Vagabondin ihanat kiilakorkokengät, jotka ovat ihan mahdit jalassa ❤

Ja samanmerkkiset ihan tavalliset mustat balleriinat, jotka ovat lähes kaikkien asujen kaveri. Oli pakko ostaa uudet, kun hauveli päätti jyrsiä (jälleen!) viimekesäiset pilalle. Ihan vähän hermostuin.

Mitä kevätvaatehankintoja te olette tehneet?

Se alkoi jo aamusta. Väkertelin keittiössä ylioppilasjuhliini koristeita ja kuuntelin sivukorvalla aamuteeveetä. Rovaniemeläinen nainen kertoi elämästään ja siitä, kuinka kova paikka oli menettää oma äiti ja pieni tytär auto-onnettomuudessa. Liikutuin niin, että oli kaivettava Nessua. Toisaalta taisi muutama silkkipaperinpala kostua myös silloin, kun tuo sama nainen kertoi häntä kohdanneesta onnesta, nelosistaan. Kyllä, olen aika herkkä ja tirauttelen kyyneliä helposti, mutta tänään on ollut jotenkin erityisen tunteikas päivä.

Tässä kohtaa aamua tunteet olivat vielä jotenkin kuten hallinnassa…

…mutta itkuksihan se koko päivä sitten meni.

Pidin lounastauon arkartelusta ja lämmitin täytettä kurnivaan vatsaan. Lueskelin samalla  naistenlehtiä, kuten minulla on tapana usein syödessäni yksin. Ei tule niin yksinäinen olo. No eihän siitäkään mitään tahtonut tulla, kun silmäni osuivat juttuun vanhemmista, joiden molemmat pienet pojat olivat viettäneet lyhyeestä elämästään aivan liikaa aikaa sairaaloissa ja kontrollikäynneillä. Kyynel silmäkulmassa söin loppuun sosekeittoni murehtien samalla maailman epäoikeudenmukaisuutta ja muita elämän suuria asioita. Nyt hiukan hymyilyttää, kun kuvittelen itseni pöydän ääressä muumikulho täynnä maailman pahuutta ja pää täynnä sosekeittoa – eikunsiis.

Eihän se melankolia lehtijuttuun jäänyt, sain siitä oikeastaan vain lisää potkua suruuni. Tällainen kyynelehtiminen ei oikeasti ole mitään vakavaa tai sellaista ahdistavaa, vaan pikemminkin terapeuttista. Ei se tosin kivakivaakaan ole, mutta jollain tavoin kuitenkin sellaista – äh no terapeuttista. Joskus on oman mielenterveyden kannalta hyvä päästää kyynelkanavat virtaamaan.

Ystäväni oli jakanut Freemanin kappaleen Oot mun kaikuluotain feisbuukissa seinällään, ja arvatkaapa, kuka kuunteli kyseistä kappaletta seuraavat kaksi tuntia taukoamatta sormet liimautuneena yhteen ja kyyneleet poskilla? Itkeskelin ensin ihania ystäviäni: kuinka olenkaan saanut niin kultaisia ihmisiä ympärilleni. Sitten itkeskelin vähän ihanaa äitiäni, joka jaksaa aina olla tukenani sekä poikaystävääni, josta on tullut minulle parin vuoden aikana toiseksi läheisin ihminen (heti äidin jälkeen). Oikeastaan laajensin tunteiluani koko perheeseeni. Mietin myös, kuinka hienosti olenkaan selvinnyt rankoista viime vuosista ja sitä, miksi juuri minua kohtasi monta vuotta kestävä sairaus. Ja samalla koko tämän ajan pyörittelin valkoisia ja mustia silkkipaperipalloja ja liimasin niitä pahville. Hiukan hermostuinkin, kun pallerot eivät irronneet tahmaisista sormista. Kieltämättä taidan olla hiukan höpsö. Huomaan sen itsekin, nimittäin nyt kun luen tätä tekstiä:)

Muutama pallero vielä, mutta ei yhtään kyyneltä enää, kiitos. Kaikista hassuintahan tässä on se, että minulla on tällä hetkellä kaikki hyvin. Oikein hyvin. Joskus tulee vain tällaisia päiviä, että on pakko saada tunteilla yksin ja rauhassa. Se tekee hyvää. Onko tämä kenellekään muulle tuttua?

Nyt vähän hymyä huuleen  ja hyppään pyörän selkään. Lähdetään Santun kanssa polkemaan järvi ympäri. Eihän sitä ole suunniteltu kuin vuosi:)

Xx Elina

Ps. Sain juuri 5 minuutin sisällä kaksi pyyntöä työhaastatteluun ja taaskaan en muistanut, että olen kyseisiin paikkoihin jotain hakemuksia lähettänyt, hups:D

Ei se mekko ylioppilaspippaloihin vielä tarttunut mukaan – sillä se jäi ompelijalle tuunattavaksi;D Jep, vihdoin löysin ihanan, melkein täydellisen, asun kesäkuun toiselle päivälle. Täydellinen siten, että sitä täytyy vielä lyhentää, kaventaa, vähentää tylliä, mutta lisätä hiukan blingiä ja asentaa olkaimet (joita vielä tosi mietin). Jänskättää, millainen siitä loppujen lopuksi tulee!:S

Nyt tallille heppailemaan ja illalla viettämään ihanan Kristan tupareita:)

Elina

 Pakollisia turistikuvia, vaikka en minä nyt enää mikään aito turisti ole Turussa. Voisi ajatella, että olen turkulainen. Ainakin melkein. Asuuhan isoveikka Turussa – ja vielä ihan keskustan tuntumassa.

Päivällä iski ihan tajuton nälkä, sillä oltiin äidin kanssa syöty aamupala kotona kello viisi ja sen jälkeen miniruisleivät ennen työjutun alkua. Stockmannilla oli tosi kiva ja viihtyisä Buffet-paikka, jossa sai itse koota salaatteja, tilata ihan lämmintäkin ruokaa tai herkutella toinen toistaan ihanammilla kakuilla ja leivoksilla. Ruokaili sujui hiljaisissa merkeissä. Kummallakin oli niin nälkä, heh. Helsinkiinkin samanlainen paikka, kiitos!

Uskaltaisiko sitä jo vihdoin sanoa, että kevään lämpö on tullut ja sohjokelit ovat menneen talven lumia? Tämä vilukissa on nimittäin viime päivinä kekkaloinnut tallilla ilman takkia pelkässä trikoopaidassa ja automatka takaisin kotiin taittui ilman kenkiä, pelkillä sukilla (viime kesänä minulla oli tapana tehdä samaa, saa hyvän tuntuman polkimiin – tiedä sitten on kengittä ajo oikeasti sallittua:D). Lenkilläkin uusi pinkki Rukkan juoksutakki oli liikaa ja vastaan tuli muutama lenkkeilijä pelkillä shortseilla! Tuntuu kuin koko ruumis alkaisi pikkuhiljaa heräilemään horroksesta ja kohmeesta: lämpö tuntuu samalta kuin Jukkapojan Silkkii.

Vaikka jotenkin alitajuisesti odotan koko ajan vieläkin miinusasteita ja räntäsateita – niin siis oikeammin pelkään. Takatalvi. Tuskin se enää kuitenkaan yllättää. Kopkopkop.

Käytiin Vilperin ja Santun kanssa juoksentelemassa Vanhankylänniemessä eilen aamupäivällä. Me ei Santun kanssa kyllä hypitty renkaan läpi, mutta hauva leikki sirkuskoiraa taas pitkästä aikaa: taidot eivät olleet ruostuneet, hienosti sujui:) Vaikka mitäpä sitä ei uusien kuivattujen ankanrintapalojen vuoksi tekisi. No itse en kyllä sittenkään suostuisi renkaiden läpi hyppimään, Santtu lihansyöjänä ehkä…

Lentävä Dumbo

On taas paljon esiteltävää teille – tai paljon ja paljon, mutta muutamia uusia juttuja, joita voisin tänne iloksenne kuvailla. Eilen muun muassa tein loistavan löydön Veromodasta: 14.95e vaalean turkoosi keväthame, joka siis ei ollut alennusrätti, vaan ihan uutta mallistoa – jotain kampanjatuotteita luulisin. Värivaihtoehtojakin oli! Mutta kuten sanottu, vähän aikaa joudutte vielä odottamaan.

Ihan täydellinen sää ulkona tänäänkin! Hiukan viileätä oli nyt aamusta, kun heitin äidin asemalle: auton ikkunat olivat jäässä:< Kyllä se toivottavasti siitä lämpenee niin tarjetaan riekkua keskustassa sekä Kaisaniemen puistossa ja juhlistaa vappua. Ihana nähdä ystäviä – tai ylipäätään ihmisiä! Jotkut pitävät vappupalloja lasten juttuna, mutta jostain syystä haluaisin silti kovasti oman Hello Kitty -pallon itselleni:D Ei sitä aina – varsinkaan vappuna – tarvitse olla niin tosikko!

Mitä teidän vappusuunnitelmiinne kuuluu? Kotona vai kaupungilla? Munkkeja vai tippaleipiä? Omatekoista simaa vai kaupan valmista? Kertokaa!

Iloista ja riehakasta vappua kaikille! ❤

Elina

Elina