:3

Rakastuin jälleen kerran. Ja kun isken silmäni johonkin, valvon yöt miettien haaveideni kohdetta saamatta asiaa mielestäni. Kunnes rohkaistuin ja päätän tehdä palavalle tunteelle sisälläni jotain.

Ostamalla. Kuka väittikään, ettei rakkautta voi ostaa?  Sillä mitä muuta alla oleva kuva edustaa kuin roihuavaa rakkautta? Ehkä hiukan yksipuolista, mutta rakkautta kuitenkin. Haha. Kaksi kokonaista päivää mietin laukun ostoa, kun se viikonloppuna sattui silmääni lampsiessani päämäärättömästi kaupoilla. En tosin epäröinnyt hetkeäkään haluanko sen, vain pieni pihi sisälläni jarrutteli päätöstä. Onneksi keskiviikkona on palkkapäivä. Mutta eikö olekin ihana? 

Se ei ehkä ole ihan perinteisen elinamainen, mutta jokin laukussa kuitenkin viehätti ja viehättää edelleen. Niitit tuovat laukkuun särmää ja ovat laukun juju. Kuitenkin kokonaisuudessaan se on siro niiteistä huolimatta – eikä elinamaiseen tyyliinkään liian hurja tai liian rock, heh.

Päätin testikäyttää laukkua ensimmäistä kertaa sunnuntaina, kun lähdettiin Flamingoon juhlistamaan edellisessä postauksessa jo mainitsemiani Rosan kaksikymppisiä. Ei muuten ollut vitsi se sivistynyt juhlinta. Kävimme ensin syömässä italialaisessa Il Siciliano -ravintolassa. Kun kerran kunnon italialaiseen päästiin, niin totta kai kaikki tilasivat pastaa – minä mukaan lukien. Itse otin tomaattipastaa. Yksinkertaisuuteen kallistuminen pätee muussakin kuin vaatteissa. Yksinkertainen on kaunista ja maukasta. Loput kolme leidiä ottivat kaikki pinaattitortellineja. Ruoka oli todella herkullista ja palvelu hyvää. Näin asiakaspalvelutyötä itsekin tekevänä olen alkanut kiinnittämään asiakkaiden kohteluun erityistä huomiota. Oli ihana päästä hiukan hienompaan ravintolaan s-ketjun rossojen ja amarillojen sijaan (vaikka ei niissäkään valittamista ole, paitsi ehkä niissä Rosson lihapullissa…;D). Tyttöjen mahoihin mahtui vielä jälkkäriäkin, mutta itse päädyin vain kahviin: vatsa oli hieman yllättynyt annoksesta pitkän pastatauon jälkeen, joten ajattelin, että leffateatterissa on mukavampi istua ilman sen suurempia vatsakipuja.

Varoitus: seuraa herkullisia kuvia. Saattaa aiheuttaa hallitsematonta kuolausta ja nälästä mouruavia vatsoja!

Marma valitsi jälkkäriksi pannacotan. Jälkiruoat olivat ihan uskomattoman herkullisen näköisiä ja hienosti koottu lautaselle. Harmitti, kun oma masu tuli pääruoasta jo niin täyteen, etten viitsinyt ottaa omaa jälkkäriannosta. Tosi kiva, kun tarjoilijakin näitä pöytään tuodessaan virnuili minulle ja kysyi, joko tulin katumapäälle, haha. Tyhmä, tyhmä vetämätön vatsa!!

Rosa ja Krista päätyivät tiramisuun. Oli kuulemma parasta tiramisua pitkään aikaan (kenties koskaan?). Näytti kyllä mehevältä, ei laisinkaan kuivakalta, kuten joskus laivan buffassa. 

Mahat täynnä suunnattiin sitten yläkertaan leffateatteriin. Olimme valinneet jo aiemmin leffaksi Rock of Agen, sillä arvelimme sen olevan sopiva synttärisankaria ajatellen. Ja kyllähän me Rosamme niin hyvin jo tunnemme, että valinta osui oikeaan. Rockmusikaali leffakankaalla oli kyllä hyvä omasta mielestänikin, varsinkin sen päästyä kunnolla vauhtiin. Ainoa häiritsevä tekijä, josta olimme yhtä mieltä, oli naispäähenkilöksi kirjoitettu ja valittu perusbimboblondi:D

En ollut tajunnutkaan, että ihan vahingossa asustukseni sopi mainiosti elokuvan ja samalla koko päivän rockteemaan. Niittejä kengissä, niittejä laukussa. Kohta tatuointi jalassa. Oh my, minähän alan koko ajan vain villimmäksi vanhetessani. Onko tämä nyt sitä kahdenkympin kriisiä? Haha.

Ihan mahtava päivä maailman parhaiden naisten kanssa. Meinasin kirjoittaa tyttöjen, mutta ei kai kaksikymppisiä ole soveliasta kutsua enää tytöiksi. Naisiahan me olemme (vaikka itse olenkin vielä 19;). Toisaalta, kyllä minä mieluummin olen tyttö kuin täti. Sitäkin kuulee töissä aika paljon:D

Hei, kuinka moni on nähnyt elokuvan Rock of Ages? Kuinka moni aikoo mennä katsomaan sen, edes Tom Cruisen takia? Itselleni Cruise on kyllä vähän liian tappi…

❤

Tanssit tanssittu ja korvatulpat kaivettu korvista pois. Ihan mahtava Summer Sound -lauantai oli, vaikka itse en niin niin vihkiytynyt festareiden tyyppisten massatapahtumien kävijä olekaan. Sääkin suosi alkuillasta kunnes Avicii räjäytti mestan ja sade ukonilmoineen alkoi, haha. Hiki virtasi ja tanssijalkaa vipatti. Jees, mikä fiilis, kun pomppi ihmisjoukon keskellä hyvän musiikin tahtiin, eikä todellakaan tarvinnut miettiä miltä näyttää:D

Sade hiukan latisti tunnelmaa. Tosin ei niinkään sade itsessään, vaan sen aiheuttama tungos katoksiin. En muutenkaan niin perusta isoista massatapahtumista ja kun ihmisvirta rupesi painamaan sateelta suojaan, meinasin ihan oikeasti litistyä. Pientä paniikkia. Onneksi taisteltiin sitten itsemme pois väljemmälle alueelle. Toinen pettymys liittyi juomiin: Pepsi max maksoi viisi euroa! Haha, noei. Kallistahan siellä oli – lonkerotölkkejä myytiin seitsemällä eurolla – mutta tuollaiseen hintatasoon nyt pitää aina varautua, ei voi mitään.

Mitä mieltä te, jotka olitte myös Messarissa, olette? Kuulemma perjantaista oli tullut aika paljon valitusta, muun muassa liian hiljaisesta musasta ja äänentoistosta. Lauantaina asioita oli vissiinkin korjailtu: ainakin omasta mielestäni kaikki pelitti ihan hyvin. Kuka on lähdössä vielä tänään heilumaan?

Itselläni oli vain tuo yhden päivän ranneke ja tänään tiedossa jo täysin erilaista ohjelmaa. Nimittäin sivistynyttä kaksikymppisten juhlintaa, eli tyttöporukalla syömään ja elokuviin:) Rehkin tuossa aamusta jo salilla (lihakset ovat vihdoin palautuneet sen verran). Oli hyvä treeni, vaikkakin selkä temppuili, enkä pystynyt tekemään vatsoja normisti, vaan jouduin tekemään ne laitteella. Tiedä sitten, mikä alaselkää vaivaa. Tuntuu kuin se jotenkin yliojentuisin tai jäisi ”lukkoon”. Hankala yrittää selittää näin kirjoittamalla. 

Nyt on pakko lopettaa koneella muhiminen tai en ehdi mihinkään! See ya!

Ps. Muistakaa laittaa kommenttia, ne piristävät aina päivääni;-)

Eilen päivä alkoi jo aikaisin ja kiltisti tallustin 8.41 lähtevään junaan unihiekkaa vielä silmissä. Väsyneenä sen takia, että koko kroppa oli vieläkin niin kipeä tiistaisesta (:D) salista, että jokainen kyljeltä toiselle kääntyminen sängyssä oli tuskan takana ja tämä luonnollisesti esti vaipumasta muuten kuin vain hetkittäin sikeään uneen.

(Juuri tällä hetkellä äiti ja Vili taistelevat keittiössä sisään lentäneestä perhosparasta: toinen yrittää syödä sen ja toinen pelastaa. Äidin aamupala…)

Työpäivä hurahti (kirjoitin aluksi lorahti, no sitäkin ehkä) tosi nopeasti. Kerrankin hyödyin siitä, että edellispäivän lopetusvuorolainen oli tehnyt kaikki hommat vähän sinne päin, mutta ei ihan. Näin kiltisti ajateltuna varmaan vain väsyneenä, haha. Meitsin ei nimittäin tarvinnut aamukymmeneltä ruveta hinkuttamaan jäätelöaltaita – ihan niin kuin siihen olisin sillä lihaskolotuksella pystynytkään – sillä altaita ei ollut otettu sulamaan, super! Olin koko junamatkan miettinyt, kuinka selitän esimiehelle, etten pysty istuutumaan ilman tukea ja kyykkyyn meneminenkin ähinän ja puhinan saattelemana kestää jonkun minuutin – jäätelöaltaiden pesusta nyt puhumattakaan:D

Tuntui ihan juhlalta olla kotona kuuden aikoihin illalla, kun tavallisesti kotiudun vasta puolen yön kieppeillä (kiitos miljoonien iltavuorojen). Oli niin nätti ilta, että vedettyäni tonnarisalaatin napaan suunnattiin Santun kanssa mustikkaan. Aivan. En tiedä, mistä moinen idea yhtäkkiä päähäni putkahti, mutta putkahtipa kuitenkin. Ja itse asiassa oli todella rentouttavaa! Sen lisäksi, että saatiin mustikoita tarpeeksi piirakkaan, kertyi hyttysten pistojakin vain muutama, heh.

Mietin, että olen kai aika höpsö, kun raahaan kameran metsäänkin mukaan. Tai sitten olen vain bloggari, haha. Mutta onhan sitä muutenkin kiva saada kuvia kesän pienistä jutuista, joita on talvella kylmyydessä sitten kiva muistella. Järvenpää on siitä mukava paikka, että tämä on ihan kivan kokoinen (vaatekauppoja siis kohtuullisesti), eikä mikään ihan peräkylä, junalla pääsee nopsasti Helsinkiin, sijaitsee järven vieressä ja tällaista marjametsääkin löytyy, kun hiukan ajelee. Pitänee ihan oikeasti miettiä sitä muuttoa, siis siltä kantilta raaskiiko täältä lähteä.

Tämä päivä vielä täytyy rutistaa töissä ja sitten onkin ihan mahtiviikonloppu edessä. Lauantaina tietenkin Summer Sound ja Elinan ensimmäiset festarintapaiset. Mitäköhän ihmettä taikoisi päälle? Aurinkoa ja lämpöä on luvattu, mutta ennustuksiin nyt ei ole tänä kesänä kovin paljon kannattanut luottaa. Jotakin mukavaa ja rentoa ainakin, sellaista, etten nyt ihan erotu noviisina muusta festarikansasta, heh.

Sunnuntaina vietämmekin sitten tyttöporukalla rakkaan Rosan kaksikymppisiä. Suunnitelmat ovat vissiinkin vielä hieman auki, mutta joka tapauksessa meidän porukalla ei voi olla muuta kuin ihanaa! Mitä teidän viikonloppuunne kuuluu? Kuka on tulossa Summer Soundeille?

Tämä lähtee nyt asuntohakemusnivaskojen kimppuun. Ja illaksi töihin:-)

Ps. Arvatkaa, kuka sai Keravan Kulmis-kahvilan paikan?! Voiko olla täydellisempää, kuin työskennellä samassa työpaikassa yhden parhaimman ystävän kanssa. How cool is that?!!:))

Auts. Outs. Ah. Sitä tuli sitten eilen käytyä työpäivän jälkeen salilla. Ihan vähän vain. Paikkoja kolottaa ja vessanpöntölle istuminen ei onnistu ilman käsillä tukemista. Kyllä huomaa, että tyttö on tehnyt koko kesän vain aerobista liikuntaa ja lihaskunto on jäänyt unholaan. Haha. No ei naurata. Oikeesti.

Mikä kuitenkin ihaninta, niin taisin löytää jälleen saliharjoittelun jujun. Aluksi sinne raahautuminen tuntui taas niiin tuskastuttavalta ja vaivalloiselta. Vielä ensimmäisiä sarjoja tehdessäni mietin vain, mitä toiset kunnon lihaskimppubodarit mahtavat tällaisesta rimpulatyttösestä ajatella. Mutta sitten, kun sain tyhmät ajatukset jätettyä omaan arvoonsa ja keskityttyä täysillä omaan juttuuni, se pakaroiden kurittaminen alkoikin tuntumaan ihanalta! Ja onhan tämä tämänpäiväinen lihaskipukin ihanaa: tietää tehneensä jotakin. Tosin taisi kyllä olla vikatikki se aamuinen lenkki – nimittäin kipeillä jaloilla…

Aloitin aamun jo puoli kahdeksan aikoihin. Ja aamuhan ei lähde käyntiin ilman aamupalaa. Syön aina aivan ensimmäisenä aamupalan ja se pitää saada syödä rauhassa. Tämän jälkeen pystyn vasta harkitsemaan aivotoimintaa vaativien juttujen tekemistä. En vieläkään ymmärrä ihmisiä, jotka yökkäilevät aamiaiselle. Mielestäni se on melkein päivän parhain hetki – heti iltiksen jälkeen, heh.

Olen tässä kesällä törmännyt ongelmaan nimeltä lounas. Koska herään niin aikasin ja päivän urheilusuoritus tapahtuu useimmiten aamupäivästä, kurnii nälkä jo tavallisesti yhdentoista kieppeillä. Kuitenkin vaikka vatsa huutaa ruokaa, ei silti tee mieli alkaa väsäämään ja syömään mitään isompaa, kuten esimerkiksi jotakin makaronilaatikkoa ja salaattia. Ainakaan näin kesäisin tai varsinkaan silloin, kun olen viettänyt aamupäivän vain kotosalla. Nyt olen syönyt paljon keittoja raejuustolla höystettynä, myös puuro tuntuu maistuvan. Alkaa vain pikkuhiljaa kyllästyttämään. Onko teillä lounasvinkkejä? Siis jotakin helppoa ja nopeaa, ei kovin raskasta syötävää.

Olen myös todella huono (tai laiska…) keksimään hyviä eväitä töihin. Monta kertaa olenkin kiireessä tekaissut vain eväsleivät mukaan ja napannut omenan taskuun välipalaksi. Yhtä monta kertaa olen myös sortunut ostamaan eineskeiton. Ei eineksissä sinänsä mitään pahaa ole, mutta itsetehty on aina itsetehty, paljon puhtaampaa ja ennen kaikkea parempaa!

En tiedä mitään parempaa tunnetta kuin väsyneenä pitkän ja rankan päivän jälkeen kellahtaa sohvalle iltapala ja viltti seurana. Hetken kruunaa päivällä tullut mainosnivaska. Jostain syystä tykkään selailla mainoksia juuri iltapalaa natustaessani sohvalla, haha. Mikä on teidän lempiaterianne? Tai liittyykö teillä ruokaan/ruokailuun jotakin hassuja tapoja?:D

Paljon on tapahtunut vuosien mittaan meidän perinteisellä minikesälomareissulla Turkuun, mutta vastaavaa emme ole kyllä äidin kanssa ennen kokeneet missään (onneksi!!) – eikä tainut olla hotellin henkilökuntakaan, hah. Nyt vähän naurattaa koko episodi, mutta sunnuntain vastaisena yönä olin itse enemmänkin shokissa kuin hymy huulilla.

Meidän hotellihuoneessa oli väliovi viereiseen huoneeseen, ilmeisesti siivousta helpottamaan. Tuon oven tietenkin kuuluisi olla takalukossa, ettei sitä saa auki kuin hotellin henkilökunta avaimilla. Olimme äidin kanssa hauskan kesäteatterin ja rentouttavan lukuhetken (suklaan ja hömppäpokkareiden kera ) jälkeen käyneet väsyneinä ja tyytyväisinä nukkumaan. Yhden aikaan yöllä havahduin siihen, kun äiti ponkaisee ylös sängystä ja huomaan itsekin vieraan ukon seisomassa sänkymme päädyssä. Siis ihan kuin jostain kauhuelokuvasta tai painajaisistani! En itse ihan oikeasti pystynyt muuta kuin istumaan liikkumattomana sängyllä. Onneksi äiti sai toimittua, nappasi puhelimen ja soitti alas respaan, josta hälytettiin liuta vartijoita hakemaan ukko pois vessastamme.

Voitte arvata, ettei uni kunnolla tullut enää loppuyönä. Havahduin jokaiseen pieneenkin rasahdukseen.

Tietysti saimme anteeksipyyntöryöpyn ja pahoittelut. Hotellin henkilökunta oli yhtä äimän käkenä kuin mekin. Luonnollisesti hotelliyö ei maksanut meille mitään ja saimme käyttää minibaaria hotellin piikkiin. Ei se kuitenkaan mielestäni korvaa sitä, mitä jouduimme kokemaan. Meidän onnemme, että tunkeutuja oli ”harmiton” juoppo, vanha ukko. Mieshän olisi ovinut olla vaikka hullu raiskaaja! Nyt odottelemme hotellin johdosta luvattua soittoa. Jos sitä ei kuulu, kirjoitan kyllä ihan omakätisesti napakan viestin ylemmälle taholle. Tai Iltikseen….haha.

Muuten reissu oli todella onnistunut: Housut pois oli hauska ja näyttelijät taitavia, kävimme ravintolassa syömässä ja herkuttelimme suklaalla. Shoppailtuakin tuli! Ostoksista lisää myöhemmin. Positiivista oli sekin, että VR takkusi vain toiseen suuntaan, kotimatkalla, haha.

Kirjoittelen tätä postausta muuten tällä hetkellä autossa matkalla töistä kotiin. Ajankäytön maksimointia, kun tunnit eivät tahdo vuorokaudessa riittää:D Niin ja selvennykseksi, että äiti on ratissa ja minä vain matkustajana!

Tuntuu tosi hurjalta, että en tiedä yhtään, mitä syksy tuo tullessaan: missä asun ja kenen kanssa, haenko opiskelemaan vai jatkanko työntekoa, onko minulla jo vici-tatuointini? Hurjaa on myös se, että vihdoin meidän oma koti, joka on alkanut todella tuntumaan näiden vuosien ajan kodilta, on nyt myyty. Meidän kodista tulee toisten ihmisten koti. Välillä minut valtaa suru siitä, että haluaisin vain kaiken pysyvän ennallaan. Näin on hyvä. Välillä tuo suru kasvaa jo paniikiksi. Toisaalta tulee hetkiä, jolloin ajattelen, että on jo todella aika itsenäistyä, koska lähentelen jo kahtakymppiä. Mutta onko tuo tunne vain velvollisuudentunnetta vai oikeata halua?

Me olemme äidin kanssa niin läheisiä, että tiedän muuton olevan kova pala myös hänelle. Harvan äidin ja tyttären välinen side on yhtä vahva ja tiivis. Olemme kokeneet yhdessä niin paljon. Äiti on pelastanut minut.

Vuokrakämppiä on lähiviikot siis selailtu ahkerasti ja välillä ihan oikeasti epätoivo meinaa iskeä, kun sopivaa ei tunnu löytyvän. Joko vuokra on aivan liian korkea, sijainti huono tai yksinkertaisesti tarjolla ei vain ole vapaita kohteita.

Hurjaa ja kurjaa.

Jottei nyt ihan liian iloiseksi tämä postaus menisi (huomaathan sarkasmin:) totean tähän loppuun vielä, että ei eilinenkään ihan putkeen mennyt. Työpäivä päättyi nimittäin terveyskeskukseen. Jos jotain hyvää haluaa tapahtuneesta hakea, niin luultavasti minua ei komenneta ihan heti uudestaan kiireapulaiseksi Lintsiburgerin saliin, haha. 

Niin ja kivaa on myös se, että lähdemme äidin kanssa tänään Turkuun kesäteatteriin. Siis ihan oikeasti on kiwaa (kaikkien muiden mielestä paitsi Rosan..;)!

Hejsan Åbo -vi ses Helsinfors!

Rentoilua jokaisen viikonloppuun:-)

Hei, muistatte varmaan muutaman postauksen takaisen välipalavinkkauksen? No nyt olen itse testannut banaanisoseen lisäksi mangon ja yhä edelleen voin suositella kyseista tuotesarjaa. Ainoana miinuksena tuoreessa mangossakin maistuva hieman karvas sivumaku. Jos kuitenkin mangohedelmä yleensäkin on mieleen, niin soseen muodossa myös varmasti maistuu.

Mangosose oli enemmänkin kiisseliä (:D), mutta sopi loistavasti viilin kanssa.  Voisin hyvin kuvitella käyttäväni sitä myös esimerkiksi maitorahkan kanssa mehukeiton tilalta – ja on muuten terveellisempi vaihtoehtokin. Mehukeitoissa kun makeutusaineita ja aspartaamia tuppaa olemaan jonkin verran. Itselläni vatsa menee (nykyisin) sekaisin helposti aspartaamipommeista. Eilen sorruin taas pepe makeen, mutta pian jo kaduin tekoani: mahassa alkoi kivistämään nopeasti:(

Vielä on kokeilematta ainakin  Bonnen persikka- ja omenasose. Meinasi kaupassa iskeä valinnan vaikeus ja vietin hillohyllyllä jonkin tovin. Itse asiassa sellaisen tovin, että joku toinen meinasi jo hermostua, haha. Olen ihan fiiliksissä näistä tetroista!

Viime sunnuntaina emme antaneet serkkuni kanssa ilman häiritä suunnitelmiamme, vaan suuntasimme Linnanmäelle hienoisesta tihkusateesta huolimatta (junassa Tiksin kohdalla olin jo vaipumassa masikseen, kun vettä tuli kuin saavista kaataen..). Olin luvannut viedä serkun hurvittelemaan laitteisiin, kun kerta alennuksella pääsee. Tai no, oikeammin juttu taisi mennä niin, että minä katselin alhaalta, kun hurjimus pisteli menemään Ukossa. Perustelin pelkuruuttani sillä, että minulla on vielä monta vuotta aikaa kasvaa yhtä rohkeaksi kuin hän, haha.

Muutenkin oli hurjan kiva päivä, ihanaa jutskailla ja vaihtaa kuulumisia monen vuoden jälkeen. Aloitettiin aluksi hieman rauhallisemmin ja testattiin Jenkkilästä rantautunut jugurttijäätelöhässäkkä eräässä kahvilassa. Sitähän mainostetaan terveellisempänä herkkuna: pehmisjäätelöstä osa on korvattu jugurtilla ja lisäkkeeksi annokseen saa valita esimerkiksi ananasta, mysliä, hunajaa, suolapähkinöitä, hilloja tai marjoja. Hehheh, itse en ainakaan maistanut mitään eroa normisoftikseen. Siis tosi hyväähän se oli, mutta ei sitä nyt ihan terveysruokana voi pitää. Minulle ainakin se oli tarpeeksi makeaa ihan tavalliseksi herkutteluksi:D Valitsin omaan annokseeni muromysliä ja metsämarjahilloa, serkku taas suolapähkinöitä ja hunajaa. Onko kukaan muu maistanut?

Tosiaan, kun olimme roikkuneet laitteissa tarpeeksi ja metrilakuostoksetkin oli tehty, suuntasin itse vielä työvuoroon. Meitä oli serkkuni kanssa onnistanut todellakin ilman suhteen: laitteissa riekkuessamme aurinko melkein pilkisteli pilvien takaa. Iltaa kohden sää kuitenkin huononi ja töissä oli aika lailla hiljaista. Muutama sinnikäs kävi kaatosateessa ostamassa lämmikkeeksi vohvelin ja kahvia. Meillä työntekijöillä jäi rutkasti aikaa jutusteluun ja vähän myös hassutteluun, haha. Toisaalta oli aika tunnelmallista iltamyöhäisellä Linnanmäellä, kun sadepisarat ropisivat kattoon, oli lähestulkoon pimeää ja kaikki valot (myös ne kummistusjunan) loistivat synkkää taivasta vasten. Kaiken kruunasi se, että maailman paras äiti oli auton kanssa pääporteilla odottamassa väsynyttä työläistä puoliltaöin:)

Okei, on ehkä vähän surkuhupaisaa kirjoittaa aurinkosuojan tärkeydestä hiuksille, kun ulkona sataa kaatamalla, eikä paremmasta ole tietoa, jos meteorologeihin on uskominen (no, itse asiassa aika mönkään on ennustukset mennyt viime viikkoina…). Kuitenkin, sain itse aimo valistuksen hiusten aurinkosuojasta tässä taannoin käydessäni täydentämässä Schwatzkopf-varastojani Emotionissa. En ole ikinä syynännyt tai käsitellyt kamalasti hiuksiani, mutta shampoot ja hoitoaineet meillä on lähes aina ostettu kampaajalta markettituotteiden sijaan. Ja ihan oikeasti, eron kyllä huomaa, kun joskus olen vieraissa käyttänyt muita kuin kampaamotuotteita. 

En ole tullut aiemmin ajatelleeksi, että myös hiukset kärsivät auringon uv-säteilystä. Ei sinänsä ole ihme, etten ole asiaan aiemmin kiinnittänyt huomiota, sillä olen kovin laiska käyttämään minkäänmoisia aurinkorasvoja. Emotionin myyjä sai kuitenkin myytyä minulle selvityssuihkeen lisäksi hiuksiin jätettävän sun protect -suihkeen, joka siis selvittämisen lisäksi suojaa hiusta auringolta. Tiedä sitten olenko vain taas kerran mainonnan uhri vai onko tuo suihke todella hintansa väärti. Paljoakaan siitä ei joka tapauksessa ole hyötyä, jos aurinko ei paista, kuten viime päivinä (viikkoina, kuukausina…) on tupannut käymään, haha. Että sitä Barcelonan matkaa odotellessa…:—D

No totta kai meidän koirallekin vain parasta! Hänen kesätuoksunsa on tänä vuonna yllätyksellinen Tropical Guava. Raikas ja keveä, mutta kuitenkin tarpeeksi tuhti peittämään mädäntyneen kalan hajun. Joo-o, joku hauvapoika oli rannassa juoksennellessaan alkanyt yhtäkkiä piehtaroimaan maassa aivan julmetusti, hangannut itseään maata vasten kuin viimeistä päivää. Äiti oli meinannut tiputtaa silmät päästään päästyään paikalle: siellä se villakoira makasi mädäntyneiden kalan raatojen seassa. Siis mikä päähänpisto se oli olevinaan!? Haju kotimatkalla oli kuulemma ollut aivan käsittämätön ja vaatinut useamman Tropical Guava -käsittelyn ennen kuin pystyi edes ajattelemaan samassa talossa olemista, haha. Onneksi minä olin tämän episodin ajan töissä ja illalla kotona leijaili enää vienot aromit. Meinasin oikeasti tikahtua nauruun, kun töissä tauolla luin äidin tekstiviestiselostuksen päivän tapahtumista, vaikka kaikkien mielestä se ei ehkä ollut aivan yhtä hupaisaa… Että sellaista. Meillä osataan!

Mutta niin, oma hiusfilosofiani kuuluu näin: kunnolliset hiustuotteet, mahdollisimman vähän käsittelyä, kuten tupeerausta, suoristusrautaa ym. ja tietenkin terveellistä ja riittävää ravintoa – siis ihan suun kautta nautittuna:) Itse uskon luonnonmukaisuuteen. Jostain syystä minua on aina hirvittänyt tupeeraaminen. Saan siitä kylmiä väristyksiä ja tuntuu pahalta hiusten puolesta. Ehkä vähän hassua?

Joku taisi innostua enemmän minun toffeesuihkeestani kuin Tropical Guavasta.

Menin oikeesti ihan jäihin eilen töissä, kun eräs asiakas rupesi puhumaan minulle (vaikeaselkoista) riikinruotsia. Öhöm, meinasi sormi mennä suuhun. En ollut yhtään valmistautunut (henkisestikään)! Kirjoitinhan minä keväällä ruotsista eximian, mutta ei kieltä ole tullut sen jälkeen oikein käytettyä – ja eihän siellä ylioppilaskirjoituksissa mitään kommunikointitaitoja testattu. Kyllä minä nyt osaisin niihin reagoida, kun saan rauhassa miettiä (seliseli).

 Ja sittenhän niitä ruotsinkielisiä rupesi virtaamaan. Seuraavaa aloin palvelemaan vikkelästi englannilla, ennen kuin hän ehti aloittaa tilauksen ruotsiksi, haha:D Pitäisi varmaan ruksata se Ruotsin lippu pois henkilökortista tai sitten opiskella huvipuistosanastoa. Ei minulla ole hajuakaan, mikä joku hattara tai hilejuoma on ruotsiksi! Tuossa riikinruotsitapauksessa sain selvää vain sanat sockerjotain ja två – päättelin sitten, että asiakas halusi kaksi hattaraa ja osui oikeaan. No joo, sittenhän hän halusi vielä växla pengar, hehe. Meni vähän vielä monimutkaisemmaksi.

 Jos vielä yhden jutun jaksatte lukea työasioista, niin lupaan sitten (hetken) pitää suuni kiinni tällaisista asioista. Sain nimittäin työhaastattelupyynnön erääseen aivan mahtavaan kahvilaan. Ilmeisesti he hakevat nyt syksyksi työntekijöitä. Minullahan oli suunnitelmissa hakea lisätöitä nyt syksymmällä, sillä Linnanmäellä toiminta luonnollisesti hiljenee kesän kääntyessä syksyksi ja työtunnit eivät millään riitä minulle. Katsotaan, kuinka asiat lutviutuvat!

Piti napata tositosi nopeasti pukuhuoneessa kuva peilin kautta, ennen kuin kukaan näki tai kuuli. Olisihan se nyt ollut noloa, jos joku olisi yllättänyt minut kuvailemassa omaa pärstääni – vieläpä työkledjuissa, haha:D Meidän pitää pitää päässä tuollaista tyhmää huivia (minulla ei siis kasva päässä sarvet, kuten äiti ensin luuli kuvaa katsoessaan).