Kategoria: ruokavinkki

ajatuksia · oma elämä · Ruoka · ruokavinkki

Syksy maistuu minulle.

ElinaKommentoi
Tänään touhusin viimeistä kertaa makkaroiden parissa.
Nappasin työkengät kainaloon ja marssin ovista ulos viimeistä kertaa. Enkä oikein tiennyt, mitä ajatella – vaikka tiesinkin, mitä tunsin. Helpotusta nyt päällimmäisenä, mutta rutkasti muutakin.
Ajatukseni kuluneesta kesästä ovat lähinnä sekaiset enkä oikeastaan tiedä, kuuluisiko työrupeaman jälkeen olla niinkään suuren suurta voittajafiilistä. Itse asiassa olen kai hivenen pettynyt oloon. Mieluummin tuntisin haikeutta, sillä se kertoisi ehkä jostakin todella hyvästä ja lämpimästä. Huojennuksen lisäksi olen edelleen kai hämmentynytkin. Aivan yhtä paljon kuin ensimmäisenä työpäivänä toukokuussa – hieman eri asioista vain. Monestakin eri syystä johtuen olen joutunut tänä kesänä kohtaamaan sellaisia kertaalleen jo muistoihin aseteltuja ajatuksia, joiden uudelleen esiinkaivaminen on saanut voimaan pahoin. Kaikesta huolimatta sisäinen uteliaisuuteni on saanut tyydytystä kerrakseen, kun olen kesän aikana oppinut töissä kaikenlaista niin elintarvikealalta kuin erilaisista työorganisaatioistakin. Niin ja kiitollinen olen ehdottomasti heille, jotka jaksoivat opastaa ja hymyillä läpi kesän. Veikkaan, että vanhana keinutuolissa on hyvä vitsailla tästä kesästä.
Mutta arvatakin saattaa, että makkaroiden kanssa touhuamisen loppuminen tarkoittaa ainoastaan yhtä asiaa. Syksyähän se meinaa.
Tiedän todella monen ottavan elokuun vielä vastaan samalla tavoin kuin keskikesän konsanaan. Fakta on kuitenkin se, että illat eivät ole enää yhtä valoisia. Oletko huomannut? Aamut alkavat olla ajoittain jo kuulaita. Ja minä taidan  kaivata jo villapaitoja. Mielestäni syksyyn pikkuhiljaa virittäytyminen on ainoastaan ihana asia, joka saa vatsanpohjassa jonkin kuplimaan. 
Yksi parhaista syksyjutuista on lämmin sosekeitto. Eräs päivä töistä kotiin saapuessani liedelläni odotti yllätys kattilassa. Siinä oli kuulemma seuraavia aineksia.


Porkkana-appelsiini-kookoskeitto

1 l vettä
0,5 kg porkkanoita
2 perunaa
1 valkosipulinkynsi
tuoretta korianteria
2 dl kookoskermaa
valkopippuria
suolaa
½ appelsiinin mehu

Kesän jälkeen syksy maistuu minulle.

ajatuksia · oma elämä · perhe · Ruoka · ruokavinkki

#marjapyramidi

ElinaYksi kommentti

Toisinaan sitä vain kohtaa senkaltaisia tilanteita.

Tilanteita, jotka vaativat kaksi litraa mansikoita, rasiallisen mustikoita, kokonaiset kuusi kerrosta ja jotakin pyramidimaista. Lisäksi pikkuisen paikoillaan pomppimista ja sähkövatkaimella ahkeraa pyörittelyä.
On niitä tilanteita kai nimettykin.
Päähänpistotilanteiksi, jotka toteutumattomana saattavat muuttua myös päähänpinttymätilanteiksi. Itse nimitän niitä selkeiksi visioiksi, vaikka aika moni muu mieltääkin ne luultavasti hulluhkoiksi ideoiksi.

Lauantain selkeä visio oli tehdä hitusen jännempää kuin täysin tavallista. Totta puhuakseni minuun iskee sellainen olo suhteellisen usein: tykkään olla tyytymättä kaikkein tavallisimpaan, edes toiseksi tavallisimpaan. Se on oikeastaan piirre, josta pidän itsessäni mielettömästi. Teen asioita usein omalla tavallani. Sen vuoksi kai mutta näin meillä on aina tehty -ohjeistukset saavatkin minut toisinaan pienen ahdistuksen valtaan. Minä voin mielelläni olla se ensimmäinen poikkeus, joka tekee hieman erilailla – en vanno paremmalla, mutta ainakin omalla tavalla.
Veikka oli syntymäpäiväsankarina oikeutettu saamaan lautaselleen pyramidin huipun.
Kakun täytteenä oli mustikoiden ja mansikoiden lisäksi mansikkarahkaa ja vaniljasokerilla makeutettua kermavaahtoa.
oma elämä · Ruoka · ruokavinkki

Lituska kuin japanilaisten juustokakku.

Elina2 kommenttia
”Vastoinkäymisten kautta voittoon” ja ”epäonnistumisista opin ammentaminen”. Kaikenlaista. Lisäksi luin sellaisestakin, että lähes jokainen menestyvä yritysjohtaja on kipaissut kuopan kautta huipulle.
Ei ole vaikea uskoa. Eikä ole vaikea ymmärtääkään. Järjellä ajateltuna aika järkevää. Mutta on minun suhtautumiseni omiin epäonnistumisiini siltikin senkaltainen kuin ”kuinka voi ärsyttää näin”. Omille virheille pitäisi oppia kuulemma nauramaan. Minusta tuo ajatus on lähinnä naurattava (ja pahan epäonnistumisen aikaan myös naurettava). En minä ota kuin vain toisinaan itseäni liian vakavasti, mutta en siltikään hekota heikkoina hetkinä. Mielestäni itseensä pettyminen ei ole välttämättä aina huono reagointitapa. Ainakaan silloin, jos seuraamus on ajatus itsensä kehittämisestä ja paremmasta seuraavasta kerrasta. 
Että seuraava kakku on takuulla mehevän maun lisäksi myös ilo silmälle.
Tuskanhikihän siinä ohimoja pitkin ainoastaan valuu, kun tuijottaa uunin edessä litteämpää kakkua kuin itse pannukakku. Ja kun juustokakku vielä uunista tulonkin jälkeen painuu yhä enemmän  vain kasaan, lätysköjen lätyskäksi, sitä tulee ihan tosissaan miettineeksi, kuinka epäonnistunut ihmisenä onkaan. Tai ainakin leipurina. 
Kolmen raaka-aineen japanilainen juustokakku kuulosti teoriassa herkullisuuden lisäksi helpolta ja hirveän hauskalta. Veikkaan, että lopputulos olisi lisäksi ollut myös hieno, jos olisin ennakkoon opiskellut jotakin japanilaisten kakkuvuoista. Ne ovat nimittäin ilmeisesti halkaisijaltaan hiukan pienempiä kuin täkäläiset. Tai sitten epäonnistuin pahemman kerran jossakin hyvin oleellisessa.
Onneksi kananmunasta, valkosuklaasta ja tuorejuustosta ei saa mitään niin hirveää, etteikö sitä pystyisi syödä silmät kiinni.
3 raaka-aineen japanilainen juustokakku
3 kananmunaa
120g tuorejuustoa
120g valkosuklaata
Lämmitä uuni 170 asteeseen. Erottele keltuaiset valkuaisista. Sulata valkosuklaa. Vatkaa valkuaiset kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita valkosuklaa ja tuorejuusto tasaiseksi massaksi. Lisää keltuaiset. Sekoita joukkoon valkuaisvaahto kolmessa erässä. 
Kaada taikina voideltuun (ilmeisen pieneen!) vuokaan. Paista 170 asteessa 15 minuuttia. Laske lämpötilaa 160 asteeseen ja jatka paistamista 15 minuuttia. Sammuta uuni ja anna paistua jälkilämmössä vielä 15 minuuttia. Jäähdytä ja koristele esimerkiksi tomusokerilla. 
Suosittelen googlaamaan onnistuneen version.
ajatuksia · oma elämä · Ruoka · ruokavinkki · syvällistä · ystävät

Uudet ystävät eli nopsat pikasämpylät.

Elina6 kommenttia
Näin jälkeenpäin ajateltuna ystävystyminen ei ole ollut minulle koskaan äärimmäisen hankalaa, vaikka se onkin tuntunut aina melko haastavalta. 
Onko siinä mitään järkeä? Olen ujo, minulla on siltikin ystäviä. Olen kai aina ajatellut koko prosessin omassa päässäni monimutkaisemmaksi kuin se oikeasti onkaan. Eihän ystävyyttä varsinaisesti tehdä tai suunnitella eikä itseään voi oikeastaan muokata ystävyyteen sopivaksi. Ei ihminen voi olla vääränlainen ystäväksi. Aito ystävyys kai syntyy jo olemassa olevista komponenteista – usein vieläpä aika huomaamatta. Tai sitten ystävyyttä ei vain yksinkertaisesti koskaan synny. Todellista sellaista ainakaan. Ystävyys on jotakin kahden ihmisen välillä tai useamman ihmisen kesken, ei varsinaisesti yhdessä ihmisessä itsessään. Vaikka ystävyys joskus hiipuisi, satuttaisi tai katkeaisi, se jättää kuitenkin aina molemmilta puolilta tarkasteltuna yhtä suuren aukon. Uskoisin.
Sellainen huomaamatta kehittynyt ystävyys omalla tavallaan aina yllättää, mutta samaa aikaa tuntuu kaikkein luonnollisimmalta. Välillä olen joutunut miettimään, kuinka jokin ystävyys oikein toimii, kun se ei olekaan lainkaan käyttäytynyt kuin aiemmat: kuin opettelisi täysin uuden kielen.
Olen ystävystynyt jäätelökioskin nurkalla, kassan takana ja ihan sattumalta. Sitten olen ystävystynyt myös loputtoman pitkiltä tuntuvilla luennoilla ja blogin kommenttiboksissa. Muutaman kerran olen tutustunut hihasta nykäisyn seurauksena. Välillä aika yllättävätkin tilanteet ovat johtaneet ystävyyteen.
Viime sunnuntaina valmistimme ystäväni kanssa brunssin, jonka jälkeen elämä (ja maha) tuntui taas asteen verran täydemmältä.  
Uudet ystävät eli nopsat pikasämpylät
4 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 rkl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1,5 rkl hunajaa
2,5-3 dl vettä
Sekoita ainekset ja paista noin 15 minuuttia 200 asteessa.
aamu · ajatuksia · oma elämä · pienet hetket · Ruoka · ruokavinkki

Myöhäisrakastunut.

ElinaKommentoi

No nyt sitten hoksasin.

Kun mä haluan aamulla suun täyteen mahdollisimman kylmää. Ainoastaan kahvin ryystän semilämpimänä.

Kun mä arvostan aamuisin nopeutta, sellaista suhteellisen napakkaa menoa (kuten oikeastaan aina). Siitäkin huolimatta, että varaan joka aamuun aikaa ihan päättömästi.

Kun mä aika usein oletan, että asiat tapahtuu parilla surautuksella. Mä turhaudun nimittäin todella helposti tehottomuudesta.

Kun mä tykkään lusikoida aamuisin ja mieluiten valtavia määriä.  Mua miltei itkettää ajatus pikkukarhun puurokulhosta.

Kun mä tahdon kävellä suoraan sängystä vessan kautta aamiaiselle. Ärsyttää ajatuskin päivän aloittamisesta odottelulla.

Kun mä en sitten millään jaksa olla turhan tarkka. Etenkään aamuisin. Mä en todellakaan halua mittailla, mä haluan vain viskellä.

Niin että hoksasin, mikä tekee mun aamuista ihan täydellisiä.

Uusi blenderi ja smoothiet. Kylmää, tehokasta, nopeaa, riittoisaa eikä turhan tarkkaa.

Purkki rahkaa
Sopivasti mustikoita
Reilusti mansikoita
Pari lorausta kookosjuomaa
Kaurahiutaleita

Miksi sitä joskus tajuaa rakastua vasta monen vuoden jälkeen?

aamiainen · aamu · ajatuksia · oma elämä · onnellisuus · Ruoka · ruokavinkki · syvällistä

Satunnaisia ajatuksia banaanipannukakusta.

Elina2 kommenttia
Banaanipannukakkua kello viisi aamulla. Ihan tavallista Rinkelille. Erityisesti vapaapäivänä. 
Siinä dippaillessani pannukakun palasta vuoroin mansikkamössöön ja vuoroin maapähkinävoihin mietin niin kutsuttuja elämän isoja juttuja, jotka kyllä tuntuvat pienessä päässä suorastaan jättimäisiltä. Mutta jotka loppujen lopuksi ovatkin kai luonnollisuuden multihuipentumia eli elämää siinä missä kaikki muukin. Lukaistuani pienehkö virne naamallani kommentin ”olet sä kyllä höpsö” – jolla mitä ilmeisimmin viitattiin kello viiden pannariini – taas kerran totesin, kuinka siistiä elämässä on tehdä asioita omalla tavalla. Kuinka sykähdyttävää on ylipäätään tehdä päätöksiä (huolimatta siitä, kuinka vaikeaa moinen välillä on). Päätökset kun eivät koskaan petä: ne vaikuttavat aina tavalla tai toisella elämän kulkuun. Ja eteneminen se vasta jännittävää onkin.

Kaksikymmentäkolme vuotta otti aikaa ymmärtää yksilön hienous.
Totesin, että pannukakku olisi jäänyt hivenen mehukkaammaksi kahdella pienellä muutoksella: kypsemmillä banaaneilla ja lyhyemmällä paistoajalla. Tänä aamuna kuitenkin sattui tulemaan tällaista. Ei täydellistä, mutta erityisen herkullista. Pohdin, kuinka koskaan olenkaan voinut ajatella elämää muotitettuna. Toisin sanoen pitänyt tokaisua pitää mahtua voimalauseenani. Nykyisin ymmärrän, että erilainen voi olla yhtä kuin erityisen ihana. Hirveän usein onkin. Minulle on tilaa tällaisena.

Sanonpahan vain, että ysiviisi prosenttia ihmisistä on oikein mukavia.
Minulla on tapana tehdä pannariohje kaksinkertaisena ja puolittaa se sitten kahdeksi aamiaisannokseksi. Kaksi banaania ja neljä munaa. Toisen puolen syötän vapaaehtoiselle tai säästän itselleni seuraavaksi aamuksi. En arkielämässä oikeasti laskeskele erilaisia lukemia kovinkaan tarkoin – ainakin pyrin olemaan ynnäilemättä turhanpäiväisyyksiä. Numerot ovat kivoja pyöritellä, mutta hirveän määrääviä. Niissä ei ole tinkimisvaraa, ykköstä ei voi kovinkaan suurella luottamuksella tulkita kakkoseksi. On kuitenkin olemassa muutamia lukuja, jotka yritän tietoisesti pitää edes joten kuten mielessäni – niin pannukakkuohjeen munien lukumäärän lisäksi. Aina uusia ihmisiä tavatessani ja heidän tapaamistaan paljon jännittäessäni koetan muistaa saamani elämänohjeen 95% ihmisistä on tosi kivoja.  Enkä usko sen perustuvan mihinkään muuhun kuin empiiriseen tutkimukseen. Tuo ohje vaikuttaa huomattavasti omaan suhtautumiseeni, mutta myös siihen, kuinka minut otetaan ihmisenä vastaan. Kaikkein merkittävintä on kuitenkin kai sen sanoma siitä, ettei elämässä kannata takertua (millään osa-alueella) viiteen prosenttiin. Kaikki huono jää helposti päällimmäiseksi mieleen, vaikka enemmistö olisikin vain ja ainoastaan hyvää.    
Viimeiseen palaan keskittyessäni hörähdin samalla itsekseni. Kuinka paljon sitä saikaan taas irti yhdestä aamiaispannukakusta.  
ajatuksia · oma elämä · oma hyvinvointi · Ruoka · ruokavinkki

Joskus vähän reilummalla kädellä.

ElinaKommentoi
Mietitkö koskaan, millaista elämä olisi, jos ripottelisit sokeria hiukan ronskimmin?
Eläisitkin joku päivä vähän reilummalla kädellä. Tarkoitan, että edes hetken aina ylöspäin pyöristellen. Rohkeasti ja liikaa laskematta. Ei se muuta hirvittävästi, mutta siltikin riittävästi säväyttääkseen sitä yhtä ainokaista. Yksi voi muuntua helpostikin pariksi tai kolmeksi. Vai kuinka? Suklaanpala kahvin kyljessä keskellä viikkoa. Ajatella, mitä saisikaan aikaan yhden pienen sijaan kokonainen rivi. Entä lauantaisauna. Jos sitä heittäisi löylyä maanantainakin, kuinka lämpimästi mahtaisi viikko alkaa. Tai olisiko aivan överiä vetäistä kerrankin koko karjalanpiirakkapussi yhdeltä istumalta naamaan. En epäile, etteikö moni jaksaisi ja haaveilisi.
Että pienesti överiä elämää.
Olen vahvasti sitä mieltä, että jokainen ihminen tarvitsee elämäänsä välillä normaalin ja totutun ylittämistä. Että standardi viuhahtaa hetkellisesti ylärajalle asti. Siis hei. Toisinaan on enemmän kuin terapeuttista uhmata kaurahiutalepaketin neljänkymmenen gramman annoskokoa: mitä sitten, vaikka puurosta tulisikin jäykkää sementtiä? Ainakin aamu alkaisi yllätyksellä ja erilailla kuin edellispäivänä. 
Överisti kakkua ja lunta.
Olen kuullut asiantuntijoiden puhuvan monesti 80/20-ajattelusta: jos kahdeksankymmenprosenttisesti ruokavalio on kunnossa, voi loput ajasta ottaa hieman rennommin. Eikö ajatusta voisi soveltaa ihan yleisestikin elämässä? Koetan olla kahdeksankymmentä prosenttia kuukaudesta suhteellisen vastuullinen ja järkevä, mitä sitten ikinä teenkin, jotta palkkapäivänä voin klikata nettikaupassa ostoskoriin hieman hulttiomaisesti kolmet alennuspaidat. Ja kas, järjetön toiminta on erittäin järjellistä.

Pikkuisen överi Pätkis-kakku

5 dl jauhoja
3 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
3 rkl kaakaojauhetta
150 g voita
4 Pätkistä
2 dl maustamatonta jogurttia
3 kananmunaa

Kuorrutukseen
170 g suklaata  ja 100 g voita

Sekoita kuivat aineet. Sulata sitten rasva ja lisää Pätkikset. Lisää rasvaseokseen vuorotellen kuivia aineita ja jogurttia. Lopuksi riko joukkoon munat ja sekoita hyvin. Paista. Tee suklaakuorrutus vasta kakun jäähdyttyä.

Veikkaan, että välillä ronskimmin sokrua ripottelemalla elämässä kokee hitusen useammin wow-fiiliksiä. Kuten jos jokin aamu väkrääkin hiuksiin yhden letin sijaan useamman. Vau aika villit hei, joku aivan varmasti huikkaa. Muistatko, millaista oli saada pienenä ihmisenä yhdellä kertaa kaksi mäkkärilelua? Jep. Sairaan siidee.

ajatuksia · oma elämä · oma hyvinvointi · Ruoka · ruokavinkki

Apua, ei enää maitoa?

Elina16 kommenttia
No siis. Periaatteessa olen vastaan kaikkia erikoisruokavaliohöpötyksiä. Koska niiden toteuttaminen ilman kunnollista syytä edustaa minulle pääasiassa rajoittuneisuutta. Rajoittuneisuus taas on minun elämässäni lähinnä ei-toivottua: luulen kokeneeni jo tarpeeksi tiukkuutta ja niukkuutta. Sitä paitsi pidän ajatuksesta, että minä voin ihan mitä vain.
Mutta entä jos ei voikaan? Tai jos olo olisikin parempi pienellä nipistämisellä?
Kärsin jonkinlaisista ylähengitystieinfektioista – en osaa päättää että usein vai toisinaan. Vuoden aikana kuitenkin useammista ja mielestäni ehkä liiankin useista. Lisäksi hengitysteiden limaisuus ja pieni kröhänpoikanen jäävät monesti useaksi viikoksi jo periaatteessa parannuttuani. Vielä jokunen vuosi sitten minulla oli suhteellisen hyvä vastustuskyky, mutta nykyisin tuntuu, että imuroin kaikki pöpöt itseeni hyvin helposti. Olen yrittänyt miettiä, mistä moinen muutos voi johtua. Sillä näiden vuosien aikana ei ole tapahtunut muuta merkittävää kuin yleiskuntoni koheneminen ja koko kehon toiminnan paraneminen. Näistä positiivisista muutoksista huolimatta saan flunssan todella helposti.
Maidoton ruokavalio. Rahkaa, juustoa, raejuustoa. Välillä tuntuu, että maitotuotteet ovat elämäni. Pidän niistä todella paljon, joten käytänkin niitä suhteellisen paljon. Olen kyllä lukenut, että moni on saanut erinäisiin ongelmiin helpotusta maidottomasta ruokavaliosta: migreeniin, huonoon ihon kuntoon, reumaan, heikkoon vastustuskykyyn, hengitystieinfektioihin. Omalla kohdallani olen kuitenkin aina ajatellut, etten jaksa lähteä moiseen mukaan, kun kaikki on aivan hyvin näinkin. Joskus aivan hyvä voi kuitenkin olla seurausta siitä, ettei tiedä paremmasta. Minähän olen kova myös turpoilemaan. Vatsani siis erityisesti. Olen lukenut monen saaneen apua siihenkin ikävään vaivaan maidottomasta ruokavaliosta.
Miespuolinen – ei todellakaan ruoka-ainehifistelijä – kaverini jätti jokin aika sitten maitotuotteet suurelta osin pois ja koki selkeitä positiivisia vaikutuksia muun muassa yleisessä vatsan hyvinvoinnissa. Ihan hiukan innostuin. Hän kun ei ole tietääkseni millään tavoin sisällä missään ruokahifistelyhommissa. 
Joten. Miksipä sitä ei kokeilisi? Pari viikkoa elämästä on aika vähän.
Tiedän kaupan hyllyltä Yosat, kauramaidot, soijajugurtit ja mantelijuomat. Koen siltikin haastavaksi luopua iltapalan rahkoista ja aamupuuron raejuustoista. Hoi korvaajia? Chiasiementahnat tuntuvat liian uskaliaalta ja runsasta soijapohjaisten tuotteiden käyttöä karsastan. Mitä muuta leivän päälle voi laittaa kuin mössättyä avokadoa ja hummusta, kun juusto on pois laskuista?
Olen yhtä aikaa todella skeptinen ja innokas kokeilemaan. Periaatteessa uskon (ja tiedän) ruokavaliolla ja sen erilaisilla variaatioilla olevan todella suuri vaikutus terveyteen, mutta en voi siltikään täysin sivuuttaa tieteellistä näkökulmaa. 
Hei maidottomat immeiset! 
ajatuksia · juhla · oma elämä · perhe · Ruoka · ruokavinkki

Isikarhu.

Elina2 kommenttia

Mun isi sanoi, että musta oli tulla Jaakko.
Onneksi ei.
Mun isillä oli sitten mielessä Satu.
Se on kiva, mutta Elina on kuitenkin himpun verran enemmän mua itseäni.
Pienenä mun isi oli isikarhu.
Mä olin pikkukarhu ja mun isoveikkani Spiderman-metsästäjä.
Mun isi on oikeasti hassuttelija.
Taidan olla perinyt vähän sitä piirrettä.
Ja herkuttelija.
Osaan senkin.

Isinpäivän brunssi

Tuoremehua
Kahvia

Täytettyjä croisantteja
Pekonia
Minikarjalanpiirakoita ja munavoita
Pannukakkua hillolla ja kermavaahdolla
Isi-suklaamunkki

Mustikka-banaanismoothie

2 kpl banaania
4 dl pakastemustikoita
1 prk bulgarianjogurttia
sopivasti maitoa

Ja kaikki sekaisin.

En ole koskaan kutsunut isiä isäksi. Pienenä mietin aina, miten joku voi käyttää omasta isistä niin virallista nimeä. Mutta en ole ääneen sanonut koskaan iskäkään. En vahingossakaan käyttäisi sitä, sillä se ei sisällä riittävän lämmintä tunnetta. 
Isi on isi. Yhdessä me olemme edelleen kissa ja isi.

ihana arki · Ruoka · ruokavinkki

Rutiiniruokashoppailija.

Elina2 kommenttia
Se menee kutakuinkin näin:
portista sisään. Suoraan ja suoraan samalla vasemmalle loivasti kaartaen. Hetken stoppi. Suunta vasemmalle ja täyskäännös. Tuplana. Suoraan, pysähdys, suoraan, pysähdys. Muutaman mutkan kautta oikealle. Vielä kaartaen vasemmalle. Suoraan, välillä vauhtia hivenen hidastaen. Lopuksi yksi tiukka ysikymppinen oikealle.
Saman voi toki ilmaista myös seuraavalla tavalla:
portista sisään. Ensin hedelmä- ja vihannesosaston tarjonta kärryyn. Riisikakut ja Reissumies. Sitten kanapakettien kautta juustohyllylle, josta löytyy myös tofu. Seuraavaksi pikainen pysähdys rahkojen, maitojen ja raejuustojen luona. Tilanteen vaatiessa (eli aika usein) maapähkinävoita. Ketsuppi. Kaurahiutaleet. Pavut. Pakastealtaiden kautta kassalle. Matkalla mahdollisesti pähkinävarastojen täydennystä.
Lyhykäisyydessään meidän ”mennääks kauppaan”. Siis lähes aina – arkena ainakin. Sama kierros, samat ruokatarvikkeet ja kuitin loppusummakin taitaa olla aika vakio. Emme itse asiassa tarvitse kumpikaan kauppalistaa, sillä olemme molemmat kohtuullisen rutinoituneita ruokashoppailijoita. Minä jopa meinasin eräs kerta pikkaisen pillastua, kun Santtu lähtikin odottamattomasti juustojen luota etenemään kohti hiutaleosastoa maitotuotteiden sijaan. Tuoks perus -tokaisu kattaa aika lailla kaiken tarvitsemamme. Sinänsä ihan kätevää ja aikaa säästävää. Kaikki normaalista poikkeava tuppaa kuitenkin helposti unohtumaan ja uusien tuotteiden (makujen) kokeilu jää viikolla ainakin vähälle, sillä työpäivien jälkeen ruokakaupassa tekee mieli viettää mahdollisimman vähän aikaa. Minulla on usein päällä äkkiä pois hyllyjen välistä -olo.
Tämän vuoksi tuntuukin täydelliseltä hemmottelulta löytää jääkaapista aina välillä jotakin normisetistä poikkeavaa. Kuten viime viikolla:



Rutiiniruokashoppailu. Tuttua?