Kategoria: Uncategorized

Uncategorized

Lukupäiväkirja: 1. kirja

ElinaKommentoi
Blogini on kuvaus elämästäni ja minusta. Minulle tärkeistä asioista. Ihmisistä. Ajatuksista. Ideoista. On siis luonnollista, että kirjallisuus ja lukeminen harrastuksena saa myös tilaa blogin riveillä.
Reppu selässä, loput kirjat pyörän tarakalla, namia taskussa ja kypärä päässä. Siis valmiina lähtöön. Ai niin, se kirjastokortti, tärkein meinasi unohtua. Hyvinhän tässä ehtii polkaisemaan kirjastolle lainaamaan parit Replicat ja Pennyt ennen aamupäivän ratsastustunnille lähtöä. Masu suloisen täynnä äidin tekemää toastia ja kylmää kaakaota polkaisin itseni vauhtiin. Toivottavasti uutuuskirjahylly ei tuota tänä aamuna pettymystä!
Nyt aikuisiällä lukuharrastukseni ei ole aivan yhtä intohimoista kuin nuorempana, jolloin varsinkin kesälomilla saatoin vierailla kahdessakin eri kirjastossa saman päivän aikana. Ahmin kirjoja, parhaimmillani useampia päivässä. Koulukirjojen pänttääminen ja kiire ovat nyt vanhempana harmikseni hillinneet tuota paloa, mutta yhä se sama liekki on sisälläni: rakkaus lukemiseen.
Oi äiti, mieleni tekisi niin kamalasti pientä, suloista pikkureppua kirjastomatkoille. Kuinka ihanaa olisikaan pakata lainakirjoja omaan söpöön kirjastoreppuun, jonka taskussa kirjastokortti  jo odottaisi valmiina. Ei olisi huolta sen unohtamisesta. Ja pitäisin ehdottomasti aina muutaman namun repun sivutaskussa – ihan varmuuden vuoksi. Mallikin minulla on jo mielessä. Näin sellaisen eräällä isommalla tytöllä kaupungilla. Vaaleanpunainen ja pieni. Siis se reppu. Kuin unelmissani.
Sain tyytyä hieman edullisempaan, vaaleansiniseen, mutta olin silti kovin onnellinen. Ikioma kirjastoreppu. Kyllä kelpasi pakata kirjoja kirjaston lainaustiskillä!
Lukupäiväkirja: 1. kirja
Lainasin kirjan Natascha Kampusch 3096 päivää hetken mielijohteesta. Olin kylläkin suunnitellut kirjan lukemista pidempään, mutta hieman epäröinyt: eihän ennakko-oletus sen kaltaisesta kirjasta voi olla kuin kamala. En kiistä etteivätkö Heike Gronemeier ja Gorinna Milborn olisi onnistuneet yhdessä Nataschan kanssa luomaan vaikuttavaa kuvausta tytön monen vuoden koettelemuksesta. Tarkoitan, että vaatii jonkinlaista luonteen lujuutta, että pystyy lukemaan alusta loppuun, rivi riviltä niin käsittämättömän hirveän tarinan kärsimyksestä ja epäinhimillisestä kohtelusta.
Jollain tapaa minua on aina kiinnostanut rankat aiheet. Aiheet, jotka jollain tapaa koskettavat syvältä, hätkähdyttävät, laittavat miettimään. Ja ennen kaikkea tositarinat. En ole mielenvikainen tai kieroutunut, minua vain jollain, ehkä sitten kieroutuneella, tavalla kiinnostaa suunnattomasti ihmisen (kieroutunut) mieli, ajatukset, kokemukset ja koettelemukset. Ehkä siksi, että elän tekstin mukana, heittäydyn kirjan maailmaan? En tiedä.
Raaka, todenmukainen, kaunistelematon. Sellainen on Natascha Kampuschen kuvaus kahdeksan vuoden vankeudestaan pienessä maakellarissa psykopaatin henkisen ja fyysisen väkivallan alistamana. Vain yksi tai korkeintaan kaksi tapahtumaa on jätetty pois riveiltä Nataschan halusta säilyttää pieni muisto vain itsellään.
Ei herkille.
Uncategorized

Feeling

ElinaKommentoi
No nyt voi vihdoin todeta, että kesäfiilis on tullut, vai pitäisikö sanoa paremminkin palannut! Ihan turhaan pelkäsin, etten enää saavuta tuota maagista (buuu), kutkuttavaa tunnetta lapsuudesta. Viime päivät ovat olleet täynnä aurinkoista säätä ja mieltä. 
Itse olen ihminen, joka helposti jämähtää ja kangistuu kaavoihin, päivästä toiseen toistaa samoja rutiineja, koska niinhän on aina ennenkin tehty. Tämä koskee yhtälailla iltapalan syömistä kuin aamuisia rutiineja heräämisestä vaatteiden valintaan. Nyt tämän projektini myötä havahduin siihen, että liikunnassakin toistan samoja rituaaleja päivästä toiseen lähes pakonomaisesti ja silloin juuri tärkein, eli liikunnanilo, kärsii. Lisäksi kroppa tottuu viikosta toiseen samaa toistavaan liikuntaan, eikä siitä saa enää samalla lailla tehoja irti.
Siispä päätin tehdä asialle jotain. Tavallisen aamulenkin sijasta kaivoin varastosta rullaluistimeni (ihan kirjaimellisesti siis kaivoin) ja lähdin luistelemaan pitkin katuja. Täytyy tähän väliin todeta, että pää on vielä ehjänä kiinni kropassa ja muutkin ulokkeet yhtenä kappaleena, haha. Itse asiassa yllätin itseni positiivisesti: vain yksi pieni vaaratilanne sattui lenkin aikana! Vähän arvelutti lähteä ilman kypärää liikenteeseen. Täytynee ihan oikeasti käydä hankkimassa suojaa päälle. Ainoa hieman villiä ja vapaata tunnetta latistava seikka oli se, että minun oli pakko suunnitella reitti siten, etten vahingossakaan joutunut lähelle alamäkeä. Jarrutus kun ei ole vahvimpia puoliani;D Päädyin sitten heittämään tasaisen lenkin pariin kertaan.
Illalla kävin vielä Santun kanssa polkaisemassa Tuusulan järven ympäri. Viimeisissä nousuissa reidet ja pohkeet menivät kyllä jo mukavasti maitohapoille. Mutta voi sitä tunnetta, kun päivän jälkeen lösähti sohvalle: taivaallista! Olin hyvin tyytyväinen rikkoutuneista kaavoista:-)

Tässä vaiheessa päivää Vilillä oli vielä oma koettelemuksensa edessä: lääkärikäynti ja nukutus:S
Toissapäivänä käytiin illalla Rosan kanssa maistelemassa kesäistä Helsinkiä terassin (ja lonkeron) muodossa. Itse juomanirsona tyydyin kokikseen (Maxia ei saatavilla). Rosa lupasi, että seuraavalla kerralla hän vie minut Slingiin (vai mikä mahtoikaan olla?), jossa saa muun muassa Snickers-drinkkejä (jos tajusin oikein:D). Namnam, kelpaa varmasti minullekin! Toivottavasti pian uusiksi, Rospa;-)
 Henkäyksen ohut kangas, pitsi ja keltainen. Lähes täydellinen yhdistelmä?

Uusi hame ja paita pääsivät hetken henkarissa roikkumisen jälkeen vihdoin koekäyttöön. Keltainen, turkoosi ja koralli, ehdottomasti minun tämän kesän värirakkaudet<3

Seuraavaksi ohjelmistossa pakkaamista, lenkkiä ja varojen arviointia. Löysin nimittäin tarjouksen urheiluliikkeestä (sykemittari+GPS) ja yritän tehdä ostopäätöstä. Vaikeaa!
❤ Ellu, Lellu, Elina, kuten haluatte.
Ps. Ensimmäiset mmmmansikat syöty!
Uncategorized

Project X

ElinaKommentoi
Tässä tämä taas nähtiin. Elina + kaksi viikkoa toimettomuutta on mahdoton yhtälö. Siis se ei vaan toimi. On aina aivan pakko keksiä vähintäänkin jokin ”pieni” projekti, tavoitteellinen tietenkin. On minulla niitä aika älyttömiäkin ideoita ollut (:D), mutta tämä uusin ei kuitenkaan kuullu sarjaan loistavat päähänpistot by Elina. Tai voi tästäkin sitä tulla, jos ei pidä päätä mukana, vaan kuljettaa sitä kainalossa, heh. Täytyy olla tarkkana.
Itsehän olen pienestä asti ollut kovin kilpailuhenkinen ja tavoitetietoinen. Asetan nykyäänkin itselleni tavoitteita, joihin tähtään ja jonka eteen paiskin töitä. Aina kyseinen toiminta ei välttämättä ole järkevää (onhan se aika kuluttavaakin ynnä muuta…), mutta tällainen minä vain olen. Pidän siitä, että on jokin päämäärä, johon tähtään.
Tällä kertaa tuo päämäärä liittyy urheiluun. Tähän asti olen hölkytellyt pitkin katuja vailla tietoa ajasta, matkasta, sykkeestä tai muista tilastoista. Ajattelin, että voisin ottaa askeleen kohti tavoitteellisempaa juoksuharrastusta. Heti ei tietenkään voi rynnätä maratonille (vaikka epärealistinen  minä siihen patistaisikin:D), mutta maraton voisi olla pitkän matkan tähtäin. Ensin on kuitenkin kartoitettava tämänhetkinen juoksukunto tarkemmin ja siihen tarvitsen kyllä laiteapua, sykemittarin muodossa. Tällä hetkellä tiedän vain, että peruslenkkini kestää vajaa tunnin riippuen päivästä, keskimäärin ehkä noin 50 minuuttia.
On myös kiinnitettävä huomiota riittävään ruokavalioon, lepoon ja varustukseen. Uudet lenkkitossut tuli onneksi hankittua jo aiemmin keväällä. Ilman oikeanlaista ravintoa ja välipäiviä juoksukuntokaan ei kehity. Olisinkin todella onnellinen, jos joltakulta löytyisi vinkkejä liittyen tulevaan projektiini – ihan millaisia neuvoja vain tulemaan, alkaen siis ihan vaikka parhaiten juoksuun soveltuvista pikkuhousuista, haha..

Itseäni on mietityttänyt lihaskuntoharjoittelun rooli juoksuharjoittelussa. Olen yhä odotellut paloa takaisin kuntosalille, mutta odotteluksi se todella on jäänyt. Joku pistää edelleen sinnikkäästi vastaan salille lähdössä: ehkä se on ne lihaskimpulliset miehenköriläät tai sitten vain olematon lihasvoima, joka saa voimaharjoittelun tuntumaan epämiellytävältä.

En tee lupasta, että tästä eteenpäin tulemme seuraamaan blogissani projektiani maratonille. Tiedän ja tunnen nimittäin itseni liian hyvin pystyäkseni lupaamaan sellaista: innostukseni voi lopahtaa ennen kuin projekti on edes kunnolla käynnistynyt (ja silloinhan voin luonnollisesti vielä pestä kädet koko hommasta, koska en laske sitä luovuttamiseksi, jos projekti ei ole vielä edes alkanut, haha). Voin kuitenkin luvata, että juoksuharrastuksestani tulen kirjoittamaan ja aihetta sivuamaan postauksissa:)
Kyllä kelpaa lähteä lenkille – ja salille! Uusi ja söpö juomapullo by Hello Kitty<3

Ihan ensimmäiseksi kaipaisin vinkkejä sen sykemittarin (vai millä nimellä sitä kutsutaan?) hankintaan. Toivomuksena tietysti mahdollisimman hyvä ja halpa. Sellaiset helpot kriteerit, haha.
Uncategorized

My summer

Elina5 kommenttia
Olen tehnyt omaan päiväkirjaani jo keväällä pitkän listan asioista, jotka haluan tehdä ja kokea tänä kesänä. Sansun innoittamana päätin jakaa listan täällä blogissakin. Rakastan tehdä listoja ja ”tilastoida” juttuja. Jotenkin asiat tuntuvat silloin paljon selkeämmiltä ja todellisimmilta, ei tarvitse pitää juttuja päässä muistissa, vaan voi antaa ajatuksen vain juosta vapaana.

Havahduin tänä aamuna siihen, että juhannukseen on todellakin vain vajaa pari viikkoa. En ole päässyt käyttämään vieläkään kesähellevaatteitani. No, sille nyt ei voi mitään, sää on mikä on. Mutta en ole myöskään tehnyt vielä laisinkaan pakollisia kesäjuttuja, kuten syönyt mansikoita (!!!). Ja hei haloo, juhannushan on jo keskikesää! Miksi Suomen kesän pitää olla niin pirun lyhyt?!

Tänä kesänä 2012 haluan ja aion:

* Valvoa pitkään ( >klo12) ja nauttia kesäyön tunnelmasta.

* Matkata junalla aamulla aikaisin Helsinkiin aamupalalle johonkin viihtyisään kahvilaan.

* Pakata viltin ja eväät kassiin ja pyöräillä Rantapuistoon ottamaan aurinkoa.

* Lähteä tyttöjen kanssa tanssahtelemaan ja palata kotiin aamun sarastaessa.

* Saada uusia ystäviä (toivon ainakin:)

* Syödä mansikka-banaani-viinirypäle-vesimeloonisekoitusta vaniljakastikkeen kera.

* Leipoa sämpylöitä ja syödä ne vielä suloisen lämpöisinä (okei, ei ehkä niin kesäjuttu, heh)

* Heittää talviturkin – tässä ehkä eniten haastetta!

* Antaa tuulen tuivertaa hiuksissa laivan aurinkokannella.

* Käydä Grönälundissa – ja Lintsillä;)

* Kesäteatteri on must, kuten aiemmin jo kirjoitinkin.

* Myös retki Suomenlinnaan on ehdoton.

* Summer sound ja ihka ensimmäiset festarit!

* Suunnitella muuttoa.

* Tilata pizzan aamupalaksi:D

* Heppailla kesäestekurssin muodossa<3

* Jokakesäinen reissu Turkuun.

* Poimia taas itse mansikoita muutama kilo ja valmistaa mansikkasosetta pakastimeen.

* Tehdä päätöksiä tulevaisuuden suhteen – useammalla eri osa-alueella.

* Ja tietenkin paiskia töitä (toivottavasti maailman kivoimmassa kesätyössä).

* Nauraa ja hymyillä mahdollisimman paljon!

 Mitä te olette suunnitelleet tekevänne tänä kesällä? Vai onko joku kenties sellainen, joka vain elää spontaanisti hetkessä sen enempää suunnitelmia tekemättä?

Uncategorized

Muistan jäätelökesän

ElinaKommentoi
Aurinko paistaa ja olo on sen mukainen! Vaikka eilen joutui pitämään vielä villatakkia päällä, tarkenin silti herkutella kesän ensimmäisellä toffeetuutilla. Itse olen aina ollut toffee/kinuski-ihminen, äiti taas suklainen. Santtu vaikuttaa lakritsilta. En vieläkään kykene nauttimaan irtojäätelöstä maidonhajuisten pallonpyörittelykesien jälkeen. Kyllähän ne alas menevät, mutta käyn mieluummin ostamassa kaupasta paperillisia, heh.

Ajeltiin ihan Keravallle asti jätskille ja istuttiin kävelykadulla auringonpaisteessa nuoleskelemassa nopeasti sulavia tuutteja.

Bloggarinhan tunnetusti tunnistaa siitä, että kamera kulkee messissä joka paikassa ja kuvia räpsitään jokaisesta suupalasta ja vaatekappaleesta. Pitihän sitä kesän ensimmäisestä (tai toisesta…) tuutista ottaa todistusaineistoa.
Varmaan olettekin jo panneet merkille aika radikaalin uudistuksen täällä blogissa. Ulkoasu muuttui kertaheitolla hieman hillitymmäksi, omasta mielestäni tyylikkäämmäksi, ja samalla myös nimi vaihtui. Kirjoitin jo aiemmin siitä, kuinka blogia aloittaessani olin nätisti sanottuna aivan pihalla koko blogimaailmasta ja näistä ”suosituista blogeista”. Tuolloin luulin keksineeni hienon ja omaperäisen nimen, mutta kröhöm, ei se sitä sitten ollutkaan:D Nykyinen nimi on paljon henkilökohtaisempi, siihen liittyy muistoja ja se juontaa lapsuudestani, eikä blogien kirjosta löydy taatusti toista samannimistä. Näillä uudistuksilla siis mennään nyt eteenpäin, toivottavasti pidempään kuin alkuperäisillä:) Mutta mitäpä mieltä te olette? Oliko tämä uudistus positiivinen vai negatiivinen juttu?

Illalla kävin vielä Vilin kanssa ulkona koirapuistossa riehumassa. Tai no, yleensä siellä koirapuistossa käydään riekkumassa toisten karvaisten kanssa, eikä nyhjöttämässä jalkojen juuressa kuin mikäkin mamman poika. Ei sillä, etteikö Vilperi mamman poika olisi…

Äitiii, se jahtaa mua, se syö mut…! Help, anyone!?

No nyt se kaivaa jo hautakuoppaa!!

 (Thank god, turvassa) no en mä oikeesti mitään pelännyt…
Olen varmaan maapallon ainoa ihminen, joka riutuu, kun joutuu olemaan viikon täysin toimettomana kotona, lomalla. Ei varmasti löydy toista, joka palavasti odottaa töiden alkua ja laskee päiviä ensimmäiseen työpäivään. Vai olenko väärässä?
Uncategorized

Löysä lauantai

ElinaKommentoi
Toisilla on kevätväsymystä tai syysmasennusta, mutta minulla taitaa olla kesäväsyä. Olen ollut todella löysällä tuulella ja olo on ollut vetämätön, enkä tällä kertaa voi laittaa kaikkea allergialääkkeiden piikkiin. Eilen jouduin kehä kolmosella ajellessani aamutuimaan oikeasti läpsimään itseäni poskille, jotta silmät pysyivät auki – tulitikkuja kun ei tullut mukaan käsilaukkuun. Voi tietysti olla, että ylppärijuhlaväsymys iskee vasta nyt, heh. Tai sitten olen vain tainut paahtaa taas ylikierroksilla kaikkien työjuttujen kanssa. En liene ainoa väsynyt kesälomalainen?
Paitsi, että en ole kohta enää kesälomalainen, vaan ihan kokopäivätyöläinen. Onnistuin nimittäin vihdoin nappaamaan täyspäiväisen työn kesäksi ja voin sanoa, että riehakkaampaa ja kesäisempää työympäristöä saa hakea! Hotdogeja, jätskiä, hattaraa, pehmistä, hamppareita… Joko arvaatte?

Barcelonan matkaa jouduimme äidin kanssa siirtämään elokuulle, mutta viikon päästä lähden risteilemään Tukholmaan ja muutamia muitakin pieniä kesämatkoja on tiedossa. Mielestäni kesä ei ole kesä, jos ei ainakin kerran pääse johonkin kesäteatteriin. Viime kesänä olin katsomassa Suomenlinnassa Ronja Ryövärintytärtä ja Turussa Blondi-musikaalia. Molemmat olivat superhyviä ja odotukset tälle kesälle ovat korkealla! Mikä teidän mielestänne on juttu, jota ilman kesä ei tunnu kesältä? Auringon ja mansikoiden lisäksi tietysti. Ja Pepsi Maxin.
❤ Elina
Uncategorized

Raaka arki

ElinaKommentoi
Nyt väsyttää. Pari viimeistä päivää, niin kuin tämäkin päivä, ovat menneet työn merkeissä. Kiva tiputus arkeen juhlaviikonlopun jälkeen, hah. Mutta toisaalta on töissä ollut ihan kivaakin – jos eilistä aamua ei oteta lukuun. Voi huoh.
Heräsin ihan normisti viiden aikoihin ja valmistauduin lähtöön. Hieman yli kuusi lompsittiin äidin kanssa autolle, tarkoituksenani oli heittää äiti ensin juna-asemalle. Vaan millaisen yllärin pikkupösö järjestikään? Inkutti ja inkutti, muttei suostunut käynnistymään. Siinä vaiheessa väsyneenä ja kiireessä pääsi kyllä muutama ruma sana. Ja itkukin. Ei auttanut muu kuin ottaa jalat alle ja lähteä juoksemaan töihin. Kerrankin on todellista hyötyä siitä, että kunto on hyvä lenkkeilyn ansiosta. Tosin balleriinat eivät ole aivan ideaalit juoksukengät, vaikka Vagabondit ovatkin. Tuli nimittäin testattua. Pääsin perille töihin vartin myöhässä, hikisenä ja jalat verillä. Ei ollut minun päiväni, tai ainakaan aamu 😦

Lakki ei vissiin mahtunut illalla enää kunnolla päähän ;D

Ja mukavintahan tässä oli se, että illalla, kun äidin ystävä tuli katsomaan (ja korjaamaan) autoa, se lähti mukisematta käyntiin. Siis mitä!? Meidän auto taitaa vain tarvita henkilön kunnollisella auktoriteetilla, että suostuu yhteistyöhön – vähän samaan tapaan kuin tuo vieressä röhnöttävä hauvakin…

Ps. Tuntuu, että tällä Bloggerillakin auton tapaan on jotain omia ongelmia. Piti nyt sitten poistaa lukija-gadget kokonaan, kun se ei toiminut. Nyt en kuitenkaan saa lisättyä sitä takaisin!:(  Hahaa, vanha kunnon demi auttaa;D

Uncategorized

Ylioppinut

Elina2 kommenttia

Ei eilistä tarvitse kuvailla muulla adjektiivilla kuin unohtumaton. Minun päiväni. Palkinto neljän vuoden uurastuksesta. Sanat eivät riitä kuvaamaan kuinka onnellinen olin ja olen edelleen. Oli ihanaa, että lähes kaikki vieraat pääsivät tulemaan ja tunnelma oli ainakin omasta mielestäni lämmin hieman koleasta ilmasta huolimatta. Muutoinkin juhlat menivät ihan nappiin: ruokatarjoilu pelasi ja ennen kaikkea maistui, koristeilla juhlatilasta saatiin kotoisa ja omannäköiseni, vieraat vaikuttivat viihtyvän – oli helppo hymyillä koko suu korvissa koko päivän:) Tosin myöhemmin illasta suupielet alkoivat (kilpaa pohkeiden kanssa) hieman kramppaamaan, heh.

Lukiolla juhlatilaisuus kesti parisen tuntia ja voin kyllä sanoa, että jännitti todella paljon. Jalat löivät loukkua ja pelkäsin kompuroivani korkkareilla:D Kunnialla todistuksen hausta kuitenkin selvisin, vaikka en jännitykseltäni siitä paljon mitään muistakaan.

 
Hiukan jännittää ennen lukion yo-juhlaa. Kuten aiemmin jo kerroinkin, yo-mekkoni oli hankittu tuttavamme Mecco-putiikista, eli samaisesta paikasta kuin vanhojentanssimekkonikin. Parin viikon takaisesta pienestä mekkokriisistä huolimatta olin tosi tyytyväinen koko kokonaisuuteen ja mieltä lämmitti, kun moni tuli kehumaan valintaani:)

Rippilahjaksi saatu Kalevalan Vanamo-nilkkakoru. Juhlavarustus päästä varpaisiin.

Päivän juhlakalut. Nyt on meidänkin urakka ohi.

Tiivis ja tiheä tunnelma. Lukiossa sisällä ei ainakaan tullut kylmä. Sadekin loppui (tai ainakin taukosi) juhlan aikana.

Pulssi veteli varmaan aikalailla samoja lukemia kuin ylämäkispurteissa lenkillä…

Tässä kuvassa näköjään otan todistuksen vastaan ihan oikealla (eli siis vasemmalla) kädellä. Jotenkin itselläni on sellainen mielikuva (tosin hatara sellainen), että onnistuin sähläämään käsieni kanssa ennen todistuksen saamista käteen:D Huolimatta siis siitä, että olin toistellut itselleni koko aamupäivän mantraa ”ota vasemmalla, kättele oikealla”.

Isoveikka (ja Dolce&Gabbanan puku) ❤

Malja ylioppineelle, minulle!

Alkumaljat tietysti juhlien väriteeman mukaan.

Perhekokous. On harvinaista herkkua saada kaikki perheenjäsenet yhtä aikaa saman katon alle – ja vieläpä sovussa.

Pikkuväkeä. Hassua, miten vuodet vierivät niin nopeasti, että välillä tuntuu, ettei oikein edes ennätä niihin kunnolla mukaan. Enää en ole suvun nuorin, vaan malli pienemmille, serkkujen lapsille. Naapurin pikkuinen tyttö oli valinnut ylleen lähes samanlaisen mekon kuin minä. Olimme sitten yhdessä prinsessoja.

Paras ystäväni kirjoitti jo vuosi sitten ylioppilaaksi ja totesikin, että hänestä tuntuu nyt minun juhlissani ihan isosiskolta. Ihanaa, nyt minulla on kahden isoveljen lisäksi myös isosisko, haha<3

 Illalla virallisten juhlien jälkeen lähdettiin ystäväporukalla Helsinkiin Tivolin Lakkiaisbileisiin. Vaihdoin jatkoille toisen mekon, sillä valkoinen ja leveä prinsessamekko on hiukan riskialtis päättärijuhliin:D Kuvassa jalassa on vielä korkkarit, jotka kyllä vaihtuivat aika nopeasti balleriinoihin. Jatkomekon löysin Veromodasta ja rakastuin erityisesti helmistä kirjailtuun kaula-aukkoon.

Lakki päähän ja menoksi!

Jotenkin tyhjä olo nyt, kun juhlahumu on laantunut. Eilistä odotti niin kovasti, pitkään ja hartaasti, järjestelyt täyttivät päivät ja nyt yhtäkkiä kaikki onkin ohi. Tänään aamulla olin kuitenkin vielä juhlatunnelmissa ja söin aamupalaa lakki päässä:D Onneksi muistot säilyvät.
Uncategorized

31.5

Elina2 kommenttia

# Sisäinen herätyskelloni herätti minut tasan 4.55, vaikka ei ollutkaan työaamu, murr. Voiko herätysaikaa muuttaa jotenkin?

#Kahvikupposen jälkeen päivä näytti kuitenkin taas pirteämmältä.

#Jaksoin jopa tehdä viimeisiä koristeita lauantaiksi.

#Hyppäsin varttia yli yhdeksän junaan ja matkasin Helsinkiin työhaastatteluun…

#…jossa kumosin toisen kupin kahvia – ilmaiseksi kun sai:D

#Varoitin haastattelijaa (=yrityksen pomoa) soittamasta huomenna mahdollisesta työpaikan saamisesta klo 13, sillä kerroin olevani tuolloin manikyyrissä.

#Nostin peukut pystyyn paikan saamiseksi, joka tosin on luultavasti turhaa manikyyrihöläytykseni jälkeen…:D

#Ssöin lounaan kotona ja painelin lenkille. Juoksu kulki hyvin välipäivän jälkeen. Joku lurjus tööttäsi minulle hölkytellessäni, mutten saanut selvää kuka:( Siispä tein päätöksen, että alan käyttämään piilareita taas aktiivisesti, vaikka useimmat kaverit ovatkin tottuneet jo siihen, että Elina ei näe yleensä mitään.

#Valmistin koristeita vielä vähän lisää. Erikeepperi alkaa jo tursuta korvista ulos…

#Testasin lauantain jatkojen asun ja valitsin siihen asusteet: jeejee hyvältä näyttää ja kaikki kondiksessa:) Käväisin myös ostamassa ihonväriset alusvaatteet äidin kanssa.

#Sain yhden aikaisen lahjan äidin työkaverilta:)

#Kävin läpi äidin kanssa huomisen aikatauluja: viimehetken valmisteluja ja sinkoilua paikasta toiseen luvassa, me like!

#Ja nyt puen tässä samalla ratsastuspöksyjä jalkaan omena suussa. Estetunti alkaa klo 20 ja siihen asti pitäisi pysytellä hereillä (ja mieluusti myös siitä eteenpäinkin).

Millainen teidän päivänne on ollut?

Uncategorized

Arkea ja juhlaa

ElinaKommentoi
Taistelen täällä haukotusta vastaan. Myönnän, kello viiden herätykset perättäisinä päivinä syövät jopa minua. En sittenkään taida olla todellinen aamuvirkku. 
Pariin viime päivään on kuulunut uuden oppimista, paljon hymyilyä (eikä aina niin aitoa), jalkasärkyä, kassakoneen kilinää, kahvin keittoa ja ennen kaikkea sen juontia sekä suurta intoa (joka puolestaan on tullut suoraan sydämestä). Kolme työpäivääni ovat sujuneet melko hyvin lukuun ottamatta muutamia kömmähdyksiä ja pienen pientä alkujärkytystä: vai että suoraan vain kassalle ilman sen enempiä perehdytyksiä. Toisaalta sehän se on paras tapa oppia, tehdä nimittäin asioita itse omin pikku kätösin.

Nyt seuraa neljän päivän juhlatauko työnteosta. Juhlajärjestelyt ovat jo hyvällä mallilla, eikä mitään paniikkia ole, mutta siitä huolimatta tekemistä riittää vielä: karjalanpiirakoiden tilausta ei saa unohtaa, koristenauha on ostamatta, kulmakarvat muotoilematta ja manikyyri Marielinassa tekemättä. Ja kai sitä pitäisi jossain välissä yrittää nukkua nämä kaameat mustat pussukat silmien alta pois:D

Varamummi kyseli lahjatoiveitani ja mainitsin monen bloggaajankin kaulassa killuneen nimikorun olevan kovin mieluinen. Olen korujen suhteen aika kranttu ja useamman kerran harmitellut, kun lahjaksi saatu koru on periaatteessa hieno ja arvokas ja kaikkea, mutta ei kuitenkaan yhtään tyyliseni. Nyt kun sain itse valita juuri minun mielestäni täydellisen korun, on lahja aivan varmasti onnistunut ja mikä tärkeintä, sitä tulee varmasti käytettyä.
 Sykemittari ei kuulemma kelvannut lahjaksi, josta jää muisto heh, kun sitä ensin toivoin. Vaikka juuri sehän olisi ollut lahja, joka varmasti on mielessäni päivittäin ja sitä kautta myös lahjan antaja:D Täytynee hankkia mittari sitten itse myöhemmin, kun olen ottanut selvää merkeistä, malleista ja sen sellaisesta.
Mitä te aivan-kohta-ylioppilaat tai muut valmistuvat olette toivoneet lahjaksi? Vai oletteko ylipäätään toivoneet mitään? Mikä on todellakin nou-nou? Itse ainakin toivon, ettei edellä mainittujen korujen lisäksi astioita kerääntyisi julmettua kasaa – kaapin pohjalle kun sellaiset yleensä jäävät pölyttymään, jos tarvetta ei ole:(
Itse yritän kuitenkin pitää mielessä koko ajan pääasian. Ja sehän ei ole kattoa hipova lahjavuori (ainakaan minulle), vaan se, että saan juhlistaa tähän mennessä ehkä suurinta (ainakin jollain tapaa) saavutustani, ylioppilaaksi pääsyä, yhdessä ystävieni, sukulaisteni ja muiden läheisten kanssa:)
Ja vielä yksi toive lauantaille: aurinko. Aamen.

Elina