ajatuksia · HCR · kiitollisuus · oma elämä · oma hyvinvointi · terveys · treeni

HCR2016

Tää se on elämää.
Jalat ihan hivenen muussahtaneina ja mahantäytteenä kylläkin paljon reilummin äidin murjomaa perunamuussia istuin autossa matkalla kohti jätskipönikkää. On kai vaikea kuvailla aivan tarkoin, mikä teki elämästä juuri sillä hetkellä niin hirvittävän elämänmakuista. Jätski maistui Omarilta, mutta se oli vain pieni vivahde koko elämyksessä. Sitä tahtoisi vain todeta, että kokeile itse: haasta itsesi fyysisesti ja nauti jälkifiiliksistä. Ei ole ensimmäinen kerta, kun samankaltaisessa tilanteessa huokaisen nuo sanat ja yritän olla pakahtumatta rintakehässä rellestävään riemuun. Tosin eilinen oli kyllä jotakin ainutlaatuista. Sain vihdoin juosta kaikkien vastoinkäymisten ja loukkaantumisten jälkeen ensimmäisen puolimaratonini.
Siinä tunteessa on jotakin perin alkukantaista. Sellaista käsittämättömän luonnollista ihmiselle. Että käytän kehoani, vien sen lähelle äärirajoja ja lopuksi palkitsen levolla. Luulen, etten paljonkaan sen lähemmäksi voi päästä omaa ihmisyyttäni, jos ajatellaan omien tuntemusten ja vaistojen varassa toimimista. Tunteen vallassa koen, että pääsen kaiken teennäisyyden keskeltä elämän ytimeen, siihen, millaiselta elämän kuuluisi tuntua. Veikkaan, että joku saattaa tuntea samaa metsän keskellä hiljaisuudessa. Ikään kuin ajattelen, että tässä on pääni, täällä kädet ja tuossa roikkuu jalat – ja se tuntuu aina kaikkein merkityksellisimmältä. Että minä olen olemassa ja osa hetkeä. Kuin olisin matkannut valovuosien päähän esimerkiksi ripsareista, ulkonäköpaineista ja liian lihottavista ruoka-aineista. Sillä hetkellä elämän turhuuksista. Se jonkinlainen alkukantaisuuden tunne vaikuttaa yksinkertaisesti vain niin valtavan, valtavan oikealta.

Kaks tuntia ja seittemän minuuttia. Se oli pelkkää nautintoa. Yhdeksännentoista kilometrin kohdalla ehkä ihan vähän myös pettymystä, että pian juoksu on jo ohi. Olin jopa hirvittävän onnellinen oikean jalan väsähtämisestä, sillä vasen toimi lopussakin lähes moitteettomasti: osaan arvostaa nykyisin vasenta jalkaani aivan uudella tavalla. Se nimittäin osaltaan mahdollistaa aika paljon, esimerkiksi oikeanlaisen elämän.

Tällä hetkellä harras toiveeni on, että saisin jatkaa tästä tätä tällaista alkukantaista elämää.

5 thoughts on “HCR2016

  1. Onnea! 🙂 Itsekin olen kaksi vuotta tapellut jalkakipujen kanssa murtuman jälkeen, mutta tänä vuonna pääsin taas pitkästä aikaa puolimaratonille! Fiilis oli maalissa hyvä mutta haikea, vaikka matka oli mun kunnolle vähän turhan rankka, on sitä matkaa aina yhtä kiva taittaa 🙂

    Tykkää

  2. Oli kyllä jotenkin ihan huippu kokemus! 🙂 Mehän ollaan oltu sitten vähän samassa jamassa, mulla oli pieni alkava rasitusmurtuma sääressä ja sen jälkeen se on oireillut enemmän tai vähemmän. Mutta nyt tuntuu kyllä jalassakin uskomattoman hyvältä.
    Tosi hieno juttu, että säkin olit juoksemassa! Onnea siis sullekin, Milla, hih.

    Tykkää

  3. Olen niin ylpeä susta ja niin olet varmasti itsekin. Voin vain kuvitella ton fiiliksen! 🙂 Ja niin hienoa, että jalkavaivojen jälkeen pääsit vihdoin juoksemaan ja matka sujui hyvin ilman kipuja. Hienoa sinä! Mäkin ehkä joskus tahtoisin päästä tuohon samaan fiilikseen. Mutta katsotaan kun vauva syntyy jos sitä pikku hiljaa pääsis ees takas lenkkipoluille. Terkuin Mia

    Tykkää

  4. Voi Mia. <3
    Kaikki aikanaan. 🙂 Olisi siistiä kyllä päästä juoksemaan yhdessä joskus!
    Ja arvaa, mä näin jopa yhden pariskunnan rattaiden kanssa juoksemassa eilen! Se oli kyllä aika hienoa. 😀

    Tykkää

  5. Oho siinä on suoritusta kerrakseen. Mullakin olis kyl haaveena että löytäisin halvalla hyvät juoksurattaat niin pääsisin juoksemaan vauvan kanssa lenkkejä joskus 🙂 Mutta kaikki aikanaan! Me voidaan sitä ennen käydä vaikka joku päivä kävelyllä, siihen mä vielä kykenen!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s