Kategoria: ajatuksia

ajatuksia · itsetutkiskelu · perfektionismi

Pelkkä Rinkelin reikä.

ElinaKommentoi

Ihan maukas Teboilin rinkeli. Hei pliis.

Ihan on pelkkä Rinkelin reikä, mä olen koko ikäni hokenut. Ihan maukkaana Rinkelinä tuskin maistun – vähiten mulle itselleni Rinkeli silloin kelpaa. Sillä ihan merkitsee vain mahdollisuutta paremmasta. Kuulethan, se jättää niin kalsean olon keskiverrosta. Ihan on tehnyt mun elämästä ajoittain kamalaa; Rinkelin kokoisen reiän vähintään. Lisäksi hitsin vaikeaa, vähemmän nautittavaa. Muotoillut rinkulaa aika vänkyrään.

Mutta miksi ihan maukas Rinkeli ei voisi strösseleillä kuorruttua. Yhtä lailla kuin överidonitsi. Ylpeästi esitellä jokaista strösselihippua ihan tahmealla hipiällä. Täydellinen makuelämys uupunee. Ei se kuitenkaan este ole tulla mukaan napatuksi.

blogi127.jpg

Ihan vain kokonainen Rinkeli riittää. Mulle kiitos.

 

ajatuksia · oma elämä · syvällistä

Vahvahko.

ElinaKommentoi

Kun mä olin hauras, hauraus oli mussa. Ei kuivatuissa ruusunterälehdissä, ei ehtoollisleipäsessä. Kuinka hauras ihminen voi olla, tärisevin ajatuksin silloin kysyin. Niin hauras, ettei elämää tunne hauraammaksi, tänään taidan vastata. Hauraimmillani en osannut pelätä edes elämän heiveröisyyttä; oloni lamauttama, pelottomampi en muista koskaan olleeni.

Ei kai täällä hauraampaa kuin elämä, hauraudesta kaukana vahvana tänään mietin. Olisiko niin hauras, ettei odottamista kestä, varmana vastauksesta kyselen. Suurista suunnitelmista sirpaleita, mutta voivatko suuret suunnitelmat sitä sirpaloittaa. Suuresti kun tahtoisin elämää suunnitelmillani silloittaa. Vankassa otteessa heiveröisyys korostuu – kai sen vuoksi näin vahvahkona elämän hauraus tajuntaan iskostuu.

blogi125.jpg

Mä rakastan jokaista hyvältä tuntuvaa askelta ja poninhännän heilahdusta. Jostakin syystä lenkillä edetessäni mä palaan ajatuksissani usein taaksepäin.

ajatuksia · oma elämä

Janojuomana kylmää kaakaota.

ElinaKommentoi

Joskus näitä päiviä.

Hiukset sykerölle.
Ohjat olalle.
Karautan.
Kerron kaiken kysymättä.
Suklaamuroja puurokiposta.
Palautuspäivän peittelemätöntä pakoilua.
Kaiken kauemmas vierittämistä.

Kun vastaaminen on luomista.
Eikä oikean etsimistä.
Aika kaikelle nyökkäämistä.
Aivan kaiken tunnustamista.
Suoranaista suunnittelemattomuutta.
Varovaisen vastuutonta.
Tunnustelua.

Janojuomana kylmää kaakaota.
Ehtiihän sitä taas vesilasin äärelle.

Vähemmän vakavia päiviä. Sellaisia vastaan yllättäen käveleviä. Kun mieli tekisi tehdä kaikki oman mielen mukaisesti. Sen enempää mitään muuta kuin yhtä ainoaa elämää ajattelematta. Jokaisen järkevän ihmisen järjetön päivä, vähän kuin odotettu karkkipäivä.

blogi123

Tarvitaanhan kai näitäkin. Oikeastaan on aika ihanaa tarvita näitä tällaisia päiviä.

ajatuksia · oma elämä · syvällistä · vähän runoo

Suuremmin sun ihanaa sensuroimatta.

ElinaKommentoi

Säästelemättä sanoja.
Säätämättä ajatuksia
ennen ulostuloa.

Suuremmin sun ihanaa sensuroimatta.

Kitkuttelematta
kaiken kuvaamalla.
Kuinka olenkaan

suuresti sun ainutlaatuisuutta katsellut.

Ohimenevän hetken. Sekunnin tuokioisen.

IMG_20171103_155227_583.jpg

”Kappas kaulahuivia, hieno huivi. Kertoi muuan rouva mulle tavaratalon liukuportaissa. Kiirehdin autoon itkemään. Ensimmäistä mieleen iskenyttä ajatustani: onks tää joku piilokamera. Pettymystänikin omiin ajatuksiini. Sillä kai ne kertoivat riittävän paljon säästelleeni itse aivan liikaa sellaisia sanoja.”

ajatuksia

Kai vain tahtoivat huomatuiksi.

Elina2 kommenttia

Niin sitten tein, kuten olen itseäni kehottanut.

Peremmälle. Vieläpä tervetuloa. Te kaikki ajatukseni ja tunteeni tähän hetkellisen sotkuiseen päähäni.

Valitsematta läpi kävin. Kutakin kerrallaan käsissäni pitelin. Koko yön se otti tuudittaa tunteita tyytyväisiksi.

Hämmennyksestä huomatuiksi he kai vain tahtoivat.

Ja aamulla ulos yökkäsin heistä kaikkein raskaimmat. Hellemmin kuin aiemmin loppuja käsittelin.

IMG_20171009_175744_366.jpg

Mä luulen, että etenkään tunteiden kanssa sitä ei voi alkaa suorittamaan; väkisin ymmärtämisen yrittäminen johtaa kai vain väärinkäsityksiin. Ehkä itsestä perillä oleminen on ennemminkin kaikenlaisuuden kohtaamista päässä kuin jokaisen tunteen täydellistä ymmärtämistä.

ajatuksia

Lähtökohtaisesti riittämätön.

ElinaKommentoi

Ja kaatosade huuhtoi mun ajatuksia.

”Se valui pään sisältä pitkin poskia. Valahti vatsan kautta alas jalkoja. Tämä näin: lähtökohtaisesti riittämätön ihminen. Sattui yhtäkkisesti ymmärtää omaa ajatusta. Teki kyynelten verran kipeää todeta, että edelleen. Elän sellaisesta lähtokohdasta elämääni. Vaikka vahingossa vain. Koko tajuamisen tuskallinen sisältö poltteli kasvoilla; jokainen riittävyyden osoitus on jymy-yllätys, vaikka ei kai tulisi sallia voittajaoloa sellaisesta. Sillä riittävä ihminen on aivan jokaiselle toiselle eikä riittämättömyyden tunteella pitäisi selittää toisen tekoa sivuuttaa. Kai sitä vain itse antaa sivuuttamisen siivuttaa viipaleiksi omaa riittävyyttä.

Olin kai luullut olevani jo matkalla lähtökohtaisesti riittämättömästä lähtökohtaisesti sopivaksi. Tai ainakin riittäväksi Rinkeliksi.”

IMG_20171011_063024_138

Ja kaatosade uutti musta paljon pois.

ajatuksia

Ehkä syksy on just siksi.

ElinaKommentoi

Miksi ee sanotaan e ja äs taas sss. Äiti, jumala tai iso, kiltti jätti – kertokaa joku. Onhan olemassa selityksiä kysymykseen miksi.

En mä silloin lukemaan opetellessani vielä ymmärtänyt sopimuksista mitään. Luulin kai kaiken olevan maailmassa selitettävissä järjellä, siis miksi-kysymyksien vastauksilla. Ehkä se tavaamisessa pienesti tökki; olisin niin tahtonut tietää äänteille syitä. Kyselin kai jo silloin hitusen liian tiuhaan itseltäni, että miksi. Heittelin ilmoille niitä roikkumaan, mutta harvemmin ripustin selityksiä narulle kuivumaan – en mä koskaan keksinyt äng-äänteelle järkeä.

Kai kysymys miksi on vahvasti läsnä edelleen mun päässäni. Ihmettelen paljon itsekseni. Miksi vilkaisi? Miksi tunne? Miksi elämä tuli tähän näin? Huomaathan, paljon ison, kiltin jätin tietämyksen ulkopuolista. Ajan kanssa sitä saattaa löytää syitä.

Tästä syksystäkin.

”Ehkä syksy on just siksi, että väsyneenä pystyy vetämään vain jättineuleen ylle ja astumaan ulos ovesta kuin olisi miettinyt kaiken omassa elämässä just tarkalleen.”

22221479_1662003500478783_469546166255397426_n.jpg

aamuajatukset · ajatuksia · syvällistä · vähän runoo

Aiemmin kuin arvasin jo näin.

Elina2 kommenttia

Ennen kuin kerroit.
Aiemmin kuin arvasin.
Et tällä yllätä.
Minä jo näin.

Sitä oli
tavassasi avata ovi,
kohdata huomen,
katsoa muka ohi.

Sitä samaa oli
sanavalinnoissa,
valinnoille jättää sanomatta
et niin tarjonnut suojaa.

Opin sinua
huomaamalla
huomaamattomimman
liikehdinnän.

Näin
aiemmin kuin arvasin.
Minäkin
tietämättäni
liikehdin silmissäsi syvempänä?

Hurja tunne oppia toista ihmistä tavasta astua porras alas tai ojentaa toiselle esine. On hurjaa nähdä kaikessa sellaisessa toisen ihmisen sanomatta jättämät asiat; nähdä nuo asiat esimerkiksi lämpönä tavassa toimia. Koska silloin kuulemattakin tietää toisen elämään kuuluvan lämmön lähde. Ja silloin sitä jo tuntee oleellisimman, kuuleminen ei enää yllätä.

IMG_20170928_063243.jpg

Vaikka siltikään en ole vakuuttunut, kuinka pitkään voi selviytyä ilman suoria sanoja.

ajatuksia · itsetutkiskelu

Suuntaan muuan.

ElinaKommentoi

Tuuppaa
suuntaan
muuan.

Uomat
uupuu
uusitulta
tieltä.

Mä ajelin kohti kotia. Puntossa pauhasi. Radio oli sulki.

IMG_20170927_151152_638.jpg

Se voi olla tämä jokavuotinen syksy: kun musta tuntuu, että musta tuntuu erilaiselta kuin edellisenä syksynä. Ehkä musta syksyisin lehtien mukana tippuu jotakin vanhaa pois. Jotakin kaunistahan sitä silloin jälkeensä jättää – muistojen värittämiä keltaisia ja punaisia hiljaa maahan leijailevia. Talvea vasten mä tunnen muuttuvani herkemmäksi kaikelle; mä olen kuin talven kalju lehtipuu. 

Oikeastaan juuri niin äärettömän otollisena ajankohtana aina toivon pystyväni kertomaan itselleni itsestäni kuin ulkopuolisesta: hän ajoi uusitulla tiellä, jolta uomat vielä uupuivat, ja häntä tuuppattiin muuan suuntaan, hän kurvasi uuteen suu kurvin suuntaisena ja huusi uulalaa. Vaikka ei hän tiennyt päämäärää.

Kerrankin vain katsotaan, huokaan.