Epäonni sen kuin jatkuu! Tämä tohelo ei kai tervettä päivää näe 😀 Olo on ollut vieläkin kovin heiveröinen viikonlopun takia, mutta ajattelin, että hihhuloin liikuntatunnilla sen minkä jaksan (tarkoitus, siis tarkoitus oli ottaa siis ihan lunkisti). Noo eikä mitään. Oli sitä koripallopeliä ehtinyt mennä ehkä 10 minuuttia, kun onnistuin taittamaan sormeni, joka sitten turposi ja muuttui mustaksi nivelen kohdalta. Terkkarikäynti ja tukiside sormeen, jei! Kaiken lisäksi olen onnistunut tarttumaan Ässän ohella hänen koko perheensä sillä kamalalla oksennus-kuume-taudilla, onneksi ei sentään ole ollut (toistaiseksi) niin raju kuin minulla..

Tuntuu, että hirmuisesti asioista tehtävänä ja stressiä pukkaa päälle, vaikka uusi jakso vasta alkoi! Eilenkin aamulla heräsin aikaisin joskus hiukan yli seitsemän ja laskin matikkaa koko aamun aina siihen asti, kun lähdin hoitelemaan tonttuhommia. Siitä en voi paljastaa enempää ennen jouluaattoa… 😉

Perjantaina näytti vielä lupaavalta, nimittäin toive valkeasta joulusta. Vaikka aika myräkkä olikin ja ajokeli oli super huono, ainakin valkoista lunta tuprutti taivaan täydeltä! Olin ihan joulufiiliksissä ja laulelin autossa Kulkusia. Aamulla keli olikin muuttunut totaalisesti – oli kaivettava kumpparit esiin, yöks! Toivottavasti ilma edes vähän pakastuisi. Yritettiin sitten luoda Ässän kanssa muulla tavoin joulutunnelmaa: sytytettiin kynttilät pimeään huoneeseen, laitettiin joululaulut soimaan ja tonttuiltiin punaiset lakit päässä. Auttoi se vähän 😀

Nyt voisi hipsaista kevyeelle aamulenkille, jos olo sen suinkin sallii, ja alkaa pyöräyttelemään pullia. Tänään tulee pari tuttavaa ja sukulaista kylään, itseasiassa ne ovat myöhäiset synttärikahvit. Ennen sitä menen kuitenkin kuuntelemaan ystäväni lauluesitystä erääseen joulujuhlaan – peukut siis pystyyn hänelle! 🙂

Valkoisia ajatuksia toivotellen,
ET

Niin, seuraavassa siis luvassa pieni palanen Brysseliä teille!
Matka oli kaiken kaikkiaan oikein onnistunut, ja sekä äidille että tyttärelle teki hyvää päästä hetkeksi uusiin maisemiin pois koto-Suomesta. Ehdimme nähdä ja kokea kaikenlaista uutta ja ihanaa, vaikka vietimmekin Brysselissä vain pari päivää. Kotiin myöhään perjantai-iltana palattuani olin aivan reissussa rähjääntynyt poikki, johtuen varmaankin juuri matkan hektisyydestä 🙂

Lähdimme taksilla lentokentälle puoli viiden aikoihin aamuyöstä (tai no minulle se on jo aamua). Tärkeimmät, eli passi ja hammasharja, oli pakattu jo edellisenä iltana mukaan. Otin pari asukokonaisuutta mukaan siltä varalta, jos onnistun sotkemaan itseni – kamera ja päiväkirja tietysti myös laukussa. Lentokentällä olin suoraan sanottuna paniikissa, kun tuli aika nousta koneeseen. Kapusin kuitenkin urheasti lentsikkaan uhmaten kuolemanpelkoa, olenhan ritarin tytär (äitini sai ritarimerkin tänä itsenäisyyspäivänä)! 😀

…matkaan kohti korkeuksia. Hyvinhän se lentomatka sujui loppujen lopuksi, tosin äidin sormet taisivat olla kuolion partaalla… Brysselissä otimme taksin hotelliimme (Thon Hotel City Bryssel, ****), joka sijaitsi aivan Brysselin keskustassa lukuisien kauppojen kupeessa. Olin odottanut, että hintataso olisi ollut Helsinkiäkin korkeampi, mutta yllätyin, kun vaatteet ja kengät vaikuttivat melkein hiukan halvemmilta.

Meidän hotellihuone sijaitsi 20. kerroksessa ja yhteensä hotellissa oli kerroksia peräti 26! Ylimmässä kerroksessa sijaitsi kuntosali, jossa en valitettavasti flunssan takia päässyt käymään, vaikka tarkoitus olikin. Huoneemme ikkunasta oli huikeat näköalat – autot alhaalla näyttivät miltei leluautoilta.

Brysselissäkin oli joulunodotus jo hyvällä mallilla. Jouluvaloja ja -koristeita oli joka kadunkulmassa. Kävimme myös joulutorilla, joka oli täynnä pikkuisia mökkejä, joissa myytiin kaikkea aina snapseista ja makkaroista tonttulakkeihin ja käsinukkeihin. Tunnelma torilla illalla oli sanoinkuvaamaton! Ihmiset olivat iloisia ja nauroivat kovaan ääneen, edes pieni tihkusade ei haitannut!

Etsimme todella kauan (kasvis)ravintolaa, jota äidin työkaveri oli suositellut: lopulta eräs ystävällinen venäläinen mies neuvoi meille reitin Chez Leoneen. Minä tilasin herkullisen kanasalaatin ja äiti otti gratinoituja simpukoita. En uskaltanut maistaa, kun joku tietenkin kysyy. 😀

 Seuraava päivä valkeni kirkkaana, eikä sateista ollut tietoakaan. Aamupäivällä pääkadulla alkoi kunnon meno, kun siellä järjestettiin jonkinlainen suuri mielenosoitus. Poliiseja ja poliisiautoja oli joka kadunkulmassa. Pauketta ja melua riitti – tosin myös iloista kuorolaulua ja naurua, mikä ainakin minua ihmetytti. Ehkä ulkomailla mielenosoituksetkaan eivät ole niin vakava asia 😀

Mitä syntyy, kun yhdistetään pimenevä maanantai-ilta , joululaulut, ensilumi, piparitaikina ja uunista leijaileva vieno piparintuoksu ? Täydellinen joulutunnelma tietysti. Samalla tämä päivä on myös virallinen joulunaloitukseni. Koko talo saikin asiaankuuluvat somistukset: tonttuja sinne tänne ja kynttilöitä tietysti myös!
Kuinka ihanaa olikaan leipoa piparkakkuja ja hyräillä Joulumaata. Hauvelillekin näytti valmistaikina kelpaavan hyvin, joten eiköhän se ihan syötävää ole ;D Kaiken kruunasi kyllä ensilumi – kiljahtelin kuin pikkutyttö, kun juoksin Vilin kanssa ulos lumisateeseen. Olen varma, että Vilikin olisi kiljahdellut, jos vain olisi osannut! Lisäksi uskaltaisin antaa itselleni jo terveen paperit, sillä en ole oksennellut yli 12 tuntiin ja kuumeesta ei ole enää tietoakaan. Kaikin puolin siis oikein leppoisa päivä, jos lukuun ei oteta sitä, että unohdin katsoa Tonttu Toljanterin (kyllä, olen 19-vuotias ja katson telkkarista joulukalenteria :-).

 Minun vastuullani oli piparkakkutalon kaavojen suunnittelu ja piirtäminen. Tietysti en sitten halunnut tyytyä mihinkään tavanomaiseen ja suunnittelinkin ”piparilinnan”, johon kuului torni parvekkeineen. Se toteutus ei sitten ihan toiminutkaan… Koottuna piparilinna muistuttaa enemmänkin jotain vanhaa mökkeröä kuin linnaa: torni mureni ja parvekkeesta tulikin heppa-aitaus pihalle. Hyvä vinkki muuten kaikille, jotka tuskailevat osien kiinnityksen kanssa: kannattaa sitoa lankaa talon ympärille siksi ajaksi, että sokerimassa kuivuu.

Huomenna onkin itsenäisyyspäivä – ja täytyy valitettavasti alkaa kuuden päivän loman jälkeen miettimään taas koulujuttuja. Ässällä on ”dj-keikka” huomenna itsenäisyysjuhlassa, joka järjestetään järvenpääläisille yhdeksäsluokkalaisille ja tänä vuonna myös lukion ykkösille. Voi olla, että menen paikan päälle kuuntelemaan ja auttelemaan, vaikka silloin Linnan juhlat (ja se pukuloisto) jääkin näkemättä.

Rauhallista itsenäisyyspäivää kaikille!

Ensiksikin, olen selvinnyt Brysselistä ehjin nahoin kotiin, vaikka takaisintulomatkalla itku kurkussa rukoilinkin, ettei kone tippuisi (no eihän siinä oikeasti sellaista vaaraa ollut, mutta tiedättehän lentopelkoni…). Kotona ne vastoinkäymiset sitten vasta alkoivat. Lauantaina aamuyöllä heräsin järjettömään vatsakipuun ja oksentamiseksihan se sitten meni. Kuumekin nousi lähemmäs 39 astetta. Olo oli niin hirveä, että pyysin äitiä kuskaamaan minut terveyskeskukseen. Minut laitettiin nesteytykseen ja sain suonensisäisesti kipulääkettä. Matka jatkui parin tunnin päästä ambulanssilla Hyvinkään sairaalaan. En ikinä ole ollut niin huonossa ja heikossa kunnossa kuin eilen – pelästyin itsekin todella! Neste eikä sen enempää ruokakaan pysynyt sisällä kokonaiseen vuorokauteen. Vasta juuri äsken maistelin jäätelöä ja olo tuntuu olevan kohenemaan päin (se on se jätski ;).

 7. Vatkaa kerma vaahdoksi. Älä kuitenkaan innostu liikaa, ettet vahingossa valmista voita.

 

Tai jos tarkkoja ollaan, niin klo 14 kieppeillä olen vissiinkin putkahtanut maailmaan – tasan 19 vuotta sitten. Aika hurjaa. Äiti sanoi aamupalapöydässä, että voisin ihan hyvin olla 12-vuotias – siis että näytän ihan pikkutytöltä. En sitten tiedä pitäisikö ottaa loukkauksena vai kehuna.
Eräs ystäväni kertoi jokin aika sitten potevansa jo ikäkriisiä, sillä oli löytänyt kasvoiltaan selviä ryppyjä. Siinä sitten kummastelin asiaa, enkä osannut sanoa oikein mitään, sillä itse tunnen olevani ennemminkin teinityttö kuin järkevä aikuinen…

Aamulla äiti yllätti ja toi lahjat sänkyyn. Alunperin sovittiin, että lentolippu Brysseliin on syntymäpäivälahjani, mutta olihan se ostanut sitten vielä lisäksi ihastelemani toffeen tuoksuisen selvityssuihkeen (Tigi) ja joulunpunaisen oloasun vilukissalle. Joskus tuntuu, että minulla on ihan liian kiltti äiti… 🙂

Perjantaina juhlat menivät loistavasti: tunnelma oli rento ja välitön – ainakin minä nautin täysin rinnoin! Oli ihana nähdä ystäviä pitkästä aikaa oikein kunnolla, sosiaalinen elämä on todellakin jäänyt vähäiselle koulukiireiden vuoksi. Tapasinpa uusia tuttavuuksiakin, kun ystäväni toi uuden (no ei se nyt uusi enää ole, viime tapaamisesta on vain kulunut niin hävyttömän pitkä aika) poikaystävänsä näytille – pääsi läpi! Ohessa julkaisukelpoista materiaalia illasta.

 Taiteiltiin Ässän kanssa aika minun näköinen täytekakku: vaaleanpunainen, timanttiströsseleillä ja vaaleanpunaisilla possun päillä koristeltu tiramisu-vadelma-kakku. Onnistunut niin ulkonäöltään kuin maultaankin!

Osa ehti karata ennen perinteistä yhteiskuvaa. Huomaa, että ollaan kaikki siirrytty (tai ainakin siirtymässä) aikuisuuten, sillä todella moni joutui lähtemään aikaisemmin tai ei päässyt ollenkaan paikalle työkiireiden vuoksi. Hyvästi huoleton lapsuus!

Ihanaisten välissä on helppo hymyillä! Lähes kaikkiin nykyisiin ystäviini olen tutustunut lukiossa -vain pari on yläasteajoilta.

Meidän ydinryhmän kolme hassua – loput kolme höpsöä puuttuivat juhlista. Mainitsin kutsussa, että lämmin halaus riittää lahjaksi. Mielestäni ollaan jo niin isoja ihmisiä, ettei lahjavuori ole tarpeen. Paras lahja on saapua itse paikalle. Olihan hassut silti ostaneet lahjan minulle – ja todella tietävät mikä ilahduttaa: lahjakortti VeroModaan tulee tarpeeseen! ❤

Ai olenko katsonut kelloa? No joo, puoli yhdeksän on minulle jo miltei päivää – parantumaton aamuvirkku kun olen. Tavallisesti kömmin sänkyyn iltaisin viimeistään sitten, kun Huippiksen (tai Maajussille morsiamen) lopputekstit lävähtävät ruutuun. Olen kyllä kouluttanut Ässänkin siihen, että pään on oltava tyynyssä niihin aikoihin 😉
Olen hyvä nukkuja, nukun kuin pieni porsas. Viime yönä ei nukkumatti kuitenkaan tullut ja syykin on ihan selvä: kaverit on kutsuttu koolle ja juhlimme tänään (tosin pari päivää etukäteen) MINUA! Kerrankin heitän vaatimattomuuten pyykkikoppaan, olenhan synttärisankari!
Jotenkin nämä kaikki valmistelut ovat jääneet viime tinkaan: herkkujen osto, loppusiivous, koristelu (pökertymisvaara ilmapallojen puhaltamisen vuoksi) ja kakun väsääminen (kiitos Pirkka ja valmiit kakkupohjat) kuuluvat ainakin to do -listalle. Ai niin, ehkä pitäisi omalle nassukallenikin tehdä jotain, etteivät vieraat vallan pelästy.

Nyt saa jo ihan luvan kanssa höyrytä ja hössöttää joulusta – onhan ensi sunnuntaina ainakin minun laskujeni mukaan ensimmäinen adventti (ja syntymäpäiväni!). Kävinkin eilen katsastamassa Helsinkin keskustan joulukadun ja -valot. Kyllä tuli sellaiset joulufiilikset, että pipareita on saatava pian pöytään! Jotenkin taantuu taas ihan viisivuotiaan tasolle, kun katselee vanhaa tuttua Stockan jouluikkunaa.
Tulihan sitä käytyä kaupoillakin. Etsinnässä oli jokin baariin ja juhliin kelpaava, mutta arkikäyttöönkin muuntuva hame tämänpäiväisiin pippaloihin. Ajatuksissa oli alunperin pikkumusta, mutta ajatukseksi se sitten jäi. Kiertelin Vilat, Mangot ja Verkut, City-käytävän uuden italialaisen vaatekaupankin katsastin (olisiko ollut Promid tai sen tyyppinen), mutta missään en kohdannut sitä oikeaa. Meinasi todella jo epätoivo iskeä – ja sitä tapahtuu minulle harvoin tällaisessa tilanteessa. Yleensä ei ole minkäänlaisia ongelmia löytää ihania vaatteita (hehe)! Stockan Christelle & co -osastolla se sitten tapahtui: pam. Ei siihen tarvittu kuin yksi nopea vilkaisu ja nyt luonnonvalkea, pitsinen hame roikkuu onnellisesti huoneessani henkarissa. 🙂

Ensi viikolla tämä tyttö lähtee maailmalle, nimittäin suklaan luvattuun maahan Belgiaan!
Ja kaikesta tästä saan kiittää kampaajaani, niin hassulta kuin se kuulostaakin. Juttelin eilen luottokampaajani Heidin kanssa niitä näitä ja mainitsin ohimennen äidin työmatkasta Brysseliin (uskotaan siis äidin kanssa molemmat hiuksemme Heidin käsiin). Heidi sitten heitti, että kai minä lähden matkalaukussa mukaan. No tottakai, pitää vain hankkia reilumpi vetolaukku, naureskelin. Hetken siinä hymähdeltyäni koin suoranaisen valaistuksen: vaan miksipä ei? Äitihän innostui asiasta valtavasti ja lupasi, että matka voi olla aikainen synttärilahjani. Varattiin onneksi minulle ihan oma istumapaikka lennolle, ettei tarvitse sinne laukkuun ängetä 🙂 Täytyy sanoa, että miniloma tulee kyllä juuri oikeaan saumaan koeviikon loppuun! Lähtö on ensi torstaina ja palataan takaisin onneksi niin, että ehdin juhlistamaan lauantaina ystävien ja serkun ylppäreitä.

 Itse ajattelin keskittyä lähinnä shoppailuun ja muuhun tärkeään –  sillä aikaa kun äiti on kokouksissa. Ainoa asia mikä tässä mättää on se, että pelkään ihan järjettömästi lentämistä. Viime lomalla lentoemäntä tuli erikseen luokseni ennen koneen lähtöä ja kysyi onko kaikki hyvin, kun kuulema näytin niin kalpealta. Siinä vaiheessa olin niin paniikissa, että olin valmis syöksymään ulos koneesta (onneksi olin jo hyvissä ajoin vetäissyt turvavyön niin tiukalle, että aikomukseksi se jäi). Pointtina siis se, että olen oikein leppoisaa ja mukavaa matkaseuraa 😀

luottoystävät

Olen kyllä ihmeellinen: että osaankin ottaa stressiä sellaisesta asiasta kuin lomamatka! Taitolaji tosin sekin. Eilen ryntäsin lenkille heti äidinkielen kokeen jälkeen päästelemään ylimääräisiä höyryjä pois. Kun vetäisee luottoystävät jalkaan ja laittaa napit korville, ei turhille höpö-ajatuksille jää tilaa. Lenkkipolku on oma tapani selkeyttää ajatuksia. Ehkä se auttaa tähän matkastressiinikin…

Oli pakko napsaista kuva meidän ahmatista (taas) pahanteossa. Viimeksi lähti suklaat käsilaukusta kävelemään (vetoketju oli takuulla kiinni!) ja tällä kertaa eväsleipä muovirasiasta. Ei voi sanoa kuin että viisas koira. Nyt jos ydinvoimala posahtaa ja tulee elintarvikepula, ainakin meidän hauvalla on muonaa varastossa takapihalla (haudattuna kukkapuskiin)… Äskeisen oli siis tarkoitus olla vitsi – ettet vain ota sitä ihan tosissasi 😉

 Tervetuloa pakkaset ja lumi. Uusi ihanan pehmoinen pipo tupsulla check, lämpöinen villapaita check ja fleecellä vuoratut legginsit check.

Kaksi ja puolituntisen kampaajakäynnin lopputulos. Hiukset vaalenivat ja ilme on taas paljon kirkkaampi. En antanut tehdä muuta kuin leikata kuivat latvat pois ja ihan vähän keventää. Mielestäni hiukseni näyttävät nyt taas niin terveiltä, ettei niiden kanssa kannata alkaa säätämään mitään ihmeellistä. Olen kyllä arponut leikkauttaako vai ei otsatukka, mutta vielä ainakaan en uskaltanut sitä tehdä. Lisäksi uusi asia pakko saada -listalle: ihana, toffeen tuoksuinen selvitysaine hiuksille (merkkiä en muista tähän hätään), jota testasin kampaajakäynnillä. Oijoi, olen koko eilisen illan ja tämän päivän nuuhkinut hiuksiani 🙂

Ps. Päivän naurut sain eilen seuraavasta lyhyeestä, mutta koomisesta keskustelusta facebookissa:

Näyttää pahasti siltä, että flunssa ja räkätauti iskee tähänkin tyttöön. Olen aika hyvin onnistunut pysymään terveenä, mutta eilinen päivä tallilla oli niin jäätävä, että sormiin palasi tunto vasta autossa kotimatkalla. Ja kyllä, minulla oli hanskat ja muut vermeet päällä, mm. trikoopaita, huppari, fleece ja takki – pystyin hyvin samaistumaan plussapalloon 😀 Hirvittää tulevat pakkaset…

Hullunkiilto silmissä 😀

Varasin ajan luottokampaajalleni ensi viikolle (tai no äiti varasi, kun mulla oli niin ”kiire”) juuri sopivasti ennen synttäreitäni. Hiukset on kasvanut ihan hirmu nopeasti! Kohta ne alkaa saavuttamaan jo sen pituuden, millaiset ne oli ennen. Vaikka juurikasvua onkin siis tullut, se ei haittaa – päinvastoin! 😀 Eihän päässäni ole kuin vaaleita raitoja, mutta on se silti ei-huolitellun näköistä. Kaupan väreihin en kyllä uskalla koskea, kun olen kuullut niin paljon kauhutarinoita. Huolettaa se aika, kun muutan kotoa pois ja joudun elämään opintotukien varassa – silloin pitää valita kahden viikon ruuat tai kampaajakäynti (no kampaajakäynti tietysti!!).

Tuo musta karvamöykky on siis koirani Vili

Kameran itselaukasija on varsin mukava toiminto (joo-o tosiaan löysin sen vasta äskettäin :D), kun ei aina tarvitse vinkua kaveria tai Ässää kuvaamaan. Kuvista tulee myös luonnollisempia, kun ei niin ”jännitä”. Innostuin taas leikkimään kameralla, vaikka olisi pitänyt päntätä meioosin vaiheita.

Todistusaineistoa, että luin jonkin verran ihan oikeasti. Motivaatio ei vaan ole kovin korkealla, kun on kyse parista viimeisestä pakollisesta kurssista, ymmärrättehän. Tuli koulun saralta vaihteeksi ihan hyviäkin uutisia, kun lopulliset ylppäritulokset syksyn kirjoituksista saapuivat koululle (vihdoin!). Plakkarissahan minulla on jo espanjasta C ja terveystiedosta L. Syksyllä kirjoitin englannin ja voin sanoa sen olleen TUSKAA jättiläismäisellä teellä. Noin yleensäkin en ole kovin lahjakas kielissä ja sen kun yhdistää kamalaan vaatimustasoon pitkässä englannissa – lopputulos olisi voinut olla katastrofi. Mutta. Tuli sieltä kuitenkin C. Olen tyytyväinen ja kun ottaa vielä huomioon sen, että pisteraja esimerkiksi siihen, että saa C:n, oli noussut jollain yli kymmenellä pisteellä (ikinä ei ole vielä ollut noin korkea pisteraja)! Jotenka olen ansainnut todella sen pullan Kulmiksessa 🙂

En ole tylsistynyt, vaikka siltä näyttääkin

Kuva on hiukan huonolaatuinen, mutta koettakaa kestää. Tämä oli nimittäin niitä ensimmäisiä itselaukasijalla otettuja, hah 😀 Taidan jatkossa turvautua kuitenkin Ässään ja kavereihin. Oli pakko räpsäistä kuva asustani, koska eräs kaverini sitä kehui ja sanoi sen olevan ihanan värikäs ”kaamoksen karkottaja”. Käyttäkää siis rohkeasti värejä, pukeutumisellakin voi piristää toisen päivää!
Lupailin tähän postaukseen kuvia kuluneen viikon shoppailireissusta. En ole vielä kerennyt räpsimään niitä, mutta toivottavasti pian kuitenkin!