ajatuksia · uusi vuosi

Vuoden ensimmäiset tunnit.

Seuraa tietokilpailukysymys. Trivial Pursuitin tapaan. Oletko valmis?

No siis. Trivial Pursuittiin ei kuulu tiimalasia. Joten juu.

Okei. Aihealue on uusi vuosi.

Antaa tulla! 

Tällanen. Mikä on todennäköisyys hyvälle vuodelle, jos vuoden ihan ensimmäiset tunnit viettää kapakassa kippurassa nauraen Aliaksen äärellä? 

Nauraen kippurassa… Aliaksen äärellä… 

Ja vastaus vaaditaan sekä sanallisena että prosentteina sitten hei.

Selekeä. Todennäköisyys on ensinnäkin sama kuin aloittaessasi uuden vuoden ensimmäisen päivän treenillä. Eli erinomainen ja noin kahdeksankymmenenviiden prosentin hujakoilla. Eikä tämä ole mikään ennustus tai toive uudelle vuodelle. Vaan täyttä faktaa.

blogi669

No siis. On minua syytetty taikauskoiseksikin, syytetty luottamisesta kaikenlaisiin kohtalon hommiin. Syytetty ehkä sen vuoksi, että järki tuppaa unohtumaan sellaisesta aikalailla täysin. Joskus elämässä on pakko kulkea kaivon kannen päältä eikä sille vain voi mitään. Mutta uskon minä moneen ihan järjelliseenkin juttuun. Kuten esimerkiksi sellaiseen, että ensimmäisistä hetkistä, aluista, jotka ovat hyviä, on aika vaivatonta jatkaa eteenpäin yhtä hyvällä fiiliksellä.

Sitä voi kutsua vaikka ratkaisevaksi hyväksi ensivaikutelmaksi. Jos minä sen annan uudelle vuodelle ja saan siltä saman takaisin, niin on todellakin järjelläkin ajateltuna parempi mahdollisuus loistavaan jatkoon. Ja loppuun voin kai vaikuttaa itse toimimalla.

Olin sekä Aliaksen äärellä että treenillä. Veikkaan hyvää vuotta.

elämänasenne · haaveet · oivallukset · oma elämä · onnellisuus · syvällistä · tavoitteet · uusi vuosi

Avaimia alkavaan vuoteen.

Mä satuin näkemään uutisotsikon, jossa kerrottiin, ettei ihminen menesty – esimerkiksi työssä tai urheilussa – jännittämällä ja ylisuorittamalla, eivätkä uudenvuodenlupauksetkaan pidä, jos lupaa tehdä jotain sellaista, josta ei nauti.

Pysäyttäväksi uutisoinnin teki se, että juuri samaista asiaa mä olen ihan itse paljon pohtinut. Vieläpä tullut samanmoiseen loppupäätelmään – ehkä osin kokemuksenkin, kantapään, kautta. Ja oikeastaan tällä hetkellä mä luulen, että tuo ajatus on ainoa tarvitsemani avain ensi vuoteen; mun mielestä työ voi työn lisäksi kuvastaa laajemmin elämää ja urheilu taas urheilun lisäksi elämässä tehtäviä suorituksia.

Ja kai kaikki päätyy lopuksi siihen yhteen tuttuun: pidä sydän mukana, mitä ikinä teetkin.

IMG_20161230_201934.jpg

Toivon, että ensi vuosi ei ole niinkään kasvunpaikka, vaan ennemminkin sellainen, että saan jatkaa kasvamista rauhakseen yhä vahvemmaksi, omaksi itsekseni. Samalla toivon täysin samaa usealle muullekin.

Ensi vuodelle mä en toivo miljoonia taskuun, vaikka välillä huomaankin hirvittävästi toivovani miltei yhtä mahdottomia: että mä pystyisin kovasti, kovasti omiin ajatuksiini uskomalla vaikuttamaan positiivisesti myös toisiin ihmisiin, heidän mietteisiinsä, ja voisin auttaa heitä löytämään samanlaisia oivalluksia kuin itse olen saattanut viimeisen vuoden aikana löytää. Sillä mun elämässäni on olemassa ihmisiä, joille haluaisin – ja jotka ansaitsisivat – niin paljon puhtoisinta hyvää, ettei maailmankaikkeuden rajattomuuskaan taida riittää kuvaamaan sitä määrää.

Sellaisia toiveita mä heitin eilen yleisömereen. Ehkä vain siksi, koska ajattelin maagisen tunnelman olevan otollisin aika sellaisille. Haaveille, jotka tarvitsevat toteutuakseen jotakin hivenen suurempaa.

ajatuksia · itsetutkiskelu · oma elämä · tavoitteet · uusi vuosi

Piano ja valkoiset hampaat.

Taivas, seitsemän päivää jo suhahtanut ohi ja kahdeksas lähtökuopissaan. 
Kai se on jonkinlainen sisäänrakennettu mekanismi ihmisessä: vaikka sitä kuinka yrittää ohittaa uuden vuoden uudet alut ja uudet kujeet, niin siltikin uudistumisenhalu puskee ajatuksiin. Erilaista takkia tai tukkaa – edes jotakin pientä totutusta poikkeavaa. Tavallaan kumma juttu, mutta toisaalta aika luonnollista. Vai? Vuoden aikana jänikset vaihtavat turkkia, käärmeet luovat nahkan ja minä haluan vähintäänkin uudistaa ajatuksiani. 
On olemassa kaksi elämäni osa-aluetta, jotka tällaisissa tilanteissa tavallisesti nousevat esille: itseni kehittäminen ja jonkin kauan suunnitellun toteuttaminen.

Tänä vuonna haluan selkeästi kehittää itsestäni luovempaa sen ainaisen itsevarmuuden metsästämisen lisäksi. Välillä – oikeastaan turhan usein – tunnen kynnyksen kirjoittaa tekstejä tai edes tynkiä liian korkeaksi. Haluaisin osata antaa luovuuden kulkea koko kehoni läpi ilman, että vaatimukseni kahlitsevat sitä ajatuksissani. Aion opetella kirjoittamaan suoraan tunteesta siten, ettei inspiraationvirta kulje kriittisen seulani läpi. Oikotietä sinne kukaan tuskin on koskaan löytänyt: kynä, paperi ja ajatukseni, siinä se. Minun on opeteltava olemaan pelkäämättä viimeistelemätöntä.

Ja mitä itseni kehittämiseen vielä tulee: yhden haaveeni toteuttamisen olen jo aloittanut. Tämän vuoden aikana aion opetella edes kehnosti soittamaan pianoa. Yksikin helppo kappale riittää tyytyväisyyteen, sillä tällä hetkellä räpellys on aikamoista.
En liene ainoa, joka kasaa muistiin pitäispitäis-listaa. Ai hitsit, tota mun pitäis kokeilla! Oi eikä, tohon mä aion kyllä tutustua! Jep. Vuoden lopussa sitä aika usein huomaa, että lista on kasvanut luvattoman pitkäksi. Mikä aika usein johtaa saamattomuuden tunteeseen. Miten paljon sisällöllisesti vieläkin rikkaampi kulunut vuosi olisi ollut, jos olisin tarttunut heti ideoihin ja mielenkiintoisiin juttuihin, päädyn joulukuun loppupuolella lähes aina pohtimaan. 
No joo. Eilen aloitin listan läpikäynnin. Oil pulling. Se oli ihan kärjessä. Ei mitään kovin miellyttävää puuhaa, mutta mitäpä sitä ei tekisi valkoisempien hampaiden vuoksi. 
Seuraavaksi sitten onnistunut tuorepuuro. Onneksi on vuosi aikaa.
ajatuksia · ennen ja nyt · itsetutkiskelu · itsevarmuus · oma elämä · onnellisuus · uusi vuosi

Kiitos, moikka ja tervetuloa.

Olkaa hyvä, seuraava. Vuosi. Siellä ne ovat kaikki tähän asti jonossa kiltisti odottaneet.
Onneksi mikään tammikuun ensimmäinen päivä en ole arvannut, mitä seuraavat kolmesataakuusikymmentäviisi päivää tuovatkaan mukanaan. Joinakin vuosina en olisi ehkä jaksanut lähteä edes yrittämään, jos olisin etukäteen tiennyt tulevan. Olisin saattanut pelätä jo valmiiksi varastoon. Aivan varmasti olisin epäillyt selviytymistäni. Luulen, etten silloin kykenisi olemaan yhtä päättäväinen ja periksiantamaton kuin oikeasti olen. 
Toisina vuosina tieto tulevan vuoden sisällöstä olisi saattanut pilata ihanan, suloisen yllätyksen. Olisin varmasti siitäkin huolimatta iloinnut, mutta en yhtä antaumuksella. Ainakaan omat saavutukseni eivät olisi tuntuneet samalta, jos olisin ennen aikojani jo tiennyt onnistuvani. Olisin voinut välttää virheitä, mutta samalla menettää niiden arvokkaat seuraukset. Miksi erehdykset elämässä nähdään aina pelkästään negatiivisina asioina?

Vuonna 2015 jatkoin itseni löytämistä opiskelijana, lähennyin entisestään muutaman ystäväni kanssa ja olin ajatuksen tasolla tuuliviiri, vaikka samalla kuitenkin kaipasin pysyvyyttä. Samaisena vuonna tunsin olevani onnellisempi kuin kuuteen vuoteen, ymmärsin jälleen uusia asioita itsestäni ja tajusin kuinka terve olenkaan, vaikka välillä pelkäsinkin kaikenlaista. Kuluneena vuonna koetin olla rohkeampi useammallakin tavalla, ylitin itseni ja itkin. Muutin, annoin uusille asioille tilaa ja olin tikahtua nauruun monen monta kertaa. Kesällä hyppäsin taas hevosen selkään, mikä oli yksi parhaimmista päätöksistä pitkään aikaan. Loksauttelin palasia pitkin vuotta paikoilleen: minulle selvisi uusia asioita, sellaisiakin, joita ei kirjoista löydy.
Tänään vuoden 2015 viimeisenä päivänä tunnen olevani tasapainossa itseni kanssa. Luulen löytäneeni elämästä jotakin tosi arvokasta, josta toivottavasti osaan ajatuksissani pitää tiukasti kiinni.