Yksi vuorokausi kestää kakskytneljä tuntia. Tunti on sen kuuskyt minuuttia. Ei minuuttiinkaan mahdu enempää sekunteja. Harmi. Kiva vartti kuluu yhtä nopeasti kuin tylsä viisitoistaminuuttinen. Mikä tuntuu joskus ihan tyhmältä; miksi mukavassa ei voisi viipyillä hiukan kauemmin? Tosi harmi. Kahdeksan minuuttia. Hei kahdeksan lyhyttä minuuttia ja elämän tähtihetki voi olla hetkessä ohi. Ihan tosi, tosi harmi. Jo aivan pienenä Rinkelinä kuunnellessani kuka voisi kellot seisauttaa ja ajan pysäyttää mietin, mahdetaanko koskaan keksiä ajanpysäyttäjää – edes hidastajaa. Toivoin kovasti, mutta epäilin sitäkin enemmän. Minkä vuoksi ymmärsin, ettei ihanan asian uudestaan elämiseen ole muuta keinoa kuin muistelu. 

07.30 Mä muistelen, etten malttanut. Toisinaan aamuisin väsymys ja malttamattomuus keskustelevat sisälläni; oikeastaan koskaan ensimmäinen ei ole vielä voittanut. Herääminen tuntuu liian houkuttelevalta.

07.45 Mä muistelen, että vatsa kurni nälästä. Olen iloinen jokaisesta tunnistamastani kehon viestistä. Siitä, että kroppa osaa kertoa minulle jotakin. Nälkä! Asialle oli tehtävä jotakin.

07.55 Mä muistelen, että vilkaisin kelloa yllättyneenä. Viisi tuntia unta sai riittää. Vaikka pää tuntuikin ennen kahvia hivenen painavalta. Siitä huolimatta olin tyytyväinen; harvoin sitä kahdeksaan asti nukkuu.

08.00 Mä muistelen, että olin kompastua omiin tavaroihini. Kengät keskellä eteistä muistuttivat yöstä. Pöydällä vikkelästi poisotetut korut. Lattialla rutussa kasa vaatteita. Aivan. Pikkujoulujuhlijalla oli kiire nukkumaan.

08.01 Mä muistelen, että yöllä kotiin saavuttuani olin pienesti huojentunut. Sillä yöllinen kotimatka oli mielenkiintoinen rikkinäisen junan ja yliavuliaan miehen vuoksi.

08.47 Mä muistelen, että neljäskään kuppi kahvia ei tehnyt tiukkaa. Vaan oikein hyvää. Olo oli pirteä. Euforinen, kuten usein onnellisten iltojen jälkeen.

09.30 Mä muistelen, että tunsin jopa levottomuutta. Ylös ja ulos, oli miltei pakko päästä. Sallin itseni lähteä pienelle lenkille arvioituani olotilan; pieni tukkoisuus oli tiessään.

09.36 Mä muistelen, että lenkkitossut tuntuivat viikon tauon jälkeen hyvältä jalassa. Raikas ilma ja lumiset maisemat sitäkin paremmalta. Olin flow-tilassa jo ennen ensimmäistä juoksuaskelta.

10.00 Mä muistelen, että olin kymmeneltä ehkä Loutin Siwan paikkeilla. Koska juuri siinä askel alkaa joka kerta kummallisesti painaa. Ennen kuin juoksu alkaa rullata uudestaan.

10.33 Mä muistelen, että heittäydyin kotona ensitöikseni lattialle makaamaan. Hengittelin syvään ja nautin liikunnan jälkeisestä olosta. Riisuin vasta sitten päällysvaatteet.

10.45 Mä muistelen, että kuuma suihku tuntui rauhoittavalta. Hyvä olo inspiroi. Olen saanut moneen kirjoitukseen idean juurikin kuuman veden virratessa kasvoilleni.

11.15 Mä muistelen, että keskittyminen oli vähän hataraa. En saanut luettua tenttiin kunnolla. Syy oli kuitenkin mitä parhain – ja mielestäni hyväksyttäväkin; olin aivan liian onnellinen ja innostunut.

12.18 Mä muistelen, että siinä nyt oli kaikenlaista. Lähtö on oikeastaan aika usein samanlaista. Pyykit on edelleen koneessa, hiukset selvittämättä ja toinen sukka kadoksissa. Ei se ole niin minuutilleen. Muulloin kuin junalla kulkiessa.

12.45 Mä muistelen, että huokaisin ihastuksesta astuessani sisälle. Kuin äidin joulumaahan olisi saapunut. Glögiä ja pipareita. Riisipuuroa ja luumukiisseliä. Sultsinoita ja ohrakarjalanpiirakoita. Kynttilöitä, joululauluja ja hyvää mieltä.

15.05 Mä muistelen, että mietin tenttiä. Juuri ennen kuin nuokahdin kotona sängylle. Yleensä välttelen päiväunia, enkä oikeastaan edes osaa nukkua keskellä kirkasta päivää. Tällä kertaa oli kuitenkin sopivan harmaata – ja ilmassa riittävästi väsymystä.

15.40 Mä muistelen, että kaipasin piristystä. Ja koska en juo kahvia enää kello kahden jälkeen, kuorin mandariinin. Toisen. Kolmannen. Neljännenkin. Ajattelin, että voisin kokeilla joku kerta ennätystä.

16.22 Mä muistelen, että tuijottelin kattoon. Mietin jälleen edellispäivää ja sen onnellisia hetkiä. Tein sitä taas; elin uudestaan ja uudestaan.

17.40 Mä muistelen, että kirkon penkki tuntui tutulta. Samalta kuin joka joulu. Vähän liian kovalta. Ja juuri sen vuoksi niin hyvältä. Sellainen pieni epämukavuus, se nyt vain kai kuuluu kirkkoon. Hassua.

18.03 Mä muistelen, että ensimmäinen laulu oli Varpunen jouluaamuna. Suljin silmät. En edes hyräillyt. Kuuntelin vain. Silmät suljettuina kaikki kuulostaa erilaiselta; vivahteikkaammalta.

19.55 Mä muistelen, että olin jo pää tyynyssä.  En ihan vielä unessa, mutta vaakatasossa.

 23.38 Mä muistelen, että uni liittyi jollain tapaa Kuopioon. Ja maapähkinävoihin.