”Jos aikuinen ei pidä varaansa, pian hän ottaa tosissaan enää velvollisuudet.”

Nuorempana aikuistuminen mietitytti osin kai sen vuoksi, että tapani tuntea monet asiat niin tosissaan vaikutti olevan täysin sopimaton aikuisten elämään. Piparkakkutalon romahtaminen ei saisi romahduttaa samalla minua, eikä joulukuusen kaljuuntuminen voisi enää olla oikea syy huolestumiseen. Näin jälkeenpäin osaan kertoa, etten ollut luokitellut asioita (silloinkaan) välttämättä niiden todellisuusarvon – siis kuinka elämää muuttava asia oikeasti oli – mukaan, vaan ennemminkin tunteiden syntyminen luokitteli asioita eri tasoihin; saatoin ottaa piparkakkulinnan romahtamisen raskaasti sen vuoksi, että annoin syntyneen tunteen täyttää viipyvän hetken täysin. Itse tapahtuneen sijaan otin harmituksen tunteen hyvin tosissani.

Ja ei kai pelko aikuisuuden apaattisemmasta elämästä ollut täysin perätön. Toisinaan tunnen edelleen, että jos aikuinen ei pidä varaansa, pian hän ottaa tosissaan enää velvollisuudet. Millä tarkoitan, että kokonaisvaltaisia tuntemuksia syntyy – tai oikeastaan annetaan syntyä – yhä vain harvemmista, ainoastaan muka-oikeasti-merkittävistä asioista, kuten juuri asioista, joita ei vain voi jättää tekemättä tai joilla on suora, konkreettinen vaikutus johonkin. Tähän kohtaan tahtoisin sulloa lainausmerkkeihin aikuisten asiat. Miksi aikuinen ei saisi ottaa tunnettaan tosissaan, vaikka kypsällä ymmärryksellä tajuaisikin olla takertumatta itse asiaan? Sillä tietäähän jokainen aikuinen piparkakkutalon romahtamisesta syntyneen harmituksen täyttävän vain kyseisen hetken, ei koko elämää.

Olen saanut välillä elämästä kuvan, että näennäisesti merkityksettöminä näyttäytyvät asiatkin vahvasti tunteva on mieleltään liian lapsenmielinen, peräti lapsellinen. Vaikka itsestäni taas järjettömältä tuntuu se, että tietyn vuosimäärän kerryttyä tunteiden voimakkuusnappulaa on väännettävä hillitymmälle ja tunteiden syntypaikkoja harkittava äärimmäisen tarkasti. Koska uskon kai siihen, että rajoittamalla hyvin todennäköisesti unohtaa, kuinka velvollisuuksien tai riittävän tärkeiden juttujen ulkopuolisista asioista luodaan täysin varteenotettavia, koko mielen täyttäviä tunne-elämyksiä.

Kyllä. Aion tänäkin jouluna huolestua joulukuusen kaljuuntumisesta. Kuten olen viimeiset 20 vuotta tehnyt. Ja kyllä. Itse asiassa olen äärettömän tyytyväinen osatessani edelleen tuntea sellaista.