ajatuksia · elämänasenne · oivallukset · oma elämä · onnellisuus · pienet hetket

Resepti hyvään elämään.

”Mun mielestä hyvän elämän reseptissä ei pitäisi lukea, mitä tulee tehdä hyvän elämän saavuttamiseksi, vaan reseptistä tulisi saada tutkailla, millaisia kaikenlaisia asioita hyvässä elämässä voi tehdä. Siinä on vissi ero. Lähtökohtana tulisi mun mielestä olla se, että alkujaan ihminen on jo sisällä hyvässä elämässä, eikä se, että hyvä elämä on jossakin tulevaisuudessa, johon sitten joskus on ehkä mahdollista hypätä sisään.”

Siten mä ajattelen. Vaikka en tiedäkään vielä, mitä mun lahjaksi saamassa Hyvän elämän resepti -kirjassa lukee. Välillä mä itsekin unohdan, ettei mun tarvitse tavoitella hyvää elämää, sillä mä elän sitä jo. Sen sijaan mä voin kyllä miettiä, millaisia vaihtoehtoja mulla on elämässä ja tekevätkö jotkut niistä erityisesti mulle hyvän olon. Hyvä elämä ei välttämättä tarkoita aina vain paremman tavoittelua. Tahtoisin ajatella siten, että hyvää elämää voi ennemminkin ylläpitää, esimerkiksi valitsemalla unohtumattomia kokemuksia, onnellisuutta, aitoa hymyä ja lämpimiä tunteita tuovia vaihtoehtoja, ilman jatkuvaa ajatusta paremmasta, usein utopiasta.

Ennen kaikkea hyvä elämä on tyytyväisyyttä kuluvasta hetkestä.

blogi641

2-3 litraa lenkkiä (tossut jalassa kaikki tuntuu selkeämmältä), 1 dl tai sopivasti suklaata (erityisesti kahvin kanssa nautittuna tyytyväisyyteen yhdistyy myös säpäkkyyttä), 1 rkl omaa aikaa ja saman verran yhteistä aikaa (tasapaino oman minän ja ihmissuhteiden välillä), 1 kpl kylpytakkia (sen sisällä elämä tuntuu pehmoisimmalta), 2½ dl touhuamista (pieni kiirus piristää), ½ dl malttamattomuutta (odotus kasvattaa intoa), 1 tl stressahtavaa tilannetta (onnistuminen tuntuu sellaisen jälkeen parhaimmalta) ja ½ litraa unia (mieluiten onnellisia sellaisia).

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s