En tiedä, miksi en itsekään sitten käytä suoria sanoja sen enempää.

Kun kyllähän kaikki tunnistavat eleiden ja epäsuorien viittausten mutkaisuuden; vastuu on aika usein kuulijalla, tulkitsijalla. Mutkan taakse on hankalampi nähdä etenkin, jos eleen on tarkoitus viestiä jotakin itse tulkitsijasta. En yleisyydestä ole varma, mutta ainakaan minä en kovin herkästi lähde epäsuoria viestejä tulkitsemaan omaksi edukseni, esimerkiksi siihen tapaan kuin ”pieni pään nyökäytys taitaa kertoa halusta ystävystyä”. Omassa mielessäni sentapainen konkreettiseen pohjautumaton päätelmä on suhteellisen riskialtis ja epävarma. Jätän sellaisen mieluummin arvailun varaan tai paremminkin kai oman onnensa nojaan.

Hauva ei epäröi heittää epäluuloista katsetta. 

Yleisesti ottaen yksiselitteisten sanojen kertomaa on sen sijaan helpompi uskoa. Itse asiassa on ihan naurettavan helppoa saada vilpittömästi toiselle mukava olo muutamilla sanoilla, kuten ”hei sun kanssa on tosi kiva jutella”. Miksi se siltikin vaikuttaa olevan niin vaikeaa? Ja harvinaista? On ihan hassua, että tuntuu todella, todella kömpelöltä kertoa ääneen toiselle, että ”kuule, mä haluaisin tehdä sun kanssa tämän työn”. Tilanteessa haluta-verbi tuntuu ilman painotuksiakin äärettömän – melkein liian – vahvalta sanalta, joka lisäksi jättää vain vähän tulkinnanvaraa. Ehkä juuri sen vuoksi se tuntuu jopa pelottavalta, kun hiljaa mielessä ei voi enää lohdutellen ajatella ”mutta enhän mä mitään sillä tarkoittanut”. Huomattavasti turvallisempaa olisi ujuttaa päätös huomaamattomasti toiselle kysymällä epäsuorasti esimerkiksi ”tehtäiskö me sitten yhdessä”. Kuin se olisi aikalailla samantekevää.

Vaikka itse ainakin olen ihminen, jolle mikään on harvoin ihan sama. Tai ainakin useammin oma suhtautumiseni on ennemminkin vahvasti myönteinen.

Toisinaan koen kyllästymistä monien asioiden sanatonta luisumista kohtaan eli äänettömään olettamukseen kaiken sujumisesta kuin aina aiemminkin. En sano luisumisen olevan ikävää tai välteltävää. Ennemminkin tarkoitan sitä, että vaikka kaikki olisi aina tehty tottumuksesta samalla tavoin ja tehtäisiin jatkossakin, voi toiselle siltikin kertoa ääneen ”tänäänkin tahtoisin tehdä tämän sun kanssa”. Sellainen jollain tapaa päivittää tilanteen ja lataa uudelleen vanhan tutun jutun.

Minulle sanat merkitsevät hirveästi, sillä teot ja eleet puhuvat kuitenkin aina osin eri kieltä.