Kategoria: Uncategorized

Uncategorized

Aprillia!

ElinaKommentoi
Aloitin aamun juksauksella. Kerran vuodessa saa höpläyttää äitiä (aprillia!). Ja se päivä on tänään. Oli kyllä harvinaisen hyvä pila, sillä se meni aivan täydestä. Eikä äiti edes suuttunut: aluksi meinasi, kunnes muisti aprillipäivän:D Harvinaisen hyvä päivän aloitus takasi myös mukavan loppupäivän!
Lueskelin aamulla ennakkomateriaaleja, kunnes totesin kaipaavani auringon paistetta. Lähdin köpöttelemään lenkille. Sää oli näytti kerrassaan keväiseltä, mutta vain sisältä katsottuna. Lämpömittari näytti nimittäin viittä miinusastetta. En kuitenkaan suostunut palaamaan toppiskauteen: kun kerran toppahousut on jo kertaalleen tungettu kaapin perimmäiseen nurkkaan odottamaan ensi talvea, niin minähän en niitä enää tänä keväänä jalkaani laita. Pistelin sitten menemään sen verran rivakasti lenkillä, ettei kylmä kerennyt tulla;)

Aamupäivästä olin sopinut tapaavani Ässän keskustassa. Huomenna on nimittäin hänen syntymäpäivänsä ja pitihän sitä joku mukava, pieni ylläri keksiä. Huristeltiin Helsinkiin ja mentiin Vapiaanoon synttäriaterialle. Kello 12, jolloin paikka siis aukesi, ravintolan ulkopuolella oli jo pieni jono – sunnuntaina!:D Olihan se ruoka maukasta ja juuri sopivaa opiskelijan kukkarolle.

Nizzan salaatti namnam. Arvoin pitkään kanasalaatin ja Nizzan välillä, mutta niinhän siinä sitten kävi: tonnikala-kananmuna-kombon voittanutta ei ole. Olen oikeasti aika kaikkiruokainen. Pystyn syömään lähes tulkoon mitä vain, jos on pakko ja monet yleiset ”inhokkiruuat” ovat lemppareitani, kuten maksa- ja kaalilaatikko, bors- ja pinaattikeitto sekä kaalikääryleet. Oliivit ovat vain sellainen ruoka, mitä en voi oksentamatta syödä. Toinen on rucola. Yak. Oli pakko nyppiä oliivit pois ja pyytää annos ilman rucolaa.

Iloinen syömäri ruuan ääressä:>

Ässä luotti pasta carbonaraan. Oli kyllä ihanaa, kun maistoin!

Mitä se tekee…

Huomaathan, että tämä oli juhlahetki. Siksi tyhjä limupullo. Vatsa ei kyllä kysy onko juhla vai arki – kipeeksi se kuitenkin tulee.

Ruoan jälkeen käytiin pyörähtämässä Stockalla. Armahdin Ässää syntymäpäivien kunniaksi, enkä raahannut häntä naistenvaateosastolle, mitä nyt nopeasti vilkaisin… Sen sijaan tsekattiin miesten kenkä- ja chinotarjonta. Jep, Ässä on keksinyt haluavansa chinot kevääksi, vaikka ei sitten loppujen lopuksi tainut olla ihan perillä, millaiset housut ne ovatkaan:D Sattuman kautta päädyttiin Hakaniemen torille, kun ajeltiin siitä ohi ratikalla. Torilla oli täysi tohina käynnissä, pääsiäishärpäkettä myynnissä ja liuta iloisia ihmisiä. Kuljeskeltiin tutkimassa kojuja ja nauttimassa mukvasta tunnelmasta. Oltaisiin ehkä viihdytty kauemminkin, jos olisin tajunnut kotoa lähtiessäni laittaa vielä fleecesukkikset jalkaan.

Nyt vähän lepoa ennen kuin suuntaan vielä tallille korvaavalle ratsastustunnille. Jaiks, ylihuomenna se alkaa. Nimittäin parin kuukauden kova rutistus! Tänään on kuitenkin vielä lupa ottaa vähän rennommin ja  lähteä heppailemaan.
Leppoisaa ja löysää sunnuntaita ihanille:)
Xx Elina
Uncategorized

Supersuperpäivä

Elina4 kommenttia
Tänään on ollut aika superkiva päivä, vaikka olenkin lähes koko päivän istunut sohvalla nokka kiinni kirjassa. Siis ei sillä, etteikö sekin olisi hauskaa;D Aamupäivästä niitä hyviä uutisia alkoikin sitten tipahtelemaan lisää!

Matikan alustavien yo-pisteiden piti tulla vasta huomenna, mutta yllättäen sainkin tänään jo viestiä opettajalta. Hiukkasen jännitti, sillä olihan matikka viimeinen (pakollinen) aineeni, josta en alustavia pisteitä ollut vielä saanut. Tavoitteenihan oli yksinkertaisesti läpipääsy: minulla ei ollut sen suurempia odotuksia. Koko lukioaika on ollut sen verran rankka, ei siis niinkään itse opiskelun, vaan omassa elämässä tapahtuneiden juttujen vuoksi, joten lakin saaminen jo on minulle tosi iso juttu. Noh, alustavia pisteitä rapsahti 53! Jos noita pisteitä vertaa viime kevään tai syksyn pisterajoihin, matematiikasta olisi tulossa L. Peukut ja varpulit pystyyn, että rajat eivät nouse, eikä pistemääräni laske!:) Lienee sanomattakin selvää, että olen tyytyväinen suoritukseeni – olen siihen E:henkin. Soitin heti tulokset saatuani äidille ja olihan mamukin ylpeä minusta!

Ihan kuin tuossa ei olisi ollut riittävästi päivän kirkastusta harmaaseen päivään (joka kyllä iltaa kohden selkeni), sain myös yllättävän puhelun. Olen lähetellyt nyt keväällä varmaan lähemmäs 30 työhakemusta, mutta mistään ei ole kuulunut mitään. Tai no olin minä siinä yhdessä haastattelussa, mutta paikkaahan en sitten saanut. Kuitenkin, en yhtään muistanut, että olin (jonain epätoivon hetkenä luultavasti) lähettänyt Järvenpään Kulmakonditoriaan työhakemuksen. Mehän ystävien kanssa luuhataan siellä harvasen viikko (lue: päivä). Nainen puhelimessa sitten täräytti, pääsisinkö työhaastikseen. Meikä tyttö oli niin puulla päähän lyöty, etten meinannut saada sanaa suustani, eikä ajatus toiminut. Kai minä sitten olen jotain sopertanut, kun kalenterissa lukee nyt parin viikon kuluttua haastatteluaika:) Toivottavasti en antanut kovin huonoa ensivaikutelmaa puhelimessa… Vaikka eihän se haastis vielä työpaikkaa meinaa, mutta kuitenkin.
Tämän postauksen kuvat ovat eiliseltä, kun (ainakin minun osaltani) polkaistiin pyörillä Ässän kanssa pieni lenkki ensimmäistä kertaa tänä keväänä. Ässä teki pikahuollon pyörälleni ja kylläpä kulki hyvin! Osa kävelyteistä oli jopa putsattu jo hiekasta. Olen niiiin valmis kevääseen, lämpimiin kesäiltoihin ja auringon lämpöön<3 Seuraavalla pyörälenkillä hurautetaan kiskan kautta ja ostetaan jätskit – eilen oli vielä liian kylmä:(
Mitä kevätsuunnitelmia teillä on? Joko arskat on kaivettu laatikoista?
Xx Elina
Uncategorized

Aina ei voi mennä ihan putkeen

Elina2 kommenttia
Nyt naurattaa jo viime lauantai, mutta silloin yöllä ei paljon hymyilyttänyt. Oltiin tyttöjen kanssa sovittu jo iät ja ajat sitten, että lähdetään juhlimaan Helsingin yöelämään. Tarkoitus oli vähän karistella stressiä pois ja juhlia myös minun ylppärikirjoitusten loppua. Vaikka hiukan väsytti, olin silti ihan intona lähtemässä irrottelemaan. Oltiin mietitty etukäteen jo useampia vaihtoehtoja minne mennä. Ei annettu edes rankkasateen latistaa tunnelmaa – vaikka hiuksia se kyllä kohtalaisen hyvin lässäyttikin. Laittauduin hartaasti kotona ennen lähtöä: uskaltauduin  jopa testaamaan uutta luomiväriäni. Ennen kun olen hiukan vieroksunut luomivärin käyttöä.
Kaikki ei sitten kuitenkaan mennyt kuin Strömsössä. Plääh. Ravattiin kaatosateessa yökerhon ovelta toiseen: muutama oli suljettu, yhdessä ikäraja olikin yllättäen k-22, toista ei ollut enää edes olemassa. Kolmanteen jonotettiin jo (helpottuneina) sisälle, kunnes tajuttiin kysyä, mikäs ihme tapahtuma siellä oli alkamassa: reivit. Siis häh? Teknomusiikkia, kuului vastaus. Voi huoh. Ei todellakaan haluttu jäädä reivailemaan Circukseen:D Ruvettiin olemaan jo suhteellisen väsyneitä ja sitäkin märempiä, joten todettiin, ettei lauantai tosiaankaan ollut meidän päivämme. Lähdimme suosiolla maitojunalla kotiin.
Sellainen turha yölenkki Helsinkiin. Hiukan harmittaa, kun olisi ollut kiva päästä tanssahtelemaan vielä kerran ennen pääsykoekirjojen ilmestymistä. Ensi lauantaina sitä ehkä vielä ehtisi…

Tänään ja eilen olen aloitellut ennakkomateriaalien lukemista. Käytännössähän se tarkoittaa vain lakipykälien kahlaamista Finlexistä. Välillä vähän kuivahkoa hommaa, mutta silti yllättävän mielenkiintoista! Toisinaan olen kyllä ihmetellyt mielestäni aika hassuja, jopa outoja, lakipykäliä. Vai mitä sanotte seuraavista pätkistä?
*Jos kruunulla on jossakin riidassa osa, määrätköön kuninkaan käskynhaltija jonkun alioikeudessa kruunun oikeutta puolustamaan. Hovioikeudessa puhukoon sellaisissa asioissa kuninkaan asiamies. Maariidassa ottakoon perintötilallinen itse valtuusmiehen; antakoon kuitenkin veronsaajalle asiasta tiedon, jotta tämä voi, jos tarvitaan, olla perintötilallisella apuna.
*Jos joku sellaisen väärän tuomion tähden menettää henkensä tahi kunniansa, menettäköön tuomarikin pahuutensa ja ilkeytensä takia henkensä tahi kunniansa. (Aika rajua: silmä silmästä ja hammas hampaasta:D)

Tänään olen ollut jostain syystä, tai no yöllisten painajaisten vuoksi, hirvittävän väsynyt. Päivällä silmäluomet alkoivat painamaan niin paljon, että tuli otettua vajaan tunnin mittaiset päiväunet. Siis koska minä olen viimeksi nukkunut päiväunia? Varmaan joskus 6-vuotiaana! Toivottavasti yöunet paranevat, kohta ei nimittäin ole aikaa enää nokosille, kun pänttäys alkaa.
On tähän päivään mahtunut pieni, tai oikeastaan hiukan suurempi, mukava yllätys. Kävin hakemassa ruotsin yo-kirjoitusten alustavat pisteet. Paino siis sanalla alustavat: pisteethän voivat heilahdella rajustikin suuntaan tai toiseen. Kuitenkin, sensoreiden arvioitavaksi kokeeni lähti juuri ja juuri E:nä, kun verrataan siis pisteitä viime kevään tasoon. Olen enemmän kuin tyytyväinen! Minun kielipäälläni M:kin on huikea saavutus!:) Nyt tarvitsee enää jännittää matematiikkaa.
Tällaista tänään minun elämääni. Mitä teidän päiväänne on kuulunut? Joko olette kaivaneet tennarit ja nahkatakit esille?
Xx Elina

Uncategorized

Ohi on (mitä luultavimmin)!

ElinaKommentoi
Taas kerran tuli todistettua, ettei kissa pääse karvoistaan. Tai minä en pääse – no karvoistakaan – pinttyneistä tavoistani. Täällä sitä taas nimittäin kökötetään jo toista tuntia hereillä, vaikka eilinen nukkumaanmeno venähtikin. Ja periaatteessa väsymyskin painaa. Kaikesta huolimatta ponkaisin ding ylös tasan klo 6.10, kuten arkiaamuisin tuppaan nousemaan. Ei sitä kuulkaas vielä tajua, että lukio on suurella todennäköisyydellä (kopkopkop) minun osaltani nyt ohitse! Eilen laskin viimeiset matematiikan laskut vähään aikaan, oikiksessa kun matikalla ei tee mitään;) Tiukka rutistus se eilinen kuusituntinen oli, mutta eiköhän sieltä pisteitä tule riittävästi ainakin läpipääsyyn. Huh huh sanon minä.

Eilen suoraan kirjoituksista matkani jatkui Pasilaan valmennuskurssitapaamisen. Kaiken yleisen löpinän lisäksi kuulimme jo prosessioikeudesta luennon. Odotin sitä hiukan kauhulla: mitä jos nyt tässä vaiheessa huomaan, ettei tämä olekaan minun juttuni? Mitä jos huomaan, etteivät lakipykälät kiinnosta minua laisinkaan? Kaikki kun ovat toitottaneet, kuinka oma kiinnostus on koko oikisprosessin lähtökohta. Luennolla koin kuitenkin aivan uuden tunteen. Sellaisen tunteen, joka esimerkiksi lukio-opiskelusta on puuttunut täysin: halusin imeä kaiken tulevan informaation itseeni, olin todella kiinnostunut, halusin oppia lisää ja lisää. Luennolla ei tarvinnutkaan taistella haukotusta vastaan (vaikka väsynyt päivästä olinkin) tai esittää, että ”hei mä olen ihan kartalla joo”. Tänä viikonloppuna aion käydä ennakkomateriaalin kimppuun:)

 Tänään kuitenkin ajattelin pyhittää lepopäivän, jonka olen ansainnutkin. Stressivapaa päivä. Ehkäpä jopa uskaltaudun herkuttelemaan!
Ruoasta puheen ollen, eilen huomasin ihan konkreettisesti, kuinka riittävä syöminen on tae sille, että ajatus luistaa ja keskittyminen ei herpaannu. Söin leivän ja mehukeiton kirjoitusten alkupuolella ja kellon lähestyessä yhtä ajatus rupesi takkuamaan: se puuroutua, olin joutua taas paniikin valtaan. Sitten päätin hetken mielijohteesta lapata suuhuni varmuuden vuoksi mukaan ottamani cottifrutin ja johan numerot paperilla rupesivat selkeytymään. Uskon, että juuri tuon välipalan ansiosta sain ratkaistua viimeisen tehtävän kymmenestä, joka luultavasti meni vieläpä suurinpiirtein oikein:) Tämä opetti myös sen, että sen lisäksi, että tulevana keväänä panostan täysillä lukemiseen, on minun panostettava vähintäänkin yhtä paljon myös syömiseen.

Hienosti kamera tarkentanut roskapussiin:D Tärkein ennen kaikkea.

Lempikaulakoruni.

Nyt taidan tehdä jotain epätyypillistä minulle. Aion nimittäin mennä köllimään takaisin sänkyyn. Ehkä jopa uinahtaa hetkeksi. Masu täynnä. Viikonloput on mukavia.

Xx Ellu

Uncategorized

Päivä muiden joukossa

ElinaKommentoi
Tänään olen opiskellut, ulkoillut, opiskellut lisää, hyppinyt tasajalkaa täpinöissäni, laskenut niitä laskuja vielä vähän lisää, ylittänyt itseni sekä shoppaillut myös hiukan. Tuntuu, että viimeiset viikot ovat kulkeneet lähes samaa rataa: pänttäämistä ja liikunta. Sosiaalinen kanssakäyminen on lähes kokonaan rajoittunut facebookkiin ja satunnaisiin tekstiviesteihin.
Eikä tilanne tästä ainakaan parane. Tänään julkaistiin nimittäin tieto, milloin oikeustieteen pääsykoekirjat ilmestyvät: 3. huhtikuuta. Vaikka en minä osaa ajatella sitä niinkään kamalana menetyksenä. Siis sitä, ettei tänä keväänä ystäville jää niin paljon aikaa. Tottakai kaipaan heitä, mutta pari kuukautta elämästä on kuitenkin loppujen lopuksi mitätön aika. Aion panostaa täysillä pääsykokeisiin, mutta en kuitenkaan terveyteni kustannuksella. Vaikka lukeminen tulee olemaan rankkaa, on minun muistettava, että terveys menee kaiken edelle. Sen, jos minkä olen oppinut viime vuosina. En halua olla pelkkä kuihtunut raato 14. kesäkuuta, kun urakka on ohi. Olen miettinyt jaksamistani nyt lähipäivinä paljon ja listannut asioita, jotka parantavat jaksamistani ja stressinsietokykyä. Sanomattakin lienee selvää, että kunnollinen syöminen on aika suuressa roolissa. Tästä kuitenkin lisää seuraavassa (tai sitä seuraavassa;) postauksessa, jossa lupaan myös esitellä salaisen aseeni pänttäysurakkaan!

Käytiin kauniin kevätpäivän kunniaksi tänään äidin kanssa kahvilassa sämpylällä. Jättisalaatti oli vielä liian suuri pala, mutta hieno erävoitto tämäkin:) Oli mukava viettää äiti-tytär-aikaa. Vaikka asutaan kahden täällä, elämä on ollut niin hektistä viime aikoina, että käytännössä ollaan nähty vain aamuisin ja iltaisin, jolloin molemmat olemme niin väsähtäneitä, ettei juttu oikein luista. Tai jos luistaa, niin sekin on sellaista tiuskimista.

Se on jännä, miten nykyisin tunnistaa niin hyvin sairaan ihmisen. Puhun nyt nimenomaan samasta sairaudesta, jonka itsekin olen käynyt läpi. Tänään kahvilassa koin hyvin ristiriitaisia tuntemuksia. Ristiriitaisia siinä mielessä, että tavallaan tunsin suurta sääliä ja auttamisen halua nähdessäni anorektikon hörppimässä kyyryssä vuoron perään teetä ja vettä. Toisaalta minut valtasi inho, lähes viha: ”Eikö tuokaan saa otettua itseään niskasta kiinni?”  Pelästyin jopa omia ajatuksiani ja tunteitani, sillä tiedänhän itse tasan tarkalleen, kuinka pirullinen sairaus on kyseessä.

Aurinko paistoi niin, ettei eteensä nähnyt. Ihanaa! Tässähän alkaa jo kalpea kalkkilaivan kapteeni saamaan väriä nassukkaan – ainakin vakaasti uskon siihen.

Käväistiin pikaisesti Emotionissa matkalla ruokakauppaan. Onneksi poikettiin, sillä siellähän oli juuri sopivasti 3+1-päivät! Äiti osti meille shampoota ja hoitoainetta varastoon. Minä taasen löysin itselleni Lumenen luomiväripaletin, joka oli vieläpä alennuksessa: vain 3,5e. Ostoslistalla on jo pidempään ollut vaalea, helmiäisluomiväri ja nyt se löytyi (kuva hiukan hämää). Passaa lähteä viikonloppuna tyttöjen kanssa tuulettumaan;)

Jotenkin nämä postaukset tuppaavat aina päättymään töksähtäen jotenkin tähän tapaan: ”Nyt silmät painavat sen verran, että tämän tytön on kaivauduttava peiton alle.” Niin myös tälläkin kertaa. Mutta mitäs tällainen illan torkku itselleen voi. Olisipa jo aamu.

Kuorsauksin, Elina

Uncategorized

Ilman otsikkoa

Elina4 kommenttia
Näin alkuun pyydän heti anteeksi (hyvinkin) mahdollisia kirjoitusvirheitä ja outoa ajatuksenjuoksua. Sen lisäksi, että olen tajuttoman väsynyt valvomisesta ja jännittämisestä,  niin tällä hetkellä molemmat silmäni ovat turvoksissa ja nokka vuotaa vollottamisesta:( Ei sen vakavampaa kuin että ruotsin yo-koe meni ihan penkin alle ja olen todella pettynyt itseeni. Mutta Elina, taitaa olla aika taas laittaa elämässä asiat tärkeysjärjestykseen. Elämä jatkuu, vaikka ylioppilaskirjoituksista tulisi rivi ceetä ja beetä. Elämä jatkuisi silloinkin, jos kirjoituksista ei pääsisi läpi! Huomaatteko epätoivoiset yritykseni rauhoitella itseäni? Nyt muutama lohduttava sananen tekisi terää. Niisk.

Ihan yhtä runsailla eväillä en ylioppilaskirjoituksiin lähtenyt, lieneekö siinä syy epäonnistumiseen? Kuvat ovat sunnuntailta, kun olimme viettämässä Ässän mummin 80-vuotissyntymäpäiviä. Joudutte tyytymään minun pärstääni, sillä en halua julkaista kuvia muista vieraista ilman heidän lupaansa. Oli muuten supermummi leiponut täytekakun ja muut tarjottavat (lukuunottamatta voileipäkakkua) ihan itse! Ylpeänä voin kertoa syöneeni täytekakun palan ja kahvia – aivan kuin kuka tahansa vieras:)

Vähän näkyy kasvoilla väsymys. Sunnuntain vastainen yökin oli aika levoton: juhlimassa ollut isoveli piti koko taloa hereillä.

Pikkutytöt laittoivat leikit pystyyn. Minähän sovin joukkoon ihan hyvin – ainakin mieleltäni:D

Kotimatkalla

Tänään mennään näin kuvien voimalla tämä postaus, kun ei silmät meinaa pysyä enää auki ilman tulitikkuja. Ehkä elämä näyttää taas valoisan puolensa huomenaamulla. Sikeitä ja makeita unia itsekullekin!

Xx Elina

Ps. Aamusta puheen ollen, meinaan huomenna aamupalaksi keittää puuroa maitoon. Kuinka en ole ennen tajunnut, miten herkullista se on? Eihän vesipuurosta ja täyteläisestä maitoon tehdystä voi puhua edes samassa lauseessa. Lisukkeesi se ei vaadi kuin ripauksen (ja toisen) suolaa. Ja luut kiittävät (siis siitä maidosta, ei suolasta)! Nyt sänkyyn unelmoimaan paremmasta huomisesta—>

Uncategorized

Mitä suuhuni laitan

Elina8 kommenttia
Lupailin jo aikaisemmin postausta ruokavaliostani ja syömisestäni, kun joku lukija oli idean ilmoille heittänyt jokunen tovi sitten. Mietin aika pitkään tehdäkö kyseistä postausta, sillä a. mielestäni syömiseni ei ole mitenkään kovin mielenkiintoista: en puputa superfoodeja (ainakaan vielä…), enkä karppaa tai ole vannoutunut vegaani ja b. ruokavalioni ei todellakaan ole (ainakaan vielä…) mikään täysin mallikelpoinen, vaikka terveellisesti syönkin. Lisäksi ruoan ja syömisen korostaminen ja siitä jatkuva keskusteleminen on minulle vielä aika myrkkyä. Tai siis viime vuosina se kun on aiheuttanut ongelmia ja hallinnut aikalailla elämää – onneksi nykyisin vähemmän. Tiedän syöväni vieläkin hiukan liian vähän, etenkin liikuntaan nähden. Myös herkuttelu sekä sairauden ”kielletyt ruoat” ovat vielä hankalia, mutta pyrin lisäilemään niitäkin. Tavoitteenani on siis koko ajan monipuolistaa ruokavaliotani.
Aamu ei lähde käyntiin ilman kunnollista aamupalaa: olen usein kovin vihainen ja ärtynyt ennen kuin saan syödäkseni aamuisin:D En ole ikinä ymmärtänyt ihmisiä, jotka valittavat, kuinka eivät pysty syömään aamuisin mitään. Itselläni on aina kova nälkä heti herättyäni ja aamupalan syöminen rauhassa onkin mielestäni yksi päivän kohokohdista! Aamupalan avulla aineenvaihdunta käynnistyy kunnolla, mikä on tärkeää esimerkiksi laihduttajillekin.

Useimmiten syön ruisleipää, mutta toisinaan paahtoleipäkin on namia.

En perusta ”höttöleivistä” niinkään, vaan ruisleipä on enemmänkin mieleeni. Ei sen takia, että se olisi terveellisempää – itseasiassa kunnollinen täysjyväleipä on ihan yhtä hyvö vaihtoehto. Tykkään kuitenkin, että leivässä on jotain purutuntumaa, eikä se ole pelkkää pehmeätä mössöä. Ruokavalion yksipuolistumista ehkäistäkseni pyrin syömään leipälajeja vaihdellen: paahtoleipä juustolla on herrrkkua! Ruispoika-ruisleipä on lemppaleipäni, harmillista kyllä olen löytänyt sitä täältä Järvenpäästä toistaiseksi vain yhdestä kaupasta. Uotilan maalaisruislimppua ja näkkäriä syön ruualla + iltapalalla.

En juo maitoa (vaikka vissiin pitäisi alkaa taas), joten maitotuotteiden riittävään saantiin on tärkeää kiinnittää huomiota. Mieluummin otan tarvittavan kalkkimäärän ruoasta kuin tablettimuodossa. Aamuisin syön useimmiten tavallista, rasvatonta, useimmiten maustettua jugurttia. Normaalirasvaisia jugurtteja kartan suuren sokerimäärän vuoksi. Joskus ajattelin, että en söisi aspartaamilla makeutettuja jugurtteja myöskään, sillä eiväthän ne elimistön kannalta parasta mahdollista ruokaa ole. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että erilaisten ”sääntöjen” lisääminen (niitä kun vieläkin on) ja ruoka-aineiden karsiminen jo hiukan niukasta ruokavaliostani ei tee todellakaan hyvää minulle. Muutenkin tuntuu, että lisäainehypetys menee välillä vähän yli. Vinkkinä muuten urheilijoille ja miksei muillekin: Total-jugurtit ovat paksua, kreikkalaistyyppistä jugurttia, joissa on proteiinia jopa himpun verran enemmän kuin maitorahkassa! Ehdotonta lempparini!

Sama keinomakeutusainejuttu pätee mehukeittoihinkin. En viitsi (enää) olla niin tiukka itselleni.

Iltapalani koostuu jostakin hedelmästä, useimmiten ompusta, parista näkkäristä sulatejuustolla/maksapasteijalla sekä jogurtista/viilistä/Totalista. Ehdoton lempparini on tällä hetkellä viili omenasoseella. Kaiken lisäksi omenasose on edullinen vaihtoehto: vain 70snt purkki. Tietää hyvää tulevaa opiskelijabudjettia ajatellen!:D

Pyrin syömään hedelmiä vaihtelevasti. Harmi vain, että appelsiinit alkavat olemaan jo tähän aikaan keväästä aika rusinaisia. Olen lähiaikoina pyrkinyt lisäämään välipalan ruokailuihini, sillä elimistö on selvästi vaatinut sitä: useimmiten olen paloitellut ompun ja napsinut lohkoja pänttäyksen ohessa.

Ehdoton lemppariomenalajikkeeni on Pink Lady!

Lämpimien ruokien kasvislisukkeena ja toisinaan välipalalla olen napsinut ihania naposteluporkkanoita. Terveellistä ja hyvää sekä ennen kaikkea kätevää! Toimivat myös höyrytettyinä.

Olen oikea juustohiiri:3 Leipien päällä syön lähes poikkeuksetta erilaisia juustoja, kuten Polaria, Edamia, Aamupalaa sekä levitettäviä sulatejuustoja. Vain harvoin leivän päälle eksyy muutama kalkkunasiivu.

Olen myös ihan mahdoton raejuustoaddikti. Lisäilen sitä moneen ruokaan (protskuja protskuja!). Keittolounas ei tule kuuloonkaan ilman raejuustokasaa ja munakas vaatii ehdottomasti seurakseen sitä – tonnikalasalaatista puhumattakaan! Keso on ainoa merkki, jota syön: täyteläisen makuinen ja sopiva rakenne. Muuta raejuustot eivät minua miellytä.

Syön päivässä lähes poikkeuksetta kaksi lämmintä ateriaa: lounaan ja päivällisen. Kaksi kunnollista ateriaa on tärkeä syödä, ettei nälkä pääse kasvamaan hallitsemattomaksi. Lounaani on nyt pitkään ollut jokin keitto: toisinaan teen itse esimerkiksi porkkanasosekeittoa, mutta käytän myös kaupan valmiita keittoja. Päivällinen vaihtelee mielen mukaan ja se on myös ateria, jonka monipuolistaminen on haasteena. En ole laittanut pastaa ja perunoita pannaan (vaikka välillä mietinkin), mutta syön toisina päivinä niiden tilalta vaihtelun vuoksi myös esimerkiksi höyrytettyä kukkakaalta ja porkkanaa tai wokvihanneksia. Syön aika kasvispainotteisesti, punaista lihaa en ole syönyt vuosiin. Kanaa ja kalaa syön jonkin verran, ihan jo senkin takia, että saisin tarpeeksi proteiinia.

En enää käy ravitsemusterapeutin luona, mutta syömiseni seurailee kuitenkin yhä minulle suunniteltua ateriasuunnitelmaa. En kuitenkaan noudata sitä enää orjallisesti: päivät ovat erilaisia, enkä anna ruoan enää määrätä elämääni, vaan syöminen hoituu kaiken muun sivussa. Ateriasuunnitelma on toki hyvä runko syömiselle – ihan kenelle tahansa.  

Sen verran välitän kuitenkin e-koodeista ja ennen kaikkea elimistöstäni, että Pepsi maxin olen laittanut pannaan. Ennen kittasin sitä päivittäin. Niin hyvää kuin limppari onkin, sen aiheuttama vatsakipu ja turvotus ovat kuitenkin tuplasti pahempia. Päätin, että säästän maxin juhlahetkiin (joskus sitäkin on saatava;).

Uncategorized

Himottaa

Elina2 kommenttia
Tänä aamuna meinasin ihan oikeasti saada slaagin, kun eräs suikkasi suukon poskelle kesken unieni. Jäi selvittämättä, kuka se Harry Potterin näköinen (nainen?) oli, höh.
Tavallaan voin olla (tähän mennessä) torstai päivään aika tyytyväinen: olen käynyt lenkillä, siivonnut koko talon, käyttänyt koiran lenkillä x 2, noin niin kuin muutamia saavutuksia mainitakseni. Toisaalta, ihan hiukkasen tuntuu siltä, että olen touhunnut kaikkea muuta juurikin sen vuoksi, etten ole jaksanut ottaa kirjaa käteen ja päntätä kielioppia.
Noo, yritän minä aamulla laskea vanhoja ylppäritehtäviä netistä. Suurin kynnys tuntuu olevan se, että saan klikattua hiirellä sinne sivustolle…
…tosin taisin hairahtua väärille saiteille aina välillä joka laskun jälkeen, kuten kuvasta tarkkasilmäisimmät voivat havaita. Minkäs teet, kun laskut ovat netissä!
Olen nyt tällä viikolla käynyt jo kolmesti lenkillä ja joka päivä tuntuu, että kuivia asfalttilaikkuja ilmestyy jään alta lisää ja lisää, wuhuu. Kivaa lisätreeniä on tosiaan tuonut jäiset (ja hiekoittamattomat) kävelytiet: sitä löytää ihan uusia lihasryhmiä jaloista! Olen saanut vihaisia mulkaisuja autoilijoilta, koska olen silloin tällöin hölkytellyt menemään autotien reunassa, kun en kerta kaikkiaan ole pysynyt pystyssä kävelyteillä. Mutta saavat mulkoilla ihan rauhassa 😀 Ostoslistalla ensi talvelle on todellakin ne nastalenkkarit, täksi talveksi en viitsi enää niitä hankkia (pliis, ei takatalvea!).

Kieli keskellä suuta, ettei loppusuoralla lennä rähmälleen!

Todistusaineistoa: nurmikkoa näkyvillä! Oli pakko pysähtyä ihastelemaan kesken lenkin 😀

 Hei tosi kiva, kun lenkkireitti kulkee Mäkkärin ja ABC:n ohi. Mukavat bicmaccien ja kanahamppareiden tuoksut leijailee nenään ja vesi herahtaa kielelle. Toisaalta rasvaisten mega-aterioiden ajattelu saa kummasti jalan nousemaan keveämmin – ei sillä etteikö mättöruokakin silloin tällöin olisi sallittavaa ja perusteltua.

Vielä mennään vanhoilla tossuilla

Iltasella käväistiin kahvilla erään ystävän kanssa ja aika juoksi taas hirmuista vauhtia: pari tuntia vierähti hujauksessa ja velvollisuudentuntoisena oli pakko sanoa heipat, kun kello lähestyi kahdeksaa. Huomenna on kuitenkin taas aikainen herätys ja olisi jaksettava oikeasti pysyä sillä matikkasivustolla.
Nappasin muuten tänään asukuviakin ennen kahville lähtöä, mutta en jaksa millään siirtää niitä enää koneelle:D Palaan niihin ensi postauksessa.
Nyt nimittäin makaan liikuntakyvyttömänä sohvalla. Maha otti jostain itseensä. En tiedä johtuuko tämä älytön vatsakipu loppujen lopuksi maxista, jota ryystin taas vaihteeksi melkein pullollisen, vai päiväruoan soijabolognesekastikkeesta (herkkua, slurps), mutta joka tapauksessa päätin, että minun pakko yrittää taas vieroittaa itseni laittilimuista. Uskon, että osaksi maha menee juntturaan juuri niiden kittaamisen takia. Kuivia päiviä siis tiedossa…
Viime päivät, tai viikot, minulla on ollut niin kummallisia himoja, että alkaa jo ihan pelottaa! Tällä hetkellä himottaa siis aivan järjettömästi maksalaatikko! Meidän hauva syö ES maksista ja napsin aina pieniä maistiaisia omaan suuhuni samalla, kun laitan sille ruokaa kuppiin. Hassuahan tässä on se, että olen jo pitkän aikaa syönyt kasvispainotteisesti: kanaa silloin tällöin, mutta punaista lihaa en vuosiin. Vaikka aika paljolti se vamismaksis taitaa olla riisiä  ja vain minimaalinen osa sitä…maksaa.

Xx Elina

Ps. Kirjoitusvirheet ja ajatusvirheet annatte antanette anteeksi (korjailen aamulla). Aika väsynyt bloggailija täällä nimittäin silmät ristissä raapustaa tätäkin postausta:)

EDIT: Tuli yön aikana tosi huono omatunto ja oli pakko heti herättyäni tulla parantelemaan tekstiä (miten niin pakkomielteistä?):D Ja muuten, mahakipu on helpottanut, mutta maksishimo on ja pysyy. Kylmää, rusinatonta maksalaatikkoa mmmmm….

Uncategorized

Viisi paljastusta.

ElinaKommentoi
1. Minulla on lähes pakonomainen tapa aina ”koputtaa otsaa kolme kertaa”, kun sanon (tai ajattelen) jotain tyyliin: ”Toivottavasti huomenna ei sada”. Muutoin uskon tapahtuvan juuri päin vastoin. Tositositosi ärsyttävä tapa, mutta on kyllä todistettavasti monta kertaa, kun olen unohtanut koputtaa ja asiat ovat menneet (sen takia) mönkään. Toisinaan pakotan äidin ja Ässänkin kopsauttelemaan otsaansa ja sekös vasta ärsyttää heitä! Muutenkin minussa taitaa olla taikauskoisen vikaa. En esimerkiksi ikinä avaa sateenvarjoa sisällä ja kauhistun, kun huomaan jonkun tekevän niin.

2. Olen oikeasti ihan hirmu puhelias ja kovaääninenkin, sellainen itsepäinen ja voimakastahtoinen. Todella moni ”tuttu”, joka ei tunne minua kovin hyvin, luulee minun olevan kiltti (no olenhan minä;) ja hiljainen rauhallisuuden perikuva, koska tuntemattomien seurassa olen kovin ujo, enkä saa helposti sanaa suustani. Mutta odotas, kun tutustun ihmisiin paremmin..;D
Hehkeintä puolta 🙂
3. Täydellinen aamu on sellainen, kun saan rauhassa ajan kanssa syödä aamupalan, kukaan ei mölötä vieressä ja aamupalaleipäni on puolitettu siten, että pohjapala on selvästi päälipalaa paksumpi: paksumpi siivu on aina parempi ja siksi se syödään viimeisenä. Voitelen ns. ”paremman puoliskon” aina tarkemmin, sillä se syödään viimeiseksi ja ”kruunaa” aamupalan:D

4. Sairastin anoreksiaa useamman vuoden ja olin hyvin huonossa, jopa hengenvaarallisessa, kunnossa. En vielä uskalla sanoa sairauden olevan kokonaan takanapäin, mutta olen kuitenkin hyvässä, tai sanoisinko järkevässä, kunnossa. Herkuttelu ja ruoasta nauttiminen on vielä hankalahkoa, vaikka niihin jo pystynkin. Olen saanut hirmuisesti tsemppiä ja mallia Heidi K:n blogista. Ennen jotenkin häpesin sitä, että olen ollut sairas, mutta nykyisin tajuan anoreksian olevan sairaus muiden joukossa – ei kukaan siihen tahallaan sairastu.

Tallinna kesä -11
5. Olen tosi tarkka ns. paremmista vaatteistani. Kotona kuljen aina kamalissa rytkyissä (:D) ja minulla on erikseen ihmisten ilmoilla käytettävät vaatteet. Jos tykkään tosi paljon esimerkiksi jostakin hameesta, niin sitä käyttäessäni olen aina varovainen, ettei esimerkiksi hameen helma istuessa mene vaikka ryttyyn tai tartu johonkin ja repeä. Joskus tämä tuottaa suuriakin ongelmia, sillä olen silloin tavallista jännittyneempi, jolloin stressivatsani reagoi heti. Ei ole helppoa naisen elämä!

We<3it

+ Olen hulluna kaikkeen pieneen, söpöön ja pinkkiin. Kuolaan vieläkin 19-vuotiaana söpöjen vihkojen, geelikynien ja tarrojen perään.

Uncategorized

Uudet rakkaat

Elina2 kommenttia
Taisi minulla ja äidillä tapahtua joku pieni (kevät)naksahdus (tosin hyvä sellainen) päässä sunnuntaina, kun käväistiin kenkäkaupoilla tsekkaamassa joko kevätkenkulit olivat löytäneet hyllyille. No olihan ne :3 Ja ihan puolustuksekseni pitää sanoa, että kyllähän minä niistä tennareista olen sauhunnut täällä bloginkin puolella vissiin muutamaan (tuhanteen) otteeseen. Löysin sitten luottokaupastani vanhat tutut Lacosten mustat tennarit ja arvatkaa olinko iloinen? Olen surkutellut viime syksystä asti, etten tule ikinä löytämään yhtä siroja, hameidenkin kanssa sopivia tennareita kuin vanhat, puhkikulutetut tossuni. Haa älä sano koskaan ei koskaan. Vahingossa testasin sitten eräitä maltillisia kiilakorkoja, jotka yllättivät jalassa: niin mukavat. En ole ikinä ollut kova korollisten kenkien ystävä, vaan mieluummin pysytellyt balleriinoissa, mutta päätinpä nyt sitten repäistä (kts. edellisen postauksesta uusi mottoni!), sen verran ihanat ne olivat:)

Niin tosiaan, YO-esseekoe oli ja meni. Luulen, että syvemmät analyysit on järkevää jättää tekemättä, sillä kuitenkin naksahtaisi (taaaas!) päässä ja rupeaisin jälleen stressaamaan jo mennyttä koetta. Jos nyt muutaman sanasen kokeesta kuitenkin sanon. Mielestäni ainakin ei-aineistopohjaiset aiheet (eli ne otsikkotehtävät) vaikuttivat ihan kivoilta: harkitsin muutamankin välillä. Päädyin kuitenkin pohdiskelemaan onko narsismi ongelma. Aihe tuntui sopivimmalta, onhan minulla omakohtaisia kokemuksia narsismista (niin siis tunnen narsistin – en itse ole). Harmittaa, kun koetilanteessa en ikinä pysty parhaimpaani jännityksen takia:/ Kärsiikö joku muukin siitä, että liiallisen jännittämisen/panikoimisen vuoksi oma suorituskyky laskee? Luulen, että iän myötä tämäkin vielä helpottaa, ainakin toivottavasti.
Olen muuten miettinyt, että tekisin hieman henkilökohtaisemman postauksen asiasta, joka todella on (vieläkin monen vuoden jälkeen) minulle hyvin arka asia. Muun muassa Ässä ehdotti, että voisi olla jopa terapeuttista kirjoittaa siitä. Arveluttaa vaan sellainen ”avautuminen”. Mutta laitetaan mietintämyssyyn. Mitä mieltä te olette?:)
Kappas, pottuvesi taitaa kiehua jo yli! Pakko lopettaa ja hilppaista ruoan valmistukseen (perunaa ja punajuuripihvejä nam!). Ruokapostausta, eli mitä syön tavallisesti, oli muuten joku jossain vaiheessa toivonut, sellaista tulossa siis!
Xx, Elina