ajatuksia · itsetutkiskelu · itsevarmuus · oma elämä · oma hyvinvointi · syvällistä

Yhtä roikkumistahan se aluksi on.

Itse asiassa aivan ensimmäiseksi minulla nousee ajatuksiin mielikuva inisevästä kersasta roikkumassa hihansuussa ja jankuttamassa jookojookojooko. Tai ihan mikä vain muu vastaavanlainen tilanne, jossa periksiantamattomuus on lähinnä ärsyttävää. 

Jookojookojooko oo nyt vaan oma ittes.
Siltä se aina väliin elämässä on tuntunut, kun sanallisista teilauksista ja kampituksista huolimatta on vain yrittänyt edelleen jatkaa eteenpäin omana itsenä. Tarkoittanen kai, että vaikka kuinka katsotaan vähän liian pitkään tai osoitetaan huomaamattomin elkein sopimattomuutta, on omaan itseen vain pakko luottaa siitäkin huolimatta, että itsevarmuuden sijaan kantavana voimana on lähinnä synnynäinen itsepäisyys. En minä varma ole, kenenkä hihassa olen loppujen lopuksi itsepintaisesti roikkunut – voi hyvin olla, että pitkälti omani. 
Pitkään minä olin itselleni tämän pallon pahin epäilijä ja arvostelija. Siis se, joka koetti vähän väliä muuttaa kaiken, mitä muutettavissa oli, eli pään päällä keikkuvasta nimestä alaspäin aivan kaiken. Kun on omasta mielestään sellainen ja tällainen, lähinnä siis vääränlainen, on äärimmäisen ärsyttävää jankuttaa itselle mantraa ”sä olet hyvä tollasena, sä riität tällasena”. Hittoon kaikki ylikliseiset quotet. Olo on vähän kuin sillä itsepäisellä naperolla apinaotteessa: tekisi mieli voimien puolesta päästää irti, mutta luonne ei vain anna periksi.
Mutta kuten yleensä, väsytystaistelu on tehokasta – tosi usein palkitsevaakin. Jossain kohtaa sitä vain huomaa, että jatkuva inkuttaminen on kantanut hedelmää. Tasapaino tarkoittaa silloin yksinkertaista ajatusta itsestä: oma hyväksymisprosessi sisäisen arvostelijan kanssa on läpikäyty. Loppu ei ole välttämättä historiaa, mutta vähintäänkin toisille sysätty. Saavat hyväksyä tai olla hyväksymättä, tällainen mä riittävänä kuitenkin olen
Ympäristön erilaisten vaikutusten alaisena on toisinaan ihan tosi haastavaa ja erityisesti uuvuttavaa yrittää pitää riittävän napakkaa otetta omasta hihansyrjästä. Kuitenkin väittäisin, että kannattaa se roikkuminen. Jos ei muuta, niin kehittää ainakin näppien puristusvoimaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s