Suoraan pässiä sarvista kiinni. Eli toisin sanoen haasteiden kimppuun. Vihdoin.
Tekemättömät ja odotuksella olevat asiat ahdistavat minua, sillä ne pyörivät jatkuvasti mielessä – aivan liian kauan. Toteutus ja siirto käytäntöön tuppaavat kuitenkin venymään – aivan liian usein.
Luultavasti olen jo unohtanut puolet saamistani haasteista. Kiitän kuitenkin kaikkia haastaneita. 🙂
Seuraa muutamia vastauksia.
”Haasteen esittäjä on laatinut viisi kysymystä, joihin tulee vastata. Tämän jälkeen vastaaha saa laatia itse omat viisi kysymystä ja haastaa mukaan haluamansa blogit. ”
Kuka on urheiluidolisi tai motivaattorisi?
En ole oikeastaan ikinä varsinaisesti ihaillut ketään urheilijaa. Muutenkin olen huono fanittamaan julkisuuden henkilöitä. Tottakai saatan miettiä esimerkiksi kuvan nähdessäni, että onpa hieno kroppa. Hannamaria Seppälän ja Niina Kelon käydessä kassallani mietin kyllä heidän olevan molempien loistavia esimerkkejä terveistä ja urheilullisista suomalaisnaisista. Mutta eivät mitkään urheilijat suoranaisesti toimi motivaattoreina, innostajina toisinaan ehkä. Niina Kelo osti muuten ison irtsaripussin, haha. ;D Mutta niin, eniten minua motivoi kyllä ihan tavalliset ihmiset, kaikkein eniten ne läheisimmät, kuten isoveljeni.
Mikä oli ensimmäinen lempilajisi?
Aivan ensimmäinen ns. lajini oli tanssi. Jonkinmoinen lastentanssi, heh. 🙂 Myöhemmin satubaletti ja baletti. Kai tanssi tuolloin oli parasta, mitä tiesin. Oli kiva liikkua musiikin tahtiin.
Myöhemmin, tosin vielä aika pikkuisena, aloitin ratsastuksen. Muistan itse asiasssa vieläkin, kuinka näin ilmoituksen uudesta tallista kaupassa, jossa olen nykyisin töissä. Tuolloin nimi vain oli Kauppamies ja kauppiaskin oli varmasti toinen. Ratsastusta en tosin ole ikinä mieltänyt liikunnaksi tai urheilulajiksi. Ei sen vuoksi, etteikö se olisi urheilun veroista, hiki siinä tulee! Vaan sen vuoksi, että heppailu on enemmänkin ollut elämäntapa. Enemmän kuin vain liikuntaa.
Mitä urheilumuotoa tykkäät harrastaa mieluiten yksin? Entä mitä jonkun toisen/toisten kanssa?
Yksin ehdottomasti salilla käymistä. Se tuntuu sellaiselta ihan omalta jutultani. Haluan edetä jokaisella treenikerrallani omaa tahtia ja keskittyä vain siihen hetkeen. Satunnainen lörpöttely sarjatauoilla ei tosin häiritse millään tavoin, päinvastoin. Toisaalta nyt kun mietin, toisen kanssa treenaamisessa on varmasti paljon hyötyjäkin: tsemppari koko ajan vieressä ja itsestä ehkä saisi eri tavalla irti. Kunhan kanssatreenaaja on itsekin salilla tositarkoituksella. 😀
Jos joukkuepelit ja lajit, joissa vaaditaan toista henkilöä, jätetään pois laskuista, niin esimerkiksi lenkillä käynti toisinaan vaikkapa Santun kanssa on mukavaa. Olen kuitenkin todennut, että olen enemmänkin yksilöurheilija, sillä juoksemassakin käyn mieluiten yksin – poikkeuksia lukuunottamatta. Johtunee ehkä siitä, että liikunta on minulle suurelta osin myös jonkinlaista terapiaa ja ajatusten selvittelyä.
Hei, pyöräily toisen kanssa on muuten kivaa!
Onko jotakin urheilulajia, jota tykkäät seurata intohimoisesti, mutta jota et missään nimessä haluaisi/uskaltaisi itse harrastaa?
Yllättäen tulee ensimmäisenä mieleen lätkä, vaikka en intohimoisesti seuraa kuin MM-kiekkoa. Pelkäisin aivojeni puolesta, joten en uskaltaisi kaukaloon. 😀 Muuta ei oikeastaan tule mieleen, kun mäkihyppykään ei kiinnosta enää.
Jos joutuisit kuukaudeksi urheilukieltoon, mihin käyttäisit ylimääräisen ajan?
Jos ei saisi edes ulkoilla, löntystellä kaduilla? Aika paha. Varmaan kirjoittaisin enemmän, maleksisin kaupoissa, lukisin, piirtäisin ja no, siivoaisin. Haha. Yrittäisin keksiä mahdollisimman paljon touhuamista, etten tylsistyisi. Suunnittelisin kuukauden jälkeistä treeniohjelmaa ja kasvattaisin motivaatiota. Keräisin energiaa varastoon. 😀 Kyllähän sitä kaikenmoista keksisi, mutta ei yhtä kivaa.
 |
| Haaste: etsi koira. |
Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi:
1. Ravaan vessassa tiuhaan. Johtunee siitäkin, että aineenvaihduntani pelittää hyvin tätänykyä, mutta osin lienee vain tapa. Esimerkiksi aina kotiin tullessani (sama olenko ollut vain hetken poissa, käynyt juuri toisaalla vessassa jne.) minun on pakko käydä ensin vessassa ennen kuin pystyn niin sanotusti kotiutumaan. Sama pätee käsienpesuunkin. 😀
2. Välillä ihmettelen, miksi minulla on alahuulessa mustelmantapainen, vaikka en ole touhunnut mitään epäilyttävää. Hoksasin vasta vähän aika sitten, että salilla esimerkiksi kyykystä ylös pinnistellessäni kaikki romut niskassa saatan purra tiedostamatta huultani vähintäänkin yhtä kovaa. Hups.
3. Olen vieläkin ylpeä, kun ala-asteella eräs poika kehui valkoisia hampaitani. Ihmetteli kovasti. Tosin nykyisin hammasrivistö ei taida enää olla yhtä kirkas. Podenkin huonoa omaatuntoa lähes aina juodessani kahvia, Pepsi maxia tai jääteetä. Tai unohtaessani hammaspesun.
4. Ei sama, mutta toinen poika taas luuli minua aluksi mykäksi kolmannen luokan alussa, kun vaihdoin koulua ja muutin Järvenpäähän. Olin ihan hiukan vain ujo, heh.
5. Minulla on niin sanotusti kotivaihde ja työvaihde. Työvaihde kytkeytyy työpäivien lisäksi päälle silloin, kun joudun uusien tai puolituttujen kanssa tekemisiin. Toisinaan mietin, millainen vastaanotto olisi, jos kotonakin vääntäisin normivaihteen sijaan työvaihteen silmään. Joitakin juttuja työminästä voisi siirtää kotiinkin. Ensimmäisenä mieleen tulee täsmällisyys. 😀
6. Viime viikolla nolasin itseni töissä. En ymmärrä, kuinka olin onnistunut totaalisesti sivuuttamaan uutisen, että viiden euron setelit uudistuvat. Pikkutytön tullessa maksamaan ostoksiaan luulin seteliä ensin jonkinlaiseksi Monopolyn seteliksi. Paitsi ettei se ollut leikkiraha, eikä edes feikki, kuten seuraavaksi luulin, vaan ihan aito, mutta uudistunut vitosen seteli. Seuraavaana jonossa seisova rouva katsoi minua kuin sivistymätöntä moukkaa – ja se nolotti.
7. Edellisen kohdan luettuasi kuulostaa ehkä ironiselta jos kerron, että minulla on jatkuva halu sivistää itseäni. Siis ihan kaikilla osa-alueilla. Haluaisin omaksua kaiken lukemani ja kuulemani, tallettaa tiedot pysyvästi päähän kuin kone.
8. Olen maailman huonoin päätöksentekijä ja ehkä paras jahkailija. En vain kertakaikkiaan osaa päättää kahden tai useamman vaihtoehdon välillä! Toffeenmakuinen tuutti vai buffetti, aamuaerobinen salilla vai ulkona? Toisinaan olisi vain hyväksi, jos tekisin asiat hetken mielijohteesta ilman sen suurempia pohdiskeluja ja punnintoja.
9. Päätöksentekoa joissakin tilanteissa vaikeuttaa osaltaa myös tosiasia, että olen oikeasti aika pihi. Monena kertana minun on pitänyt tuoda kaupasta kotiin jälkiuuniruispaloja, mutta aina olen napannut ostoskoriin kuitenkin Reissumiestä. Herranjestas, sentään 75snt/pussi! Kuinkakohan monta kymmentä senttiä säästän silläkin valinnalla? No, riittävästi. 😀
10. Poden aivan järkyttävää lentopelkoa. Kyse ei ole mistään pienestä jännityksestä, vaan ihan oikeasti lamauttavasta pelosta. Viimeksi olin oikeasti pyörtyä ensimmäisessä nousussa ja lennon aikana turbulenssiin joutuessamme olin jo varma kuolemastamme. Santtu (ja äiti) joutuu kärsiä pelostani, sillä minun vuokseni emme voi ottaa halvimpia lentoja esimerkiksi nyt kesällä äidin vuokra-asunnolle matkatessamme. Tosin Air Berlinkin kuulostaa mielestäni jo tarpeeksi epäilyttävältä…
Hups. Tuli kymmenen. 😀
Ja koska luulen, että nämä ovat pyörineet jo aika monessa (lukemassani) blogissa, haastan kaikki jäljelle jääneet. Ole hyvä, nappaa jompikumpi haaste ja vastaile kysymyksiin, jos et vielä ole sitä tehnyt. 🙂
Ps. Vastahaaste lukijoille: kehu tai hauku. Siis blogia, ei minua. Toivo tai ehdota. Ihan kuinka vain. Esittele edes itsesi. Tai blogisi. On aina kiva tietää, kuka ruudun toisella puolella on. 🙂
Elina Heidi Rinkeli 