Sen lisäksi, että aurinko saa odottamaan kevättä, se saa minut myös ihmettelemään kaikenlaista. Ei ole tavatonta, että päivällä kesken kandinkirjoitusurakan asettaudun sohvan käsinojalle istuskelemaan ja tuijottelemaan ulos. Kun muistaa mieltää itsensä välillä vain riittävän pieneksi olennoksi isossa maailmassa, ihmettelyn aiheet eivät ajattelemalla lopu kesken.

Kirjoittaessani ystäväni syntymäpäiväkorttiin 25-vuotiaalle oikeastaan tajusin täyttäväni itsekin tänä vuonna saman verran. Vaikka sen ei numeroina tarvitse merkitä yhtään mitään sen mullistavampaa kuin edellistenkään vuosien, on se kiistämättä kuitenkin keskellä kymmentä vuotta. Kymmentä vuotta, joiden aikana usein tapahtuu ihmisen elämässä suuria harppauksia; opintojen loppuunsaattamista, työelämän alkamista, perheen perustamista, muuttoja, aikuistumista.  Aika paljon sellaisia päätöksiä, jotka luultavasti määrittelevät pitkälti ainakin seuraavaa vuosikymmentä.

Rehellisesti sanottuna tuntuu, että aika pian 25 vuotta täyttävänä elämä on yhtä pään viskomista puolelta toiselle. Kun katson kahdenkymmenen puolelle, nyökyttelen huolettomalle opiskelijaelämälle, jossa vastuuta on lähinnä kannettava raporttien palautuspäivistä ja tenttikerroista. Voisin hyvin olla vasta opiskelija. Toisaalta kolmenkymmenen puolelle tähyillessäni näen ystäviäni pienten perheidensä kanssa ja väkisinkin mietin, että ainakin ikäni puolesta voisin olla jo harppomassa elämän suuria askeleita. Kuin katselisin oikealta vasemmalle ja vasemmalta taas oikealle osaamatta päättää kulkusuuntaa.

Pian 25-vuotiaana on hirveän vaikea sijoittaa itseään yhtään mihinkään. Kun toisena päivänä myhäilee ystävän vauvalle ja toisena taas yliopistokaverin vaihtosuunnitelmille, alkaa oma suuntaaminen olla lähinnä pään hallitsematonta pyörittelyä.

Vaikka minkä ikäisenä vain mahdollisuuksia on juuri niin paljon kuin itse suostuu niitä löytämään, niin näin pian 25-vuotiaana tuntuu kuin mahdollisuuksia tuotaisiin suoraan tarjottimella nenän eteen; elämä houkuttelee asioihin aivan uudella tavalla ja uudessa mittakaavassa. Siitä huolimatta, että nuoruus on edelleen 25-vuotiaana läsnä, elämän rajallisuus alkaa viimeistään pohdituttaa. Ehkä 25. vuosi tuntuukin sen vuoksi niin maagiselta; nuoruuden hurjuus yhdistyy jo hankittuun elämänkokemukseen ja toisaalta myös kokemukseen rajoitetuista vuosista. Yhtäkkiä elämää haluaakin ahmia kahta kauheammin, edetä vähän kuin pienellä kiireellä.

25. vuotta jo eläessäni tunnen itse ainakin suurta kiitollisuutta saadessani kokea tällaisia tuntemuksia. Sillä pään pyörittely puolelta toiselle on ainoastaan kutkuttavaa. Jo senkin vuoksi, että sitä tietää omien valintojeni vaikuttavan myös lähellä oleviin ihmisiin.