Kategoria: vähän runoo

ajatuksia · vähän runoo

On pitänyt.

ElinaKommentoi

On pitänyt

soittaa langan toiseen päähän
ostaa päivästä poikkeavaa
sanoa seitsemän vuotta ääneen
olla ennen itselle todistamista
ilmoittautua ylimääräisenä unelmaan
uskoa ennemmin itseen kuin sen puutteeseen tai tukeen

olla tärisemättä oman maan järistyksessä

53121648_792398757788067_6293860915397787648_n.jpg

Vaikka moni niin luulee, on pitänyt -elämä ei ole yhtään sen palkitsevampaa kuin sitku-elämä: aikomus on aikomus, vaikka oltaisiin sen lähellä tai päällä. Aikomus tuo voitontunteen vasta, kun se ei täytä enää määritelmää.

On tullut elämän varrella yllätyksenä, että määrätietoisuutta järsii niin hiljaisesti ja tehokkaasti epävarmuus. Ja arkuus. Pääsispä mahdollisimman pian uunista ulos tää mun tomera ideoija.

ajatuksia · rakkaus · vähän runoo

Nimet kirjoitettiin peräkkäin.

ElinaKommentoi

Universumin lahja.
Susta suurin tuuri.
Satumainen rakkaus
kestää olla
sattumarakkaus.

Oli mikä oli,
oli puolikkaalle.
Tälle ja sille kummajaiselle.
Yhdessä perin normaalille.

Hetkestä eteenpäin
kirjoitettiin nimet peräkkäin.
Muiden puheissa
oltiin meidän kokonaisuus.

Elina - 2019-02-24T123919.720.jpg
Kuva: Atte Leskinen

Rakkauden juurilla ollaan sitten ehkä sattumankaupoilla. Törmääminen olkoon tuuria, vaikka tahtoisin sen olleen jotakin unversumilta. Mutta sattumalla ei kasvateta rakkautta. Mä olen välillä miettinyt, että ihmeelläkö. Millä se kasvaa, kun kasvaa ja kasvaa. Välillä mä pelkäsin ruokkia yhteisillä suunnitelmilla ja unelmilla – jos päädytäänkin vain rakastamaan pitämällä suunnitellusta kiinni. Joku rakentaa rakkautta vain sen varaan, mitä elämältä yhdessä halutaan.

Mun rakkaus vain rakastaa. Siihen ei mahdu välttämättä edes tahtoa. Välillä se tuntuu niin pelkistetyltä ja vähältä tarjota. Kunnes muistan sun sanat: tää on maailman aidointa.

ajatuksia · rakkaus · vähän runoo

Pörröhiuksi.

ElinaKommentoi

Jäi myräkästä hiukset pörröön
vuosiksi.

Kukin tahtoi asettua.

Mutta aina vain
oli kuin laivan kannella.

Hiuspörrön pyöritti viima ensimmäisenä.

Sekaisin.

Ja paha,
kun pörröpäänä palasi myräkkään mieli.

Yksi päivä yksi silitti
yhdeksän vuoden ajan eikä edes pörröä.
Silti niin silisi.

52126878_385852902247760_8605745650811797504_n.jpg

Mitäpä maailman tärkein ei silottaisi,
vaikka ei tarkoituksellisesti olisi kuin olemassa toiselle.

ajatuksia · vähän runoo

Sydän sanoiksi.

ElinaKommentoi

Kuka pukisi sydämeni sanoiksi.
Ken antaisi äänen pakahdukselleni.

Jos en minä.

Tämä äänne on toiveeni,
pienen pieneni.
Kuule se tietäen ja hellien.

Joskus sen vielä annan.

Sillä olen universumilta vastausta vailla.

51236111_2190065591015394_370290132978237440_n.jpg

Sano se ääneen, sano se ääneen. Kuinka kukaan voi kuulematta vastata toiveeseen.

ajatuksia · itsensä kuuntelu · itsetutkiskelu · vähän runoo

Intuition vuosi.

ElinaKommentoi

Lähti liuta toiveita matkaan.
Ei taivaalle tai tuulen mukaan,
nimittäin alitajuntaan.
Sen sopukoihin kutittelemaan.

Ylös lähetettäväksi silti säästin:
oispa intuitio vuoteni herra.
Ohjaisi vainun perässä
kaidalle tielle
järjen mahdottomasta viidakosta.

blogi196

Mulle uusi vuosi ei tuonut suuria tavoitteita tai täytettäviä lupauksia. Toiveita on, kuten vuoden jokainen päivä – ja ehkä pohdiskelin niitä tavallista enemmän uuden vuoden alkumetreillä. Edellisinä tammikuisina aamuina mä olen ristinyt alkamaisillaan olevia vuosia muun muassa pysähtymisen, kasvun ja onnellisuuden vuosiksi. Tällä kertaa tahtoisin, että vuoteen 2019 kietoutuisi vahvasti intuitio ja itsensä kuuntelu.

aamuajatukset · itsetutkiskelu · syvällistä · vähän runoo

Vaatiiko elämä keneltä harjoitusta.

ElinaKommentoi

Osasiko alkujaan puu
huojua tuulen tahtiin.

Tiesikö keltasirkku
mollin ja duurin
ennen ensilentoa.

Taitaako jäniksistä pienin
heti turkin vaihdon taidon.

Miksi taivaanranta
maalautuu aina vain kauniimmaksi.
Onnistuiko aurinko näin
ensiyrittämällä.

Vaatiiko eläminen keneltä harjoitusta.

blogi195.jpg

Ainakin Elinalta. Vaatii harjoitusta. Mikä niin. Eläminen. Että osaa ottaa termospullon mukaan. Kutsua kylään. Leipoa omaan kotiin laskiaisen ja pystyttää pääsiäisen.

ajatuksia · itsetutkiskelu · vähän runoo

Sinä pieni lämmin tunteeni.

ElinaKommentoi

Sinä pieni lämmin tunteeni
haalin villaa ympärillesi.
Niin suojaan ujellukselta,
turralta ja tunteettomuudelta.

Sinä pieni lämmin tunteeni
vaalin läikähtelyäsi.
Vaikean vihmonnan mainingeissa
käännyn jälleen äärellesi.

Sinä pienen pieni hellä roihuni
jää kaiken kohdattuani.

blogi184.jpg

Mikä mä olen kohdattuani. Sitä mä toisinaan pelkään. Välttämätöntä on ihmisen kohdata monenlaista, joka väistämättä muuttaa aina jotakin. Kunpa silti ihan kaiken jälkeen mä voisin aina palata yhteen mussa muuttumattomaan. Mun ikiomaan, mun pieneen lämpimään tunteeseen.

ajatuksia · elämä · itsetutkiskelu · syvällistä · vähän runoo

Oman elämän pääroolissa.

ElinaKommentoi

Oman elämän sivuosaan,
kun roolitti itsensä verhon taa.
Kai tapahtui aivan alkujaan,
ennen pääroolin kirjoittamista.

Valokeila tarvitsi ääntä ja shokkivärikästä,
ei pienen äänen painoa tai hiljaista tulkintaa.

Kunpa olisi löytänyt piirteensä tehokeinona,
alusta asti varmana alustana näyttämön keskellä.

blogi176.jpg

On ihan hirveän rohkeaa seistä oman elämän valokeilassa, oman elämän pääroolissa. On ihan hirveän rohkeaa kertoa itselleen vain itsensä edessä, millainen elämä tästä on tulossa. Ja millaista elämää tässä ollaan tekemässä. On ihan hirveän rohkeaa kertoa, millaisen pääroolin tässä elämässä on aikeissa vetäistä.

On se ihan hirveän pelottavaa ja ponnistusta vaativaa. Mutta jos ei itsensä eteen pysty astua pääroolissa, sitä taitaa elää koko elämänsä puolittaisena sivuosassa.

aamuajatukset · elämänasenne · oivallukset · onnellisuus · vähän runoo

Missä viipyy säteeni.

ElinaKommentoi

Laiturilla kuun kajossa
pelottaa,
aamu odotuttaa.

Myöhemmin kuin tahtoisi,
aikaisemmin eilistä,
varpaat vedessä tässä hetkessä.

Liplatus, viserrys.
Missä viipyy säteeni.
Ensimmäinen alkaen aamusta.

Nousee.
Nouseeko.
Nousee, jos nousee.
Tai ei nouse.

Ihminen itse tekee elämässä valinnan, mitä ja kuinka odottaa ja kohtaa.

IMG_20180701_114701.jpg

Elämä on suurelta osin odottamista; kotiinlähtöä, vapaapäivää, suurta tapahtumaa tai vaikka ihmettä voi odottaa. Aika usein odottaa saa kauemmin kuin tahtoisi. Aika usein odotus tuntuu edellistä pidemmältä, joskus kohtuuttoman pitkältä. Kun jokin odotuttaa, se helposti myös irrottaa kuluvasta hetkestä. Ja vaikka kosketus nykyhetkeen helpottaisi, varpaiden dippaus veteen tai pieni nipistys, lienee hyvän elämän kannalta tärkeintä se, kuinka odottaa ja kohtaa odotuksen; uskooko, että tapahtuu, kyseleekö, tapahtuuko, toteaako, että tapahtuu jos tapahtuu vai päättääkö, ettei kuitenkaan tapahdu.

Sillä joka tapauksessa ihminen kuitenkin odottaa.