ajatuksia · elämä · vähän runoo

Elämä tuli kerran kylään.

Elämäni tuli kerran kylään.
Laitoin tippumaan.
Istutin pöytään.
Käytettiin ihan hopeaa.

Itkin kermakkoon
vieraskoreuttaan.

Elämäni, olisitpa kuin kotonasi
kauhomassa aamiaispöydässäni.

Elämäni, kuinka jaan kahdeksi kotiavaimeni.

57052272_572491953154289_5953385229912637440_n.jpg

Oispa se ihan, ihan, ihan aina täällä eikä pistäytyisi vain. Se niin, niin, niin elämä. Mitä se sitten mahtaa tarkoittaakaan. Mietin vuosia, vuosia, vuosia takaperin.

ajatuksia · itsetutkiskelu · vähän runoo

Kuinka haamu pääsee lakanasta.

Kuinka haamu pääsee lakanasta?
Murhetahroista valkoisella
ja kertomusten kahleista
tarinoitiin kansien välissä.

Oma sielu silmänreikiin.
Kuva peiliin.
Lakanaton identiteetti
kuvitetaan mieliin.

Annetaan kasa kopisevia askeleita,
jotka taittavat matkaa.
Taakse jää ullakko ja siirtymätila.

Haamun viimeinen huuto:
olemassaolo ilman uskomuksia edes tovin.

blogi202.jpg

ajatuksia · elämä · vähän runoo

Puolittaiseen liian lyhyt aika.

Puolittaiseen liian lyhyt eloaika.
Ripustaudun ajatukseen, kun pettymyksestä ei tule loppua.
Josko tuntisin vain puolet kaikesta.
Enpä tekisi silloin mitään sydämellä. En tätä kaikkea.
Jos ryhdyn, rakastan ja rakastan paneutua. Muutoin jätän lähtemättä.
Puolittainen on väärään suuhun viety kakkulusikallinen.
Melkein maistoin, mutta en kuitenkaan edes metallin makua.
Käyttöön otettu elo ei kamalasti säästele
voimavaroja, tarjottavaa tai kyyneliä.
Itketystä, nauretusta, käytetystä elosta voi kuitenkin säästää
kokemuksia varastoon ehkä eniten.
Mitä järkeä on keksirasiassa, joka ei koskaan hupene,
mietin itseäni kaikessa kaikkea muuta kuin puolittaisessa
retuuttaessani.

blogi201.jpg

ajatuksia · vähän runoo

Ykskaks yks.

Ykskaks kaks
yks päivä
kyhäs
yhen yhteisen.

Alkuun vieras.
Yksin vähän mäsä,
hädäs.
Siks mä ja sä.
Sit vaan siitä
käsikkäin.

Synty
yks sitkeä punos.
Ykskaks he oli yks.

54515502_327368774582241_5110529947118600192_n.jpg

Moneen asiaan synnytään ja kasvetaan. Siitä seuraa luonnostaan äärettömän tärkeää. Mutta entä kun sellaista samanlaista sattuu yks päivä vaan löytämään. Musta se on maailman ihmeellisintä, kaunista.

aamuajatukset · itsetutkiskelu · vähän runoo

Olen sitten hienon hieno oikku.

Pienen pieni yritti luolan suojasta.
Polte paksussa turkissa.
Piipun kärki tökkäsi nenään:
ei luotu nallea paahteeseen.

Onks hän oikku.
Kuuma karvapeite
ja sisäinen polte.
Joka korventaa
jollei keväisin karjahtele,
jollei luolasta ulos astele.

Onks hän luonnon hetken mielijohde.
Jos nalle pysyiskin vain loukossansa.

53452762_821334161539499_3314966882741649408_n.jpg

Moni asia maailmassa uskottelee, ettei meitä ole luotu joksikin sen vuoksi, että meidät on luotu jonkinlaisiksi. Että älä ole oikkujen oikku. Tuo kuviteltu ristiriita rajoittaa tekemistä aika merkittävästi. Ja voi olla hankala uhmata sitä kaikkea astumalla ulos luolasta. Vaikka etunenässä itseäni tahtoisin jokainen päivä muistuttaa, että paksu karvapeite ja kuuma polte sopivat yhteen yhtä hyvin kuin esimerkiksi herkkä luonne ja määrätietoinen rohkeus.

ajatuksia · vähän runoo

On niin hyvä olla omanlainen.

Harakka sai rihkamaa.
Haikara sai paketin.
Albatrossi siipivälin.
Satakieli desibelit.
Papukaija värit.
Yks peippo hienot rinnukset.
Pussitiainen mustan naamarin.

Jos papukaijalla olis nyytti
tai harakalla rihkaman lisäks punarinnukset,
mitä siitäkin tulis.
Yks postittamaton paketti ja pöyhkeyden huippu.
Sit naamari ei mahtuis albatrossin päähän
eikä satakieli sillä siipivälillä lähimaille.

blogi199