaikka loppuelämän elo yhdessä on ollut molemmille jo selvää. Hassua. Yksi kysymys ja yksi vastaus ja kaksi sormusta tuntuivat saavan vuoretkin liikkeelle, vaikka arkinen keskiviikko tuli aamulla aivan ajallaan.

Pari päivää kosinnasta. Tiedäthän, ajatukseni ovat jo täynnä. Liian pitkä vieraslista, ihan pösilö kirkon varaussysteemi, hääpaikan katsastamistilaisuus, häämekosta haaveilua, meikkaajan etsiskelyä, rentojen musisoijien metsästystä, koristeiden suunnittelua, teemavärien valkkausta, vaivaannuttamattoman ohjelman mietiskelyä, avunpyyntöajatuksia.

Onneksi häävalssin olen jo valinnut pikkutyttönä.

Muutenhan puolessatoista vuodessa saattaisi jopa tulla kiire. No ei. Kaikki on just nyt ihanaa.