Tekijä: Elina

aamuajatukset

Kuluttoman sävelensä hän vain laulamalla paikkaa.

ElinaKommentoi

”Hän laulaa toiselle jokainen päivä. Sävelittä, sanattomasti. Laulaa vain. Osaamattomuuttaan hän ei paikkaa kuin laulamalla. Yhä enemmän häpeilemättömästi hyräilemällä, ujouttaankin hyvin ujottomasti. Suoraan toiselle kuluttoman sävelensä osoittaa. Kuin kauneimman kappaleen, jonka maa päällään kantaa. Matkankin päästä, kuulumattomista. Ennalta tuntematta, ennakkoluulottomuutensa lauluunsa pukemalla. Hän saa tuntemaan toisen laulullaan – ei nuottiriveillä tai täydellisellä vireellään. Hän ei suhtaudu, hänhän laulaa. Niin kauan kuin toinen niin antaa. Hän osoittamalla laulunsa osoittaa, kuinka toiset täällä kohtaa.”

blogi124.jpg

Mulla on tarve. Mä tahdon porautua tässä elämässä ytimeen. Kerrosten läpi siihen nimenomaiseen. Jättää taustakohinan sikseen. Laittaa virhetarkastelun toissijaiseksi. Alleviivata merkitsevän.

Laulaa kenelle vain kauneimmin, vaikka en osaa.

ajatuksia · oma elämä

Janojuomana kylmää kaakaota.

ElinaKommentoi

Joskus näitä päiviä.

Hiukset sykerölle.
Ohjat olalle.
Karautan.
Kerron kaiken kysymättä.
Suklaamuroja puurokiposta.
Palautuspäivän peittelemätöntä pakoilua.
Kaiken kauemmas vierittämistä.

Kun vastaaminen on luomista.
Eikä oikean etsimistä.
Aika kaikelle nyökkäämistä.
Aivan kaiken tunnustamista.
Suoranaista suunnittelemattomuutta.
Varovaisen vastuutonta.
Tunnustelua.

Janojuomana kylmää kaakaota.
Ehtiihän sitä taas vesilasin äärelle.

Vähemmän vakavia päiviä. Sellaisia vastaan yllättäen käveleviä. Kun mieli tekisi tehdä kaikki oman mielen mukaisesti. Sen enempää mitään muuta kuin yhtä ainoaa elämää ajattelematta. Jokaisen järkevän ihmisen järjetön päivä, vähän kuin odotettu karkkipäivä.

blogi123

Tarvitaanhan kai näitäkin. Oikeastaan on aika ihanaa tarvita näitä tällaisia päiviä.

ajatuksia · oma elämä · syvällistä · vähän runoo

Suuremmin sun ihanaa sensuroimatta.

ElinaKommentoi

Säästelemättä sanoja.
Säätämättä ajatuksia
ennen ulostuloa.

Suuremmin sun ihanaa sensuroimatta.

Kitkuttelematta
kaiken kuvaamalla.
Kuinka olenkaan

suuresti sun ainutlaatuisuutta katsellut.

Ohimenevän hetken. Sekunnin tuokioisen.

IMG_20171103_155227_583.jpg

”Kappas kaulahuivia, hieno huivi. Kertoi muuan rouva mulle tavaratalon liukuportaissa. Kiirehdin autoon itkemään. Ensimmäistä mieleen iskenyttä ajatustani: onks tää joku piilokamera. Pettymystänikin omiin ajatuksiini. Sillä kai ne kertoivat riittävän paljon säästelleeni itse aivan liikaa sellaisia sanoja.”

aamuajatukset

Sinä, joka jaksat ihmetellä.

ElinaKommentoi

Hyvä Elina,
sinä, joka jaksat ihmetellä.

Älä koskaan anna itsesi kyllästyä vikkeliin jalkoihin, äläkä hämärän tuomaan kutkuttavaan kohinaan kehossa. Älä koskaan lopeta hyppelemästä valotolppien varjojen yli – lentävissä ajatuksissasi ainakaan. Ethän koskaan aio opetella olla jänskäämättä pilkkopimeää pätkää peltojen keskellä. Älä koskaan luovu hymystä ylämäelle, äläkä suurista silmistä taivaanrannalle. Älä koskaan lakkaa kuulemasta veden liplatusta tai tantereen töminää askeleesi alla. Älä milloinkaan luisu katsomaan tuttua reittiä suurpiirteisesti.

Älä koskaan kyllästy pieniin, pienelle ihmiselle suuriin asioihin.
Annathan arvon eläväiselle mielelle ja sen säilymiselle.

IMG_20171101_101130_864.jpg

aamuajatukset · syvällistä · vähän runoo

Mä miksi tänne.

ElinaKommentoi

Mä synnyinkö
todentamaan itseäni.
Suhteessa todellisuuteen
tosiasialliseksi jään.

Mä synnyinkö
määrittelemään minääni.
Mahdan maailmasta olla
teoillani pitkälle mitätöity.

Mä synnyinkö
etenemään intohimotta.
Askel ja toinen
onnistunee siten suoriutumalla.

Mä synnyin
kuin toiset.
Jäikö tarve päälle:
pumppaamalla ympätty
kaikki toisista yhteen ihmiseen.

Mä kysyn:
synnyinkö
metsän keskelle vain rämpiäkseni.
Hengittämättä.

IMG_20171026_080510_539.jpg

”Kuule hei. Mä kysyn sulta yhden jutun. Synnyitkö sä tänne vain maksaaksesi laskuja?”

aamuajatukset

Vastauksia auringonlaskusta.

Elina2 kommenttia

Siten harmaa häntä vielä päivällä puki. Illalla innostuksissaan värjättäväksi läksi.

Sävy, joka syttyy kuin luonnostaan; oma puna olkoon riittävästi.

Millä vivahteella sellainen minuun laveerataan, kyseli hän väripurnukka kädessään.

Huolissaan.

Älä väritä – tai värjäile. Äläkä välitä. Anna itsesi vain värjäytyä. Muuan ennennäkemättömän sävyinen ohjeisti.

Tuulahdus, aavistus ja häivähdys. Tuntuma väristä oli lopulta aivan ainutlaatuinen.

Tätähän oikeastaan rakastan, hän hehkulleen huoahti.

received_1676871528991980.jpeg

Millaisena mä olisin hyvä. Vastauksia auringonlaskusta.

aamuajatukset · oma elämä · vähän runoo

Enää muistoistako mettä, kysyi korjattu ihminen.

ElinaKommentoi

Enää muistoista mettä,
ajatteli korjattu ihminen.
Näillä varaosilla
tuskin tunnen hääppöistä,
sanoi kuntoon uusiksi laitettu.

Vietävän metallilevy;
pitääkö kasassa liiankin hyvin.
Antakaa korjatunkin romahtaa,
en ehjä ollut edellisessäkään.
Elämässä äärimmäiset on tälle ihmiselle
mettä.

IMG_20171021_173537_575.jpg

Tuttua, luulen. Ihan jokaiselle – vaikka vain hetkellisesti ruostuneesta – rojusta kokoon kyhätylle. Että miten sitä ihminen pystyy palata korjattuna samaan vanhaan aiempaan tuntemaan sellaisia asioita, jotka ehjänä olivat yksinkertaista ja totta.

Auringon siltaa järven pinnalla tuijotellessani sattui tajuntaani. Pystyy. Mitenkö. En mä tiedä. Mutta pystyy.

Mä olisin voinut ihmetellä tätä vuosia sitten, kun vasta etsiskelin varaosia. Varmasti ihmettelinkin. Tänään mä kuitenkin tiedän – kokemuksesta.

aamuajatukset · oivallukset · oma elämä · onnellisuus

Kuule Ellu näitä.

ElinaKommentoi

Kuule Ellu tätä. Maailma on sulle just niin avoin kuin pystyt sen näkemään; päätä kääntää päätä, laittaa kädet ulottumaan. Laajuus on läsnä katsomalla.

Sen verran vielä Ellu. Älä turhaan peittele punaisia poskia tai pidättele palavaa katsetta. Ethän säästele sanoja seuraavaan päivään, joka tuppaa aina vain jatkamaan matkaa huomiseen.

Sillä Elluseni. Elämässä kaikki karkaa, jos sä et kiinni nappaa. Paidan helmasta tai mahdollisuuden reunasta. Tarttumatta sattumakin livistää.

blogi120.jpg

Aamuyöllä melkein kello  puoli neljä. Kerroin itselleni valvotun yön ajatussatoa. Nousin ylös parin tunnin päästä helpottuneena ja aika lailla onnellisena.

ajatuksia

Kai vain tahtoivat huomatuiksi.

Elina2 kommenttia

Niin sitten tein, kuten olen itseäni kehottanut.

Peremmälle. Vieläpä tervetuloa. Te kaikki ajatukseni ja tunteeni tähän hetkellisen sotkuiseen päähäni.

Valitsematta läpi kävin. Kutakin kerrallaan käsissäni pitelin. Koko yön se otti tuudittaa tunteita tyytyväisiksi.

Hämmennyksestä huomatuiksi he kai vain tahtoivat.

Ja aamulla ulos yökkäsin heistä kaikkein raskaimmat. Hellemmin kuin aiemmin loppuja käsittelin.

IMG_20171009_175744_366.jpg

Mä luulen, että etenkään tunteiden kanssa sitä ei voi alkaa suorittamaan; väkisin ymmärtämisen yrittäminen johtaa kai vain väärinkäsityksiin. Ehkä itsestä perillä oleminen on ennemminkin kaikenlaisuuden kohtaamista päässä kuin jokaisen tunteen täydellistä ymmärtämistä.

aamuajatukset · vähän runoo

Mites tämä hännänpääni?

ElinaKommentoi

Aurinkoni laskee etelään.
Nousen yöaikaan aamuun.
Kaatosateessa olen kiireettömin.
Laulan ajatukseni  sävelittä.
Rikon kuplani vasta itse lyijykynällä.

Uskon siilin pehmeisiin piikkeihin
ja lentämisen taitavien lintujen tahtotiloihin.
Luotan vain toteen.
Hymyilen herkimmin ajatuksien aikeille.
Navigaattori on vain matkaseuralaiseni.

Näet minun pääni.
Mutta mites tämä perässä tuleva
hännänpääni.

IMG_20171013_113244_717.jpg

”Joskus mulla on ollut huoli, että mun pitäisi heti kättelyssä heittää väliimme hännänpääni. Näyttää muutakin kuin pääni. Niin kertoa, mikä mä oikeasti olen peiton päältä käärittyäni. Oli mulla huoli, että mut nähdään väärin. Siis pelkkä olkapäiden välinen pääni. Ja jätetään huomiotta jokaisen ihmisen perässään vetämä historiasta koostuva häntä. Sillä sääli olisi heittää hukkaan edes sen päätä.

Oikeastaan olen aina toivonut hännänpään olevan syy pitää tästä näin.”