ajatuksia · ennen ja nyt · itsetutkiskelu · oma elämä · oma hyvinvointi · oma kanta · syvällistä · terveys

Pysymätön osa minua.

Mistä kaikista sairauksista ihminen voi parantua?
Influenssasta, vesirokosta, korvatulehduksesta. Onneksi paljon pahemmistakin. Tapaturmistakin – murtumista. Mielenkin murtumisesta. Minä sanon, että ihminen voi parantua myös syömishäiriöstä. Uskoisiko tuota?
Totean siten siitäkin huolimatta, että luin taannoin jälleen toisenlaisen lausahduksen. Se esitti totuutena, että syömishäiriö on osin pysyvä osa ihmismieltä aina sairastumisesta asti ikuisuuteen.
Jos ihminen pitää sairauteen sairastuessaan faktana sitä, ettei hän tule koskaan parantumaan, kuinka suuri hänen pyrkimyksensä ja motivaationsa on parantua? Jos ihminen ei usko edes itseensä ja pystyvyyteensä, millainen mahtaa olla hänen tiensä eteenpäin? Joo. Ei kummoinenkaan kai.
Millä tavoin syömishäiriö on pysyvä osa ihmismieltä? Jos se ei enää ohjaile toimintaa. Jos sitä ei tarvitse enää edes vastustaa. Jos ei tarvitse enää yrittää ja yrittää kaikenlaista, esimerkiksi selviytyä elämästä. Jos on täysin hiljaista. Jos näkeekin kuin ulkopuolisen silmin. Jos alkaa jo unohtaa. Väkisinkö syömishäiriö on pidettävä matkassa mukana?
Minä olen parantunut. Sanoi lääkärikirja tai yksittäinen henkilö mitä vain. Itsehän sen tiedän.
”Mä en olisi koskaan osannut arvata.” Ehkä kaunein saamani kohteliaisuus.
Ei sairaattomuus siltikään poista muistoja ja tunteita. Muistan moniakin asioita syömishäiriövuosilta – myös tilanteita, joita en ehkä haluaisi. Toisaalta muistan useita menneitä kuumepäiviä, vaikka olenkin tätänykyä terve. Itse asiassa tunnistan itsessäni ja käyttäytymisessäni sellaisia juttuja, jotka ovat peräisin elämäni heikommalta aikakaudelta. Esimerkiksi itsetuntemukseni on nykyään älyttömän paljon parempi. Mutta ei se siltikään tarkoita, että syömishäiriö on edelleen osa minua.
Vesirokkoon harvemmin sairastuu uudemman kerran elämässä, mutta poskiontelotulehduksista voi helpostikin tulla pienoinen kierre, vaikka välissä olisikin ollut täysin terve. Elämässä on kaikenlaisia riskejä.
Kaiken yleisen lätinän lisäksi syömishäiriöstä parantuminen vaatii kunnianhimoa. 
”Kunnianhimo on vahva halu tehdä tai saavuttaa jotakin, tyypillisesti jotakin sellaista, mikä vaatii päättäväisyyttä ja kovaa tahtoa.”
Toivon todella, että pysyvällä osalla ei tarkoitettu muuta kuin muistoja. 

14 vastausta artikkeliin “Pysymätön osa minua.

  1. Ehkä pysyvällä osalla tarkoitetaan muutosta, jonka sairaus on saanu sussa aikaan. Se kokemus – kuin jollain joku muu vastaava rankka kokemus – on vahvistanu sua. Ja ehkä ilman sitä sä et olis siinä missä nyt, tuntisi itseäsi niin hyvin 🙂 Jos se osa onkin vaan se muutos, mikä sussa on tapahtunu eikä sairaus itse?

    Tykkää

  2. Näinpä. Sitä juuri ajattelin kirjoittaessani muistoista ja niistä asioista, jotka tunnistan olevan peräisin noilta ajoilta. 🙂 Mutta mä en siltikään ajattele, että syömishäriö on edelleen osa minua.
    Monesti vain kun tällaisia asioita käsitteleviä juttuja lukee, saa mielikuvan (aika vahvankin), että tuolla osalla tarkoitetaan jotakin muuta kuin muutosta tai muistoja. Kontekstista irrallaan on vähän vaikea tulkita, eikä sillä nyt oikeastaan väliä olekaan. Jokainen saa kokea asiat ihan omalla tavalla. 🙂

    Tykkää

  3. No olipas siinä kommentti. Ei kyllä uppoa mullekaan tuo, ettei syömishäiriöstä voisi parantua. Tietenkin voi. Vakavastakin sellaisesta. Eihän se helppoa ole, mutta mahdollista kyllä.

    Ihanaa, että sä olet toipunut! ❤

    Tykkää

  4. Jep, sitä mieltä olen vahvasti itsekin. Mutta eivät nämä ole asioita, joista voi tai kannattaisi kiistellä.

    Heh, onhan tässä jo vuosia vierähtänyt noista ajoista, mutta on se siltikin ihanaa. ❤

    Tykkää

  5. Mielenkiintoinen kirjoitus! Kiitos siita, Elina!
    Jotenkin ymmarran tuon ajatuksen, ettei syomishairiosta voi koskaan parantua. Omien kokemuksieni ja haastateltavieni (teen aiheesta tutkimusta) mukaan iso osa syomishairiota on tietynlainen ajatusmaailma, josta on todella vaikeaa (ellei mahdotonta) paasta kokonaan eroon. ”Parantuminen” on oikeastaan aika laaja termi. Tarkoittaako se sita, ettei syomishairioiseen kaytokseen enaa sorru (esim. ahmimiseen tai kaloreiden pakkomielteiseen laskemiseen ja ruoan rajoittamiseen) ja/vai sita, ettei enaa edes koe samanlaisia ajatuksia kuin syomishairion aikana. Esimerkkina vaikka: syon enemman kuin riittavasti ja ruokia, jotka on ns. ”huonoja” ruokia… Tuleeko minulle halu (tiedostettu tai tiedostamaton) halu rajoittaa syomistani niin etta keho (ja kalorit) ovat taas tasapainossa. Itsellani naita ajatuksia viela tulee, vaikka en niita sitten kayttaytymisessani seuraisikaan. Tama siis vain esimerkkina. Monet (syomishairioista karsineet, nyt jo ”parantuneet”) myos vertaavat syomishairioita esim. alkoholismiin. ”Once an alcoholic, always an alcoholic”, juuri tuon pinttyneen ajatusmaailman takia… 🙂

    Tykkää

  6. Heippa ja kiitos kommentista!
    Ymmärrän ja myös tiedän täysin kuvailemasi asiat, jotka ovat ajatuksen takana – siis ettei syömishäiriöstä voisi koskaan parantua. Olen itsekin kuullut ja jutellut ihmisten kanssa, jotka monien vuosien jälkeenkin kokevat, että ajatukset ja ”houkutukset” jollain tasolla vaikuttavat vieläkin elämään.
    Siltikin. Minä olen eri mieltä, etteikö voisi parantua täysin. Parantuminen ainakin osin merkitsee minulle itselleni kai tilaa, jossa olin ennen sairastumista (poislukien nuo muutokset, esimerkiksi henkinen kasvaminen jne.). Mutta ei kai ihminen tällaisena olentona voi koskaan aivan täysin olla ”absoluuttisesti mitään”: täysin terve, täysin onnellinne jne.

    Sivuseikkana ihan vain mainitsen, että oma parantumisprosessini alkumetreiltä asti oli aikoinaan aika omanlainen, erilainen. Tiedä sitten, vaikuttaako se mielipiteisiini tässä asiassa.

    Tutkimista tehdessäsi olet varmasti huomannut, että sairastumis- ja parantumistarinoita on niin monia kuin on sairastuneita ihmisiäkin, vaikka vahvasti samankaltaisia piirteitä olisikin. Minä vastustan ajatusta siitä, että kaikilla kaikki tapahtuu samalla tavoin (harmillisen usein ammattiauttajat tuntuvat ajattelevan siten).
    Ja mitä tuohon alkoholismivertaukseen tulee. Tavallaan tajuan, mitä sillä on haettu, mutta en kyllä itse pysty allekirjoittamaan.

    Oli kiva vaihtaa ajatuksia – tässä siis vain minun selllaisia. 🙂

    Tykkää

  7. Täytyy näin syömishäiriöstä eroon päässeenä kommentoida, että jos esim. ajatuksia kaloreiden rajoittamisesta tulee, niin silloin ei mielestäni ole vielä parantunut. Moni jää siihen ”kontrollin turvaverkkoon” (jotkut ehkä loppuelämäkseen), eli kertoo tai uskoo olevansa parantunut, mutta ei kuitenkaan uskalla päästää niistä ajatuksista kokonaan irti. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettei niistä todella voisi päästä eroon.

    Itsekin vietin muutamia vuosia ”parantuneena”, mutta nyt oikeasti parantuneena, onnellisena ja syömishäiriöstä täysin vapaana, ymmärrän, että se oli pelkkää silmänlumetta, elämää kontrolloi silloin edelleen niillä syömishäiriöisillä ajatuksilla, vain vähemmissä määrin ja ehkä tiedostamattaankin.

    Tällaisia ajatuksia minulla 🙂 Hieno ja samaistuttava teksti!

    Tykkää

  8. Kiitos kommentistasi ja kokemuksesi jakamisesta!
    Olen täysin samaa mieltä kanssasi ja tätä juuri olen hakenut takaa. Hyvin sanottu, jes. 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s