Uncategorized

Aurinkoa ja ananaslimua

Ah, mikä olo! Hyvä aamiainen ja aamulenkki auringon paisteessa takana, ja nyt lötkötän sohvalla lasi ananaslimpparia kädessä. Jänskä ajatella, että toiset vasta heräilevät näihin aikoihin – tai vastaavasti pakertavat opiskeluiden parissa tai paiskivat töissä, heh. Kiva kuunnella tässä sivukorvalla aamuteeveetä, jossa paasataan terveellisestä ruokavaliosta ja näistä kesäkuntoon 2223 -dieteistä (varsinkin, kun tankkaa tässä samalla tätä lisäainelitkua). Ei aihetta pääse karkuun, vaikka kuinka yrittäisi. Ihan asiaahan Mikael Fogelholm puhuu, ei siinä mitään, tosin taitaa samalla myös nostattaa kuumia tunteita karppaajien keskuudessa, hah.

Virkeänä lenkille lähdössä. Siis katsokaa noita silmiä, hahaa:D Kuvissa näkyy hyvin, miten olen saanut saanut aurinkoa ja rusketus on kasvoilla ihan mukava. Kertaakaanhan en ole tarkoituksella aurinkoa ottamalla ottanut, vaan ihan huomaamattani olen päivettynyt. Itse asiassa luulen, että liikkeessä ruskettuu jopa paremmin kuin paikoillaan makaillessa. Lenkeillä minä olen tuon rusketuksen pääasiassa hankkinut. Muistelen, että olisin lehdestäkin joskus asiasta lukenut. Ai niin ja oma salainen aseeni on porkkana! Tai ainakin kovasti uskon, että ahkera porkkanan popsiminen on osa syy:D Todennäköisintähän kuitenkin on, että olen perinyt isin ja äidin hyvät ruskettumisgeenit (minkä sanan taas keksinkään haha).

Takapuoli on hiukan vielä kipeä eilisestä. No nyt kuulostaa jo oudolta, eikö? Mitä sitä sen enempää selittelemään: tuli taas todettua ihan käytännössä, että (este)ratsastus on taitolaji, ennen kaikkea siellä satulassa pysyminen, eikä sitä helpommaksi ainakaan tee kisatilanne. Kiitos Hilma-ponin, matka maahan ei kuitenkaan ollut pitkä, heh. No onnistuin sentään pysymään kolmen esteen verran selässä ja siitä maahan mätkähtämisestä nelosella syytän irronnutta jalustinta ja sarjaestettä.
Täytyy pikkuhiljaa alkaa valmistautumaan töihinlähtöön. Tänään nimittäin alkaa harjoitteluvuorot. Saa nähdä, millaista tulee olemaan. Onneksi hankaliin asiakkaihin olen jätskikiskakesinä aikalailla jo tottunut. Silti hiukan jänskättää, mutta vain mukavasti.
❤ Elina 

Uncategorized

Päiväni

Koska eilinen päivä oli lievästi sanottuna aika hirveä, skippaan sen suosiolla ja siirryn suoraan tähän päivään. Sanat yo-mekko, paniikki ja Niagaran putous riittänevät selventämään eilisen draaman kaarta. Thank God on olemassa paras ystävä, ompelija ja silitysrauta. Mutta unohdetaan perjantai (joka oli pahempi kuin friday 13th ikinä)  jookos ja mietitään tätä päivää, joka muuten alkoi aika aikaisissa merkeissä: kuka kakskytvuotias herää vapaaehtoisesti itsestään klo 5.42 aamupalalle – lauantaina? Siis muu kuin minä. Saa ilmoittautua!:D

Kun silmäni mä auki sain…


Kirkkaasta aamusta sokaistuneena suuntasin masu kurnien jääkaapille aamupala mielessä. En tajua ihmisiä, joille ei aamupala ei maita tai jotka yökkäilevät sille. Itse en pysty ajattelemaankaan mitään toimintaa ennen kunnon aamiaista.
Silmät tosin olivat vielä sen verran sikkurassa, että nappasin jääkaapin hyllyltä ensimmäisenä käteen sattuvan jugurttipurkin:

Saatuani murua rinnan alle keitin vielä kahvit, sillä kahvihammasta on lähiaikoina alkanut kolottamaan, onko tämä paha?
Istuskelin hetken terassilla, mutta totesin, ettei kahvi lämmittänyt tarpeeksi, sillä aamu oli kovin vilakka. Pakenin siis sisälle viltin alle:3

Ehdin hiukan askartelemaan ylppärikoristeitakin odotellessani tietoa Hyvinkään ampujan kiinnisaamisesta – ihan kamala juttu! En uskaltanut lähteä ennen sitä ulos (tiedän, ehkä taas vähän ylireagointia..) :S

…ja samalla yritin todistella hauvalle, että aamupalaleivät juustoineen todella  menivät jo (minun) mahaan. Huomatkaa kuka on käynyt parturissa eilen!

Lopulta uskaltauduin lähtemään lenkille. Ilma oli lämmennyt ja sain esimakua helteistä: vaatetta oli ihan liikaa päällä! Nyt on pakkopakko löytää ne söpöt (ja edulliset) juoksushortsit estääkseni elävältä paahtumisen, heh.

Lenkin jälkeen oli järkyttävä nälkä aikaisen aamupalan vuoksi, joten söin (laiskuudessani) valmiskeittoa höystettynä raejuustolla ennen juna-asemalle lähtöä.

Kuten tavallista, pukeutumisessa ja muussa valmistautumisessa meni liikaa aikaa (onko se edes mahdollista, voiko nainen käyttää liikaa aikaa ehostautumiseen?) ja tuli kamala häsis lähteä asemalle. Kiitos juuri korjauksesta tulleen kelloni, ehdin ajoissa (jopa etuajassa) junalle.

Autossa oli kuitenkin aikaa otella kuvia omasta nassukasta, eh (juu, en onneksi ollut itse ratissa)…

Helsingissä Santtu sai käskyn (:D) ottaa muutaman asukuvan teille. Ei sitten keksitty yhtään parempaa paikkaa kuvaussessiolle: oli hiukan epämukavaa seisoa vaivaantuneena keskellä asemaa kameran edessä, kun molemmilla puolilla ihmiset junissa tuijottivat (tai ainakin kuvittelin niin) 😦

Tajusin sen sitten ja vaihdettiin paikkaa, hah.

Suunnattiin Kaisaniemen puistoon Maailma kylässä -tapahtumaan. Olin kiertelemässä kojuja ja kuuntelemassa musiikkia viime vuonnakin. Tunnelma on mielestäni tosi kiva juurikin monikansallisuuden vuoksi:)

Mitkä värit! Tätä kuvaahan en ole siis muokannut yhtään. Ja ennen kaikkea mikä lämpö, suorastaan helle! Iiihanaaa!

Kuulimme myös loistavaa musiikkia. Aikuinen nainenhan se siellä lavalla heiluu, heh. Jammailtiin hetki Paulan tahtiin, meidän takana muusikista nautti muuten Mikko Kuustonen:D Lähdettiin sitten aika pian keskustaan kaupoille metsästämään yo-mekkooni luonnonvalkoista, ohutta boleroa ja oli muuten aikamoinen urakka! Onneksi Santun kauluspaita löytyi kuitenkin helposti.

Pientä murkinaa taas tässä välissä nassuun, sillä shoppailu todella käy voimille. Jopa minä meinasin jo hermostua ja jättää boleron metsästyksen kesken – ja tällaistahan ei siis tapahdu usein!

Kotimatkalla junassa jalat huusivat hallelujaa ja olokin tuntui hiukan huteralta: aurinko ja huono nesteytys tekivät tehtävänsä:S Selvittiin kuitenkin kunnialla kotiin ja mikä tärkeintä: löytämäni Vilan bolero sopi täydellisesti mekkoon:)

Nyt ananaslimua lasiin ja lepoa jaloille. Mukavan täyteläinen (=toimintaa täynnä) päivä. Mikään ei voita sitä tunnetta, kun koko päivän on sinkoillut paikasta toiseen, väsykin alkaa jo painamaan ja lopulta pääsee rojahtamaan sohvalle – kuitenkin iloisena tapahtumarikkaasta ja onnistuneesta päivästä:)

Uncategorized

Puuttuuko valmistujaislahja ystävälle?

Tai serkulle? Tai kenties rippilahja siskolle? Vai haluatko muuten vain piristää sinulle tärkeää henkilöä, mutta et ole keksinyt millä?
Hyvä, joskin joskus hieman riskialtis, lahjaidea on ostaa koru: käteen, kaulaan, nilkkaan tai korviin. Meille opiskelijoille lahjan hankinta tuottaa usein päänvaivaa – nimenomaan budjetin näkökulmasta. ”Käytettynä” ostettu lahja on ekologinen, kukkarolle suopeampi ja usein aivan yhtä hyvä vaihtoehto kuin uutena kaupasta ostettu.
No niin, tämän mainospuheen siivittämänä tarjoan teille oman lahjaideani:

Itselläni käyttämättömänä kaapissa (Sinua) odottanut soma, yksinkertainen ja keveä kaulakoru, design Liisa Vitali. Ole nopea ennen kuin joku nappaa sen huutonetistä;) Hinta neuvoteltavissa. 
Ja tosiaan ihan sen takia myyn, sillä on ikävää, kun se lojuu kaapissa käyttämättömänä (aina ne lahjat eivät mene aivan nappiin, vaikka ajatushan on tärkein…)

Uncategorized

Keltainen toukokuu

Oi, kun tuntuu, että elämä rullistelee mukavasti. Ja kun on juuri tällainen tunne kuin minulla nyt, tuntuu, että ilon aiheita putkahtelee vähän väliä nurkan takaa. Esimerkiksi aamu alkoi muikeasti, kun umpimähkään nappasin purkkapussista pari purkkaa ja ne sattuivat olemaan molemmat keltaisia. Ei, se tuuria ollut, vaan kohtaloa. Kun asiat ovat hyvällä mallilla, tuntuu, että kaikki asiat sujuvat kuin tanssi.
Ja vaikka jokainen asia ei sujuisikaan aivan suunnitellusti, aseenani on se jo edellisessä postauksessa puhumani superpositiivinen ajattelu. Olen nimittäin kehittynyt. Ihan todella. Eilen oli mukava päivä, koin uutta ja hymyilin lähes koko päivän. Kuitenkin illalla iski yht’äkkiä selittämätön pahan olon puuska: pisti ihan kiukuttamaan ja taisin minä tiuskiakin eräälle töistä kotiin tulevalle puhelimessa (anteeksi…). Tai siis ensin luulin mielialanvaihdoksen olevan kummallisen selittämätön, mutta hetken rauhoituttuani ja koottuani ajatukset tutkiskelin ajatuksiani ja tuota tunnetta. Löytyihän sille sitten syynsä – aika vähäpätöinen. No, selvitin asian (ennen kaikkea itseni kanssa) ja jatkoin loppuillan hymyssä suin:) Mahtavaa huomata, että projekti itseni kanssa edistyy!
Lieneekö tässä sitten osa syyllinen mahtavaan mielialaan? Kun ajatukset ja mieli ovat sekoitus auringonkeltaista, vaaleanpunaista kuin hauvelin pikkuinen kieli, kesäpäivän taivaansinistä ja vaaleanvihreää kuten juuri puhjenneet koivunoksat (atsiuh), on vaatteidenkin oltava sen mukaisia. Että rakastuin keltaiseen paitaan VeroModan ohi kävellessäni: se suorastaan huusi minua. Tai oikeastaan olin aiemmin iskenyt silmäni mustaan rusettihameeseen (joka sekin kyllä mankui perääni ja joka kuvassa on harmittavasti vielä ryppyinen:<), jonka kanssa pirtsakka pitsitoppi/t-paita sopii täydellisesti. Paidan keltaisen sävy näyttää hyvältä ruskettunutta ihoa vasten. Huomatkaa minun jo hieman ruskettuneet (palaneet…) käsivarret!:D Koivet tosin ovat sitäkin vaaleammat…

Aika ostaa se vaaterekki?

Sain vihdoin ja viimein soiton R-kioskilta työvuoroista, koulutuksesta ja sen sellaisesta. Päätin ottaa ”keikkatyöpaikan” vastaan, mutta jatkan kuitenkin vakituisen työn etsintää. Onpahan nyt kesäksi jotakin puuhaa, josta saa taskun täytettä. Minut voi siis bongata ensi viikolla Järvenpään Jampasta (jeeeejeeee) luultavasti pyörimässä kuin puolukka pepussa ja hätääntyneenä Ärrän tiskin takana, eh;D.  Juhannuksen tienoilla on luvassa lisää pikkutöitä, joten meneehän tämä kesä näinkin, hieman rennompien töiden merkeissä. Syksyllä varmasti helpompi löytää vakituisempaa ja täysipäiväistä duunipaikkaa.
Nyt vähän rentoilua ja lepiä, illalla tyttöjen kanssa terden kautta huokailemaan Deppin perään. Siis elokuviin matkamme käy;)
❤ Elina
Ps. Olen koko päivän kytännyt puhelinta ja soittoa ompelijalta, josko ylppärihame olisi jo valmis: ei se luuri soi, vaikka kuinka tuijottaisin. Alkaa jo pikkuhiljaa iskemään paniikki. Entä jos ompelijan käsittelyn jälkeen hame ei ole sellainen kuin haluan? No panic:S

Ihana Senja antoi minulle ja blogilleni tunnustuksen. Tulin tositosisupersuperiloiseksi, kiitos, tack, gracias:) Mielestäni tällaiset blogitunnustukset ovat huippumukavia (varsinkin silloin, kun tunnustus on bloggarille ensimmäinen laatuaan!!) ja antavat potkua jatkaa juttujen rustailua.

Tunnustuksen säännöt:
1. Kiitä antajaa ja linkitä hänen blogiinsa.
2. Valitse viisi suosikkiblogiasi (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Kopioi ja liitä palkinto blogiisi.
4. Toivo, että ihmiset joille lähetit palkinnon antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen.

Ylpeänä otan seuraavan vastaan:

Itse luen  tällä hetkellä vain muutamia blogeja, jotka ovat sen verran suosittuja, että 200 lukijan rajapyykki ylittyy (eikä Senjallekaan tätä takaisin varmaan voi antaa?:D), joten laitan tunnustuksen eteenpäin löydettyäni tunnustuksen arvoisia (ja sopivia) blogeja:)

Uncategorized

Kuuma, kuumempi, kuumis

Voi sniff. Ja atsiuh. Yleensä tämä on alkanut vasta heinäkuun puolella, kun heinäkasvit kukoistavat. Olen nyt aamun aikana (ja kello on vasta hiukan vaille kahdeksan) kuluttanut kohta varmaankin jo paketillisen Nessuja. Niin ja meinannut repiä silmät irti päästä. Ihan vähän vain olen kyrsiintynyt tähän allergia-aikaan. Veikkaan, että aika monella muullakin siellä ruudun toisella puolella on samansuuntaisia tuntemuksia, vai kuinka?
Tuo kesä tietysti paljon ihaniakin asioita nuhanenän, kutiavien silmien, hyttysten ja muiden ötököiden, käärmeiden ja kyltymättömän jätskinälän lisäksi. Ihan ehdoton ykkösjuttu minulle on ainakin vapaus: ovesta voi juosta ulos vaikka ilman kenkiä, sen enempää ajattelematta tai (kerros)pukeutumatta. Kesäisin onkin ihana keventää myös meikkikerrosta ja muutenkin hiukan hellittää tiptop-ulkonäöstä. Heiii kesän lapsi mä oooon. Ennen kesä merkitsi vapautta myös koulun ja opiskeluiden suhteen, kokonaiset kaksi kuukautta täysin vapaata ja huoletonta elämää. Tänä kesänä asiat ovat ainakin minulla hieman toisin, sillä nimenomaan yritän saada töitä. Kesäpäivät eivät kuitenkaan lopu kellon lähestyessä kuutta, niin kuin talvisin tuppaa olemaan, vaan silloin se päivän paras aika vasta alkaa! Kesäillat ovat parhautta: leppoisia, täynnä mahanpohjassa kutkuttavaa tunnetta, lämpöä, naurua ja laskevaa aurinkoa. Tänä kesänä aion ainakin kerran valvoa pikkutunneille asti ja nauttia ulkona kesäyön taianomaisesta tunnelmasta.
Arvatkaa kuka vetäisi eilen ensimmäistä kertaa tänä vuonna shortsit jalkaan? Ja siltikin oli todella lämmin, suorastaan helle, eikä hytisyttänyt yhtään! Voi sitä autuutta. Olin ihan superhyvällä tuulella koko eilisen päivän, siitäkin huolimatta, että onnistun polttamaan tyttöjen kanssa terassilla (kauden avaus!) ollessani molemmat käsivarteni – ja taisi nenäkin illalla hieman punoittaa (siis auringosta). Tajusin vasta, että tällaisten ilmojen jatkuessa minun on kyllä käytävä ostamassa jostakin shortsit. Vaatekaapista nimittäin löytyy vain yhdet ainoat. En vain tiedä mistä niitä lähtisin metsästämään, sillä haluan mukavan tuntuiset ja mukavasta kankaasta tehdyt pöksyt, en farkkuisia ja tiukkoja.

 Punainen nenä ja pisamat.

Eilen käväistiin katsomassa myös ylioppilasjuhlien juhlapaikkaa, eli suunnittelemassa hiukan koristeluja ja tarkistamassa musiikinsoittomahdollisuudet. Vaikutti ihan mukavalta (ja ennen kaikkea viiiiileältä) paikalta – tilaa ainakin pitäisi olla riittävästi. Nyt on lähdettävä autokorjaajien höynäytettäväksi, Peukun takarengas on yön aikana tyhjentynyt jälleen:(
Aurinkoista tiistaita!
Elina 
Ps.
Pps. Iski tässä pari päivää sitten kriisi blogin nimen suhteen. Silloin, kun alotin kirjoittelemaan, en ollut selaillut kuin harvakseltaan muutamia blogeja. Ajattelin oman blogini nimen olevan hyvinkin omaperäinen ja hienosti keksitty, mutta toisin taitaa olla, hah. Nyt punninnan alla onkin uusi nimi: toisaalta olisi kiva pitää tämä vanha (samankaltaisista huolimatta), mutta toisaalta taas uusi nimi houkuttaa. Onko teillä mielipiteitä?
Uncategorized

Tasapainoon?

Tähän alkavaan viikkoon lähden todellakin innostunein ja odottavin mielin. Niin eihän siihen mitään erikoista syytä tarvitsisi olla: elämä vain on niin ihanaa (huomatkaa vielä harjoituksen alla oleva superpositiivinen ajattelu). Elämän autuutta lisää kuitenkin se, että keskiviikkona toivon saavani helpotusta elämään ja sitä kautta myös lisäpuhtia positiivisen ajattelumallin harjoittamiseen, heh.
Tällä hetkellä uskallan jo sanoa olevani tositosi lähellä ihan tervettä Elinaa. Kuitenkin viime vuodet ovat olleet todella rankkoja niin fyysisesti kuin tietysti myös henkisesti. Olen tahtonut tervehtyä, tehnyt sen eteen tositosi paljon töitä, mutta kaikkeen ei voi tietoisesti vaikuttaa huolimatta siitä, kuinka paljon vain itse haluaisi – niin kummallinen ihmismieli on. Vaikka kuinka vakuuttelisin itselleni, ettei minun tarvitse ottaa stressiä sen enempää tavallisista, arkisista asioista (ainakaan tällä hetkellä) kuin syömisistä tai liikunnastakaan, eikä kehitellä päässäni jatkuvasti lisäongelmia, en kuitenkaan vieläkään ole täysin saanut rauhoitettua ajatteluani ja mieltäni. Tunnen selvästi, että stressitasoni on yhä tervehtymisestä huolimatta korkealla – jos ei ihan huipulla niin ainakin puolivälissä Mount Everestiä. Tai tältä minusta itsestäni ainakin tuntuu. Iltaisin käydessäni pitkälleni huomaan, kuinka jännittynyt ja lukkiutunut kehoni ja itse asiassa mielenikin ovat koko päivän olleet. Siis vaikka suoranaista aihetta stressiin ei olisi, eikä ahdistuksesta olisi tietoakaan (niin kuin ei ole ollutkaan), en kuitenkaan saa rentouduttua, vaan keho on selvästi vieläkin koko ajan ns. valmiustilassa. Uskon vahvasti, että tällä on jotain tekemistä väsymyksenkin kanssa (minua valvottaneiden lätkän mm-kisojen lisäksi).

Siihen helpotukseen, josta aiemmin puhuin, törmäsin sattumalta netissä surffaillessani. Kiinnostuin löydöksestäni, lueskelin ja otin siitä enemmän selvää: vyöhyketerapia on ihmisen omia parantavia mekanismeja stimuloiva hoitomuoto. Se on siis ns. vaihtoehtoista lääketiedettä, kuten esimerkiksi homeopatia ja akupunktio. Tiedän, että tällainen jakaa rajustikin mielipiteitä: toiset pitävät sitä pelkkänä rahastuksena ja huijauksena, toiset taas vannovat sen nimeen. En itse (eikä varsinkaan äitini) ole ikinä ollut minkään sortin ”hihhuli”, luontaistuotteiden suurkuluttaja tai muutenkaan vaihtoehtoisen lääketieteen puolestapuhuja. Oikeastaan olen siivuttanut kaikki tällaiset vain olankohautuksella: en ole ikinä muodostanut niistä sen tarkempaa omaa mielipidettä. Ehkä juuri siksi olenkin valmis, jopa innokas, kokeilemaan vyöhyketerapiaa. Eihän siinä voi mitään hävitä – muuta kuin pienen summan rahaa. Toivon saavani kehoni ja mieleni taas tasapainoon. Mielihän minut on aikoinaan sairastuttanut ja saanut ”epätasapainoon”, joten miksei lopullinen parantuminenkin voisi tapahtua sitä kautta?
Hoito auttaa mm. sekä akuuttiin että krooniseen särkyyn ja kipuun sekä oireisiin jotka tulevat esim. stressistä tai ahdistuksesta. Sillä on myös aineenvaihdunnallisesti ja hormonaalisesti tasapainoittava vaikutus.

Hyviä hoitotuloksia on myös saatu psyykenalueen häiriötilanteisiin mm. masennukseen, ihmissuhde ongelmiin, selittämättömään pahaan oloon jne.

Toisin sanoen vyöhyketerapia tasapainoittaa ihmistä ”oikeille raiteille” hänen omilla ehdoillaan. Eli paranemisprosessi on juuri niin nopea tai hidas kuin asiakas haluaa.

Vyöhyketerapiahoidon aikana asiakas istuu yleensä tuolilla vyöhyketerapeutin käsitellessä hänen jalkateriään sormin tai rystysin. Yleensä vyöhyketerapiakäsittely kestää 30 minuutista reiluun tuntiin. Jo yksittäisellä käsittelyllä voidaan saada helpotusta elimistön häiriötiloihin, mutta useamman käsittelyn sarjalla saadaan aikaan pysyviä tuloksia. Jokaisella käsittelykerralla käydään läpi asiakkaan koko keho heijastepisteiden kautta. Hoidon aikana jalan heijastusalueilla voi tuntua kipua, se on merkki elimistön häiriötilasta. Elimistön ollessa tasapainossa, sanan “terve” todellisessa merkityksessä, kipua ei yleensä tunnu.
Lapset ovat parhaita esimerkkejä siitä, että vyöhyketerapia ei perustu uskoon. He eivät erittele terveyttä ja sairautta niin kuin aikuinen tekee. Terve lapsi ei halua käsittelyä. Jos hänellä taas on vaivoja, hän myös haluaa käsittelyä. Tässä siis ei ole kysymys kuvittelusta (vrt. Plasebo-vaikutus lääkkeillä).
Vyöhyketerapiaa voidaan suositella hyvin monenlaisiin vaivoihin, esimerkiksi:
* stressi, päänsärky, migreeni, verenpaine, kohonnut kolesteroli
* yleinen väsymys, uupumus
* nivel- ja lihassärky (esim. iskias, niska-hartiavaivat)
* akuutit / krooniset poskiontelovaivat, allergia, astma
* ummetus, “laiska suolisto”
* naistenvaivat (kuukautiskivut, vaihdevuosivaivat)
* miestenvaivat (prostata, impotenssi)
* lapsettomuus
* unettomuus
* koliikki
* tulehduskierteet (esim. korvatulehdukset)
Jos kiinnostus heräsi tai muuten vain olet utelias tietämään enemmän, lisää voi käydä lukemassa alkuperäisiltä sivustoilta. Ja tottakai tulen tekemään postauksen omasta hoitokokemuksestani ja mietteistäni – toivottavasti keveämmin mielin!
Korostan vielä, että en suinkaan tarkoita, että pelkästään vyöhyketerapian avulla parantuisi tai että se olisi varsinainen hoitomuoto syömishäiriöön, vaan miellän sen enemmänkin ns. loppusilaukseksi tälle koko höskälle. Vasta kun fyysinen kunto riittävä, voi alkaa työstämään mieltä ja mielen ollessa oikeilla raiteilla fyysisen kunnon lisäksi, alkaa olemaan voiton puolella. En tiedä johtuuko tämä jatkuva stressi vain ja ainoastaan luonteestani vai onko se tavallaan ”jäänyt päälle” sairausvuosilta, mutta eroon siitä haluan joka tapauksessa:)
Uncategorized

Ilta ystävyydelle – ja päivänsankarille

Huhhei, tällä hetkellä on yllättävän virkeä fiilis ottaen huomioon, että ajeltiin eilen, tai oikeammin tänään, aamuyön pikkutunneilla kotiin auringon jo siintäessä taivaanrannassa. Juuri tuona hetkenä tuntui todella siltä, että minähän piru vie todella elän. En vain suorita elämää, vaan todella elän sitä. Tietysti olisin voinut olla kiltisti kotona nukkumassa varmistaen näin, että olen terässä heti aamusta: valmis lähtemään lenkille, siivoamaan, lenkittämään koiraa, elämään aikataulutetusti. Mutta suorittamisen sijaan aion tänään löysäillä koko päivän, antaa itseni vain olla, katsoa lätkää ja illalla lähteä juhlistamaan rakasta Kristaa 20v-synttärikemuihin part 2. Ennen sitä pitää vielä hiukan tankata Pepsi maxia (ihan siltä varalta, että silmäluomet alkavat painamaan).
Huomenna kolmen päivän juhlaputki jatkuu, tosin hieman erilaisissa (ja totta vie rauhallisemmissa) merkeissä: lähden serkkuni lapsen nimenantojuhliin iltapäivästä. Ja kukapa tietää, ehkä illalla on lähdettävä vielä torillekin riehumaan! Kieltämättä elämä on tuntunut lähipäivinä aikamoiselta juhlalta, mutta uskallan väittää, että olen sen ansainnut rankan kevään jälkeen:)

Uusi valkoinen, läpikuultava tunika/paituli pääsi eilen ensimmäistä kertaa testikäyttöön. Täytyy sanoa, että paras ostos vähään aikaan! Tykkään ihan hirveästi: ei purista tai ahdista mistään, keveä, helmikirjailua ja vaalea, eli toisin sanoen niin Elinaa. Valkoinen ei ehkä ole paras mahdollinen valinta baariin – varsinkin, kun minä satun olemaan kovin tarkka vaatteistani. Muutamat juomaroiskeet sain päälleni, mutta suurempia vahinkoja ei onneksi tapahtunut.

Tuli ihan kummallinen olo, kun tyttöjen kanssa istuttiin Kristan ja hänen poikaystävänsä kotona ennen juhlimaan lähtöä. Niin aikuinen olo. Siis en tarkoita sillä niinkään baarissa riekkumista, vaan nimenomaan sitä, että alamme jokainen pikkuhiljaa rakentamaan jo omaa elämäämme. Krista ja Juha muodostavat nyt oman pienen perheensä. Niin ihanaa ja jännittävää, mutta toisaalta myös ainakin minusta hiukan pelottavaa. Vuodet tuntuvat juoksevan nopeammin kuin olisi tarve!

Onni on hymy huulilla.

Onni on syvältä kumpuava aito nauru ja ilo.
Onni on yhteiset illat maailman ihanimpien naisten seurassa. Ja onnellisista hetkistä syntyvät muistot.
Onni on ystävien tuoma tuki ja turva. Ystäville annettu tuki ja turva.
Onni on omistaa näin ihanat ystävät<3
Ollaan ystäviä jookos,
niin kuin ananas ja kookos.
Ollaan rypäle ja rusina,
syödään pipareita tusina.
Juodaan silloin tällöin kossua ja
annetaan murheille tossua.
Uncategorized

Juhlajärjestelyjä

Uskon vasta sitten, kun lakki on päässäni, että olen todella ylioppilas. Nyt kuitenkin olen jo aika luottavaisin mielin, sillä viralliset tulokset saapuivat eilen lukiolle ja tietenkin olin heti haukkana paikalla tiedustelemassa niitä, heh. 

Laskeskelin tiistai-iltana täällä kotona jo paniikissa kompensaatiopisteitä ja kuvittelin pahimpia mahdollisia skenaarioita. No, eihän siihen loppujen lopuksi olisi ollut tarvetta, vaan tavalliseen tapaani hiukan ylireagoin. Ylioppilastodistukseni rivi näyttää nyt sitten tältä: LLEMCC – ja olen tyytyväinen. Äidinkieli jäi kaksi pistettä vajaaksi eximiasta, vaikka itse kokeet menivätkin todellakin päin pyllyä, olisin siis pystynyt paljonpaljon parempaan suoritukseen. Joten tuollaisella epäonnistuneella suorituksella vahvasta ämmästä pitää olla iloinen. Muistanette varmaan tekstitaidon jälkeisen avautumisen täällä bloginkin puolella, itkin valehtelematta kolme päivää putkeen.
Facebookissa vitsailin jo, ettei niitä viittä kakkua turhaan tilattu, hah. Äidillä kun tuntuu olevan ainainen fobia siitä, että ruoka loppuu kesken. Hänen puolustuksekseen voin kuitenkin sanoa, että kaksi viidestä ovat pienempiä juustokakkuja ja ainoastaan kolme suurempaa ovat täytekakkuja. Mielestäni juhlia on mukava järjestellä ja suunnitella. Kuten arvata saattaa, olemme äidin kanssa ottanee teemaväriksi vaaleanpunaisen ja valkoisen, jonka mukaisia askartelemani koristeetkin ovat. Aivan sattumalta eilen ilmestyneessä Kodin Kuvalehdessä oli niin minun näköisiäni kattauksia ja koristeluehdotuksia, että melkein voisi luulla toimittajien varastaneen ne meiltä (=minun päästäni):D

  
Olemme tilanneet pitopalvelun huolehtimaan tarjottavista, sillä ei tule kysymykseenkään, että alkaisimme itse leipomaan kakkuja ja värkkäämään piirakoita – emme ole äidin kanssa sen enempää viher- kuin jauhopeukaloitakaan, heh. 

Tarjottavat:

-Kanasalaatti
-Kinkku-pastasalaatti
-Fetasalaatti (kasvissyöjiä vieraiden joukossa)

-Kinkkupiirakka
-Lämminsavulohipiirakka
-parsakaali-fetapiirakka  + patonkia ja levitettä

-Karjalanpiirakat ja munavoi (äidin suvun perinne)

-Suklaamoussekakku (äidin toivomus)
-Kinuskikakku (minun toivomus)
-Vadelmakakku (kuulemma pakko olla)
-Pienempi juustokakku x 2

-Kahta lajia pikkuleipiä

Miltä kuulostaa? Kuinka muiden ylioppilaiden juhlajärjestelyt sujuvat?:-)

Uncategorized

Kysymyksiä ja vastauksia

Ainoa hyvä puoli tässä työttömyydessä on se, että ehtii taas bloggailemaan kunnolla (välillä ehkä vähän turhankin usein, vai onko se ylipäätään mahdollista?). Ilmaus työtön nyt ehkä luo hiukan surkeamman mielikuvan siitä, miten asiat oikeasti ovat. Eihän tässä mikään hengenhätä ole töitä saada: vielä toistaiseksi olen äidin ruokittavana (ja vaatetettavana), heh. Aloitinpa kuitenkin tämänkin aamun työhakemuksien lähettämisellä. Välillä tuntuu, että olen hiukan turhan ronkeli työpaikkojen suhteen tai sitten omat vaatimukseni ovat vain liian tiukat: vakituinen, kokopäiväinen, helpot kulkuyhteydet, mieluiten asiakaspalvelua… Toisaalta on kyllä tullut huomattua, että monet yritykset kohtelevat työnhakijoita aika ikävästi.

Onneksi on joku, joka pitää kiinni arkirytmissä, ettei ihan sluibailuksi mene tämä elämä.
Sain yhdeltä lemppariblogini pitäjältä elämäni ensimmäisen kysymyshaasteen, johon nyt ilolla vastaan! Tulee niin tärkeä olo, kun joku noteeraa täällä blogimaailmassa, heh.
Little M siis heitti minulle seuraavat 11 kysymystä:

1. Jos voisit tehdä nyt mitä tahansa tässä ajassa, tässä paikassa, ja näillä rahoilla, mitä tekisit?
Voi että,  heti tähän alkuun mukavan helppo kysymys (tai sitten ei). Tällä hetkellä asiani ovat hyvin, en oikeastaan kaipaa mitään ihmeellistä elämääni. Tai siis ainahan lottovoitto tai jokin muu onnenpotku olisi mukava, mutta näin realistisesti ajateltuna. Uskon, että elämä kulkee omalla painollaan niin kuin on tarkoitettu (tosin tietysti omilla valinnoilla, yrittelijäisyydellä jne. on aina osaltaan vaikutuksensa). Ehkä kuitenkin jonkinlainen irtiotto tämänhetkisestä arjesta ja elämästä olisi paikallaan, esimerkiksi ulkomaanmatkan muodossa.
2. Mikä on lempiliikuntalajisi ja miksi?
En todellakaan osaa päättää, mikä laji on se kaikken mukavin. Heppailu on ollut pikkutytöstä asti osa elämääni, mutta jotenkin en miellä sitä niinkään liikuntalajiksi, vaikka jokainen ratsastaja varmasti tietää, että sitähän se on: suorastaan hikiliikuntaa. Minulle se on vain enemmän rentoutumiskeino, elämäntapa (meniköhän vähän liian syvälliseksi?). Kuitenkin välillä (lue: usein) taas juoksujalkaa alkaa vipattamaan niin, että on suorastaan pakko päästä hölkyttelemään, kun taas toisinaan musiikin rytmi zumbatunnilla vie täydellisesti mukanaan ja vannon tanssin nimeen. Vielä en kuitenkaan voi sanoa samaa saliharjoittelusta… 
3. Mistä asioista innostut?
Olen aika äkkipikainen ja nopeasti syttyvä. Innostun asioista todella nopeasti, mutta vastaavasti myös kyllästyn yhtä nopeasti. Voin innostua yhtälailla suunnitteilla olevasta risteilystä tai vain siitä, että aamulla herätessäni huomaan auringon säteiden pilkistävän kaihtimien takaa: mahanpohjaa alkaa kutkuttamaan ja hymy on herkässä. Itse asiassa vahvan tahtoni ansiosta pystyn innostumaan monesta sellaisesta asiasta, joka todellisuudessa ei ole minulle niin mieluisa, mutta josta silti haluaisin innostua.
4. Mitä kirjaa ja / tai elokuvaa suosittelisit?
Nuorempana luin todella paljon, siis ihan oikeasti paljonpaljon. Kävin kesälomilla lähes joka päivä kirjastossa. Viime vuosina lukeminen on fokusoitunut pitkälti koulukirjoihin, joita en kyllä aio suositella kellekään. Olen tietysti kolunnut läpi kaikki Potterit ja Twilightit, mutta niiden sijaan suosittelen Stephenie Meyerin Vierasta: täysin erilainen kuin Bellan ja Edwardin imelät rakkausstoorit. Ei kannata antaa scifikirjan hämätä! Itsekään en välitä scifistä, mutta The Host oli huippu! Elokuvien suhteen olen aika kaikkiruokainen, mutta mieleen tulee nyt näin äkkiseltään yksi leffa, joka teki vaikutuksen: Black Swan.
5. Mikä on suomen kielen kaunein sana?
Muistaakseni jokunen vuosi sitten sana aalto valittiin virallisesti suomen kielen  kauneimmaksi sanaksi. Voisin tietysti vastata näin äitienpäivän jälkimainingeissa myös äiti. Taidan kuitenkin valita lopulliseksi vastauksekseni kysymykseen sanan pähkinä. Älkää kysykö miksi, se nyt on vain aina ollut mielestäni hirmu kaunis sana. Suunnittelin jossain vaiheessa jopa Pähkinä-nimen antamista tyttärelleni, jos joskus lapsia hankin:D
6. Mitä sinulla on aina jääkaapissa?
Kauppalistani on lähes joka kerta samanlainen, joten jääkaapista löytyy melkein poikkeuksetta: omenaa ja päärynää (kyllä, säilytän hedelmiä jääkaapissa, koska kylmänä ne ovat mielestäni parempia), juustoa, mehukeittoa, viiliä/Totalia/jugurttia sekä maksapasteijaa = aamu- ja iltapala turvattu. 
7. Mitä liikuntalajia haluaisit kokeilla?
Seinäkiipeilyä! Ja yleisurheilua! Tietysti olen kyseisiä lajeja joskus koulun liikuntatunneilla testannut, mutta haluaisin päästä ihan tosissani kokeilemaan, niin, että joku todella neuvoisi ja opastaisi. 
8. Mitkä asiat tuovat iloa elämääsi?
Tietenkin perhe, ystävät ja muut läheiset. Ja meidän karvakuono<3 Näin talven jälkeen myös kesä ja ennen kaikkea lämpö. Tutut arkirutiinit ovat minulle tärkeitä, mutta toisaalta toisinaan niistä poikkeaminenkin tuo iloa elämään. Terve ja tasapainoinen elämä: liikunta, terveellinen ravinto, myös  herkuttelu, rauhalliset aamut. Erityisen ihanaa on aikaisin aamulla vatsa kurnien syödä kaikessa rauhassa aamupalaa ja vastaavasti illalla väsyneenä lösähtää sohvalle iltapalan kera:)
9. Mikä on suosikki kotiaskare? Entä inhokki?
Itseasiassa mietin tätä muutama päivä sitten itsekseni. Ihan oikeasti on kiva lajitella pyykkiä ja laittaa sitä koneeseen, mutta niiden ripustaminen kuivumaan ei sitten ole yhtä kivaa. Ja jos koiran lenkitys lasketaan kotityöksi, niin sekin on mukavaa, heh. Vaatteiden viikkaaminen kaappiin on inhottavaa, samoin kuin tiskirätillä pöytien pyyhkiminen. Astianpesukoneen täyttäminen on ihan jees.
10. Mihin maahan muuttaisit, jos saisit valita minkä tahansa maan?
Minulla on kaksi ehdotonta ykkösmaata, joihin haluaisin muuttaa, mutta tietysti aika moni muukin maa kävisi, jos mahdollisuus tulisi. Kuitenkin ensimmäiseksi valitsisin Espanjan tai Ruotsin: Espanja ihan lämmön ja kulttuurin vuoksi, mutta perusteluja Ruotsin valitsemiselle en oikeastaan osaa sanoa:D Haluaisin oppia puhumaan ruotsia ihan äidinkielenä.
11. Mitä söit viimeksi?
Siitä on jo jokunen tunti, mutta aamupalan vedin nassuun hiukan yli kuusi. Ihan vakioaamupala: kaksi ruisleivän puolikasta juustolla, mehukeittoa juomaksi ja jugurttia lisäksi.
Haastan juuri Sinut vastaamaan näihin samoihin kysymyksiin joko blogissasi tai ihan muuten vaan:-)
Uncategorized

Äidin päivä

Eilinen päivä oli omistettu kokonaan äidille – aamusta iltaan asti. Hiukan taisi Suomen rökäletappio latistaa tunnelmaa, mutta muuten oli onnistunut juhlapäivä, heh. Pienenä muistan kuinka olin aina illalla ennen äitienpäivää huolissani ehdinkö varmasti nousta valmistamaan aamupalaa äidille ennen tämän heräämistä. Toinen   vuosittainen ongelma oli kahvinkeitto. Äidin täydelliseen aamupalaan tuli kuulua ehdottomasti kahvia, se oli selvä, mutta tenkkapoo iski kahvinpuruja mitattaessa: oliko se kaksi, kolme vai peräti neljä mitallista – joskus tai useamminkin piti pikkutytön hiukan soveltaa. Joka äitienpäivä maailman paras äiti kuitenkin joi kiltisti kahvin, vaikka myöhemmin olen pohdiskellutkin, että kyllä se kahvi useamman kerran taisi olla aika vahvaa…
Tänä äitienpäivänä ei tarvinnut arpoa kahvinpurujen määrää, eikä liiemmin pelätä, etten ehdi yllättää äitiä. Minä olen yhä aamuvirkku, mutta äiti, jos mahdollista, vielä sikeäunisempi (tai väsyneempi :D) kuin esimerkiksi kymmenen vuotta sitten. 
Olen aina ollut kova tyttö keksimään omia reseptejä, yhdistelmiä ja variaatioita – jotkut onnistuneempia ja jotkut hieman vähemmän. Tiesittekö muuten, että punajuuripihvien kanssa sopii hyvin yhteen ketsuppi? Äidille valmistin aamulla toastin grillikalkkunalla ja tuplajuustolla (kahta eri juustoa) sekä jälkiruoaksi hedelmäsalaattia vaniljakastikkeella ja sulatetulla Kinder Maxilla. Aamulla lennossa keksitty yhdistelmä, joka tällä kertaa taisi onnistua aika hyvin – tai ainakin maailman paras äiti sen söi hymyillen, kuten joi aina sen kitkerän kahvinkin, heh. 

Ehdinpä askarrella aamulla äidille kortinkin. Ja kyllä, pomppasin sängystä jo kuudelta, kuten minulla on tätä nykyä jokaisena aamuna tapana. Vähän harmitti, kun muistin valkovuokot vasta kannettuani aamupalan äidille sänkyyn.

Parhaalle äidille vain parasta. Guessin pikkulaukku/lompakko oli lahja äidille meiltä kaikilta. Oli mukava nähdä yllättynyt ja iloinen naama, kun annoin lahjan.

Veikkaan, että paras äitienpäivälahja oli kuitenkin se, että kokoonnuimme kaikki lapset äidin luokse saman pöydän ääreen (ja vieläpä samaa aikaan) syömään äitienpäiväateriaa. Edellisestä yhteisestä ateriasta on tainut  vierähtää useampi vuosi. Tortillat maistuivat kaikille – myös minulle. Tosin olimme äidin kanssa unohtaneet, kuinka paljon kahteen raavaaseen mieheen uppoaa ruokaa: jauhelihaa ei jäänyt Viltsulle, kun veikat pistelivät kumpainenkin poskeensa kevyeet kuusi tortillakääröä. Uskallan kuitenkin väittää, että mahat tulivat täyteen kaikilla, ainakin jälkiruokajäätelötuuttien jälkeen;)

Itse täytin tortillani valmiilla soijarouhekastikkeella, kasviksilla ja raejuustolla. Oli muuten herkullista monen vuoden tauon jälkeen! Parasta päivässä oli kuitenkin yhdessäolo ja se, kuinka näki äidin olevan onnellinen:)
Saan olla onnellinen omasta äidistäni. Kaikille äitienpäivä ei välttämättä ole yhtä iloinen juhla. 
Päivän kruunasi äidin sanat illalla nukkumaan mennessäni: paras äitienpäivä ikinä.