Kategoria: aamu

aamu · itsetutkiskelu · itsevarmuus · unet

Öinen muutos.

ElinaKommentoi
Vaikuttaa aiks normilta. Tänään on taas yksi päivä niistä kaikista tavallisista: herään, syön, juon kahvia sängyssä, puen, urheilen, menen töihin, palaan kotiin, nukahdan. Ehkä juoksen normaalista poikkeavan lenkkireitin tai maustan ruokaa hiukan poikkeavalla tavalla. Siis ehkä! Näennäisesti elämä kulkee kuitenkin jo tutuksi tulleella tavalla. Ja mikäs siinä!
Ajatuksissani olen kuitenkin herännyt tänään torstaina aivan uudenlaiseen päivään: mieleni on edelleen täynnä yöllistä unta.
Se sama vanha jälleen. Ei vain painajaismainen, vaan ehta painajainen. Muistan unessa kokemani tunteet jo ulkomuistista: paniikinomainen pakokauhu yhdistettynä totaaliseen jähmettymiseen, suoranainen kykenemättömyys, pelko ja avuttomuus. Vaikka yksityiskohdat muuntelevat, viitekehys säilyy painajaisesta toiseen. Olen altavastaaja. Olen se, joka ei pysty. Minään yönä en ole ollut riittävän vahva. 
Paitsi.
Viime yönä. Samaisessa painajaisessa. Mieleni tekisi tokaista v i h d o i n.
Kun minulta pyydettiin, minä pystyin. Moneen asiaan, mutta ennen kaikkea olemaan se vankempi kahdesta.
Ja kyllä tuo muutos unessa heijastuu tähän ihan tavalliseen ja todelliseen päivään – oikeasti tunnen allani tukevammat jalat. En aivan tarkalleen tiedä, mistä moinen yhtäkkinen voima on peräisin. Ehkä eilen taas todettuani liian kiltit eivät pärjää -fraasin todenmukaisuuden ja tokaistuani ääneen, etten enää koskaan vain hymyile nätisti hiljaa, jotain oikeasti pysyvää tapahtui ajatuksissani ja asenteissani. Elämä on loppujen lopuksi kaikesta ihanasta hattarasta huolimatta aika kovaa ja pärjätäkseen ei harmi kyllä voi olla kovinkaan pehmoinen. Tuntuu ikävältä todeta moinen. Jopa haikealta.
Toisaalta taas veikkaan muutoksen heijastelevan tämänhetkistä tilaani: elinvoimainen, varteenotettava ja vankempi kuin aikoihin. Nimenomaan oman kokemukseni mukaan. Ikään kuin se pikkutytön kyllä mä osaan -uhma olisi palannut kyllä mä kestän -muodossa.
Mutta nyt sille – ehkä kuitenkin ihan vanhalle tutulle – lenkille. 

aamiainen · aamu · Ruoka · ruokavinkki

Banaaninen kesäkurpitsa.

Elina4 kommenttia
Terveellistä.
Yksinkertaista.
Sokeristakin 
sellainen voi olla toisinaan.
Kaapin raaka-aineista.
Kuitenkin
erikoisempaa kuin aivan tavallinen.
Ei ennakkoluuloisille,
jos äidiltä kysytään.
Mielestäni
just heille.
Kekseliästä.
Taikatemputonta. 
Älykästä ja järkevää
leivontaa.
Vehnäjauhoilla, kermalla, voilla ja sokerilla saa lähes aina hyvää. On helppoa onnistua. Jännitys kylläkin kai puuttuu. Mutta jos avokadosta ja bataatista tehtäisiinkin kakku. Kuinka silloin taikinaa vaivattaisiin? 
Leivoin pitkästä aikaa kesäkurpitsasta, banaanista ja kaurajauhoista. Leipää. Seuraavana aamuna totesin tekeväni samoista aineksista aamupalaa. Puuroa. Mikäs siinä. Banaani on hyvää. Kesäkurpitsa menee aina. Ja kaurahiutaleet nyt kuuluvat kaikkialle.

Banaaninen kesäkurpitsaleipä
2 oikein kypsää banaania
Sopiva pätkä kesäkurpitsaa
Noin 4 dl kaurajauhoja (jotka voi tehdä kaurahiutaleista)
1,5 tl leivinjauhetta
Vajaa 1 dl mantelimaitoa
3 rkl öljyä
Ripaus suolaa
Ehkä myös kanelia

Muussa bansku. Raasta kesis. Lisää märät aineet. Sekoita kuivat aineet ja yhdistä kaikki. Kaada öljyllä siveltyyn vuokaan. Paista reilu 30 minuuttia – riippuen leivän paksuudesta. 

Nauti vaikka maapähkinävoin kanssa.


Samettinen kesäkurpitsapuuro

1 dl kaurahiutaleita
1,5-2 dl mantelimaitoa
Sopiva pätkä kesäkurpitsaa
Banaania oman maun mukaan
Ripaus suolaa

Keitä puuro tavallisesti. Lisää loppuvaiheessa kesäkurpitsaraaste ja jatka keittämistä.
Pilko banaani valmiin puuron päälle. Tai halutessasi muussaa keittovaiheessa puuron sekaan.

Kesoa kylkeen.
Näillä eväillä uuteen viikkoon. Mahtavan makoisaa maanantaita. 
aamu · elämä · quotes

Inspiraatiota aamuun.

Elina2 kommenttia
Lauantai kello 6.30
Aamu on hämärä, mutta silti niin valoisa. Ensilumi on yön aikana sen tehnyt. Kirkastanut kaiken. Ajatuksia myöten, näin päivän alkumetreillä tuntuu. Kynttilän liekki. Se lepattaa pöydällä. Kilpaa kanssani. Muuta en aamuuni kaipaa. Kuin vain pientä lepatusta mahanpohjaani. Kahvia ja kauniita ajatuksia. Oivaltavia lausahduksia ja otteita elämästä. Tällaiset hetket ovat minun omia hetkiäni.
How far that little candle throws his beams! So shines a good deed in a weary world.
-William Shakespeare
Sekoitin aamupalaani chia-siemenien sijaan. Ripauden älykkyyttä. Sen kaiken koskettavuuden lisäksi. Hippusellisen iloa. Ison ruokalusikallisen onnea. Se tarjoillaan toivon kera. Joka on sivelty hennosti surumielisyydellä.
Juomaksi aina kahvia monella minuutilla. Nautitaan kiireettömästi ja rauhassa.

Life isn’t about finding yourself. Life is about creating yourself. 
-George Bernard Shaw

 I am not sure that I exist, actually. I am all the writers that I have read, all the people that I have met, all the women that I have loved; all the cities I have visited. 
-Jorge Luis Borge

Once you had put the pieces back together, even though you may look intact, you were never quite the same as you’d been before the fall.
-Jodi Picoult

I’m killing time while I wait for life to shower me with meaning and happiness. 
-Bill Watterson

Remember, remember, this is now, and now, and now. Live it, feel it, cling to it. I want to become acutely aware of all I’ve taken for granted.
-Sylvia Plath

Growing up is losing some illusions, in order to acquire others.
-Virginia Woolf
There is nothing more rare, nor more beautiful, than a woman being unapologetically herself; comfortable in her perfect imperfection. To me, that is the true essence of beauty.
-Steve Maraboli
 Action expresses priorities.
-Mahatma Gandhi
 Just living is not enough,” said the butterfly, ”one must have sunshine, freedom, and a little flower.
-Hans Christian Andersen
 Our life is what our thoughts make it.
Marcus Aurelius

Maha täynnä. Hyvä päivä. Olen valmis. Täältä tullaan!
aamiainen · aamu · brunssi · lifestyle · Ruoka · ruokavinkki · ystävät

Salaiset ainesosat ja sinihomejuustoiset taatelit.

Elina4 kommenttia
Omat vinkkini ruoanlaittoon? Leipomiseen? Salaiset ainesosat?
Kirjaa kauppalistaan.
Ensiksikin. Alustus on tärkeää. Tarpeeksi jauhoja, joo, ettei taikina tartu pöytään kiinni. Mutta sitäkin oleellisempaa on pohjustaa itse syöjää. Mikään muu ei toimi paremmin kuin kevyt urheilusuoritus ja kunnon jäähdyttely ennen ruokailua. Suihkunraikkaana ruokapöytään; ei-välttämättä-tällä-kertaa-niin-onnistunut-tuotos maistuu takuulla aivan uskomattomalta.
Ja toiseksi. Aivan ehdottomasti paras mauste on nälkä. Se sopii sekä trendileivoksiin että perinneruokiinkin. Ehkä ihan vähän paremmin suolaisiin luomuksiin kuin makeisiin. Nälän on oltava sellainen sopivasti mahanpohjassa kurniva, ei missään nimessä totaalista tyhjyyttä kouriva. Leikittelevä, vähän jopa ärsyttävä, mutta ei sietämätön.
Kolmanneksi. Ajoitus. Se on kaiken aa ja oo. Omasta mielestäni lähes poikkeuksetta ruoka kuin ruoka maistuu paljon paremmalta aamulla tai aamupäivällä. Vatsassa ei vielä paina päivän muut sapuskat ja suu on lähes hammastahnanraikas. Kohdesyöjät tietysti vaikuttavat ajoituksen suunnitteluun; toiset kokevat suurimmat makuelämyksensä vasta kello kolmen jälkeen iltapäivällä. On tietysti myös myöhäissyöjiä, joille päivällinen tarkoittaa kello kahtakymmentäyhtä.
Neljättä kikkaa en ole itse oppinut. Luulen, että en ehkä tule koskaan oppimaankaan. Se on mum’s touch. Vaikka lukisi tarkoin reseptistä, seuraisi tunnollisesti kohta kohdalta, lopputulos ei ole koskaan samanlainen kuin äidin ruokapöydässä. Jotain se äiti heittää aina mukaan soppaan. Ripauksen rakkautta, ehkä.
Kun illalla tein jo toista satsia uutta bravuriani, sinihomejuusto-taateleita, innokkaalle syöjälle, luulen niissä maistuneen kuitenkin Elina’s touch hivenen.

Täytetyt taatelit
Taateleita
sinihomejuustoa
Taateleita
cashewpähkinää
hiukan hunajaa

Pesto-Keso-saaristolaisnapit
Saaristolaisnappeja/ruisnappeja
Kesoa
Pestoa
Koristeluun esimerkiksi yrttejä tai kurkkua

Brunssi on siitä kiva juttu, että se yhdistää helposti kaikki kolme vinkkiä. Alustus; hyvin ehtii käydä heittämässä lenkin ennen herkuttelua. Mausteeksi nälkää; todellakin kasvaa aamupäivää odotellessa. Ja ajoitus puoliltapäivin; täydellistä. Itse asiassa eilen brunssilla tyttöjen kanssa toteutui neljäskin kohta; munavoi mun äidin tapaan. Heh ja nam. 
Eikä tietenkään sovi unohtaa seuraa. Rento, rauhallinen ja rakas. Lauantai ei kai voi alkaa paremmin?

Oikeastaan. Jos saisin päättää, jokainen päivä alkaisi rauhallisella brunssilla; vatsa suloisen täynnä sitä jaksaisi porskuttaa pitkänkin päivän erittäin tyytyväisenä ja hymy huulilla. Uskoisin.

Toteutettu yhteistyössä Petran ja Marissan kanssa. Kiitos. ❤

aamu · ihana arki · treeni

Voi Kaisa, Kaisa, Kaisa.

Elina2 kommenttia
Taas. Istun bussissa numero 75. Aurinko on nousemassa. Että se jaksaakin, taas. Bussi natisee taas samassa kaarteessa. Se tuntuu ihan jo tutulta, vanhalta kaverilta. Mietin, millainen aamu olisi ilman natinaa. Aika vieras. Taas ohitetaan. Katse liikkuu samaa reittiä. Kuten aina. Kolme Kaisaa. Ja taas mietin, millaiset kolme Kaisaa. Tunnen vain yhden Kaisan, hän voisi sopia yhdeksi kolmesta Kaisasta. Kuten aina, Kaisojen jälkeen siirrän katseen eteenpäin. Kyllä, taas. Kohtaan samat silmät. Siinä niin etuviistossa edessäni istuu sama nainen. Kuten aina, joka aamu ja taas. Nimeän hänet Kaisaksi. Toiseksi kolmesta. 
Helpottaa, kun huomaan. Kaisakin istuu aina samalla paikalla. Minäkin. Valitsen aina saman paikan. Ihan huomaamattani. Se on vähän kuin omani. Kiinnitän joka aamu samoihin asioihin huomiota, miltei ajattelenkin rutiininomaisesti samoja juttuja. Kaisoja ja Sörnäisten pysäkkiä. Mutta en vieläkään satavarmasti muista, minkä värinen Sörnäinen oli Monopolyssa. Ihan jokainen aamu katselen bussin ikkunasta valtavaa autoletkaa ja mietin, millaisia ihmisiä autoissa istuu ja minne he ovat matkalla. Varmaan samoja ihmisiä ja ihan samaan paikkaan. Kuten aina. Joka aamu. Taas.

 
Kyllästyminen on kiva mittari liialle rutinoitumiselle. Sitten vaihdetaan, tehdään muutoksia ja innostutaan uudestaan.
Kello aamu kuuden sali ja vanhalla liikkeellä uudistusta jalkatreeniin.
Tällaista se ihmisen elämä kai on. Suurelta osin toistuvaa ja rutiininomaista. Kun ei Viikkiin kulje busseja kuin niitä samoja reittejä. En voi valita jättäväni väliin Kolme Kaisaa yhtenäkään päivänä. Paitsi lauantaina. Vaikka ei siinä mitään pahaa tai huonoa ole. Siis että arki kulkee samoja uria ja tapaan Kaisat kahdesti joka päivä. Ongelmaksi se muuttuu vasta silloin, jos eläminen ja oleminen rutinoituu niin, että mieli turtuu. Silloin ei välttämättä huomaa kaiteen vieressä nököttävää punaista mummopyörää. Se nimittäin ei ole nojaillut siihen kauaakaan. Itse asiassa se on ilmestynyt yön aikana. Ehkä nopeasti vilkaistuna arki on saman jankkaamista, mutta tarkemmin katsottuna oikeastaan aika vaihtelevaa. Nimittäin Kaisalla, joka istuu aina minusta katsottuna etuviistossa ja jonka nimi on oikeasti varmaankin jokin muu, ei ole sama huivi joka päivä kaulan ympärillään. Hän vaihtelee sifonkisesta villaiseen. Kyllä! Huomasin yksi kerta, kun avasin poikkeuksellisesti vasemman silmäni ennen oikeaa.
Tänään jos katsoisin päivää vähän eri näkökulmasta. Tarkastelisin elämää hiukan erilaisesta vinkkelistä. Huomenna taas vähän eri tavalla ja ylihuomenna edelleen toisella tapaa. Onnistuisiko se? Voisiko samaa nousevaa punaa taivaanrannassa katsella joka aamu uusin silmin? Yritys ainakin on hyvä.
aamiainen · aamu · huumori · Ruoka · ruokavinkki · yliopisto

Tutkivaa journalismia: maista luomu.

Elina12 kommenttia
Niin kumpaa tämä oli? Okei. Siis nam. Kyllä vaan huomaa eron. Selkeästi. Maun lisäksi tässä suutuntumassa. Oikeastaan koostumuksessakin. Mmmmh. Jotenkin, jotenkin. Joo just, puhtaamman makuista! Ei yhtään tunkkaista, eikä – no tuon toisen kaltaista. Tulee mieleen iloisesti kasvavat korret. Ja sellainen huivipäinen tyttö keräilemässä niitä hymyillen.
Se oli mielipide. Makuelämyksen kuvailu. Kai. Johon vastaus voi olla jotain seuraavanlaista.

Ai, ihanko sinisilmäinen ja vaaleahiuksinen tyttö poimimassa kaurankorsia pellolta? Olisikohan nimi vielä Elovena. Hah. Nyt kyllä kuvittelet kaiken. Ihan samaa tavaraa maultaan. Joo ja siltä suutuntumaltaan. Ei näitä pysty erottamaan edes koostumukselta. Liisteri, mikä liisteri –  mikrotettuna meinaan. Mielipiteesi perustuu puhtaaseen tietoon, ei aistittuun makueroon. Oikeasti. Pöhkö. 

Joo paitsi. Nimi ei voinut olla Elovena. Kaurahiutaleeni ovat aina merkkiä Rainbow.
No katsotaan! Varmana tiedän, mitä maistan. Että niih. Tehdään sokkotesti.

Aikamoinen dilemma. Eroaako luomu ratkaisevasti maultaan? Voiko luonnonmukaisesti kasvatettua maistaa? Jos voi, onko se tietoon vai todellakin makuaistimukseen perustuva havainto? Kun äiti jo aikoinaan opetti, ettei makumieltymyksistä tai mielipideasioista voi kiistellä. Silti meillä kiistellään vähän. Ja sen vuoksi oli pakko yrittää ottaa selvää. Onko luomukaurahiutaleiden tunnistus tai tunnistamattomuus edes mielipideasia, makukysymys? 

Okei. Asia todellakin on tässä taloudessa hivenen kiistelty ja kiistanalainen. Mutta sitäkin enemmän se on mielestäni hyvinkin mielenkiintoinen. Yliopistolla opintopolkuani miettiessäni ole pohtinut erilaisia suuntautumisvaihtoehtoja; yksi kiinnostavista on juurikin aistinvarainen tutkimus. Puhtaasti aistittavan laadun tutkimisen lisäksi minua kiehtoo kovasti ruokamieltymykset ja niiden muutokset sekä geneettinen tausta.
Katsotaan vain.

Kulho vesikaurapuuroa. Toinen kulho luomukaurapuuroa, veteen tehty sekin. Ei mausteita, lisukkeita, ei mitään ylimääräistä. Kummassakaan. Kaksi koehenkilöä. Minä ja hän. Ennakko-oletuksia kaksi myös; pystyn-erottamaan-piste ja en-pysty-erottamaan-piste. Testikertoja kolme eli kuusi lusikallista puuroa. Kummallakin. Mitähän sitä veikkaisi tulokseksi?

Koehenkilö yksi, joka ei uskonut tunnistavansa.
Ensimmäisellä kerralla hänen arvauksensa osui nappiin. Silkkaa tuuria.
Toisella kierroksella hän tiesi myös aivan oikein. Oho, mikä munkki.
Kolmannella yritykselläkin luomupuuro tunnistettiin hienosti. Hups.
Koehenkilö kaksi, joka uskoi tunnistavansa.
Ensimmäisellä kerralla hän todellakin tunnisti oikean puuron. Hahaa.
Toisella kierroksella hän tiesi myös epäröimättä. Juuri näin.
Kolmannella yrityksellä tuli kuitenkin virhearvio. Ainoastaan keskittymisenpuutetta.

Oli, miten oli. Maistui, miltä maistui. Koskaan ei kannata tokaista lopuksi mitä mä sanoin.
 

Virheprosentti; 2%. Tutkimus toteutettu aamupöpperössä. 

aamu · Ruoka · ruokavinkki

Snickers-pallukat eli tahmapallot eli räpellyspyörykät.

Elina6 kommenttia
Mitä sä teet. Hei, touhuatko jotain. Huhuu. Mitä sä duunaat?
Mä olen keskittynyt. Hyvin keskittynyt.
Mutta en tiedä. Oikeastaan en tiedä, mitä olen tekemässä. Jaa, no. Tiedän ehkä sittenkin, jos ihan tarkkaa määrittelyä ei haeta. Mä räpellän. Tiedätkö sen tunteen? Kun tekee mieli tehdä ihan hirveästi. Ei vain tiedä, että mitä. Kunhan vaan jotain. Joten sitten sitä räpeltää.
Räpeltäminen. Tiedätkö, mikä siitä tulee mieleen? Toivottomat räpylät, niin kuin käsien tilalla. Ihan hirveän kova yritys, vaikka mikään ei kuitenkaan pysy kasassa. Ja kaikki tietävät sen. Kun on ne toivottomat räpylät. Siihen kuuluu Aku Ankan äänellä vähintäänkin yhtä kova selostus. Että kyllätääaiemminonnistu ja heiheinytnytkato. Ja sitten katsotaan tarkasti. Räpeltämisen seuraaminen sivusta on aina säälin ja naurun yhdistelmä. Että vooooi toista pöhköä. Räpeltäjän innostus kerää sympatiapisteet epäonnistumisesta huolimatta. Hyvä yritys hei!
Tänään aamulla se iski minuunkin. Räpellys. Kello oli jotain vaille seitsemän. Teki mieli räpeltää keittiössä. Sörssätä, murskata, pruutata ja silputa. Äääh. Ihan mitä vain! 
Joten. Sitten minä murskasin riisikakkuja. Tahmasin hunajalla. Kaivoin lusikalla maapähkinävoita. Lopuksi vielä ripottelin – vähän kaikkialle – raakakaakaojauhetta. Pyörittelin toivottomilla, hyvin tahmaisille räpylöilläni aineksista palloja. Yleensä räpellykset eivät onnistu. Tänä aamuna oli kai jokin poikkeus. Koska äidin pistäytyessä käymään pienen hetken päästä, minulla oli tarjota aika onnistunutta räpellysherkkua, tahmapalloja.
Niistä tuli vähän mieleen lapsuuden herkku. Ne omin pikkuräpylöin tehdyt riisimuro-suklaapallot, jotka törkättiin lopuksi pakastimeen jähmettymään. Odottaminen oli aina aika haastavaa.

Snickers-pallukat tai tahmapallot tai räpellyspyörykät

* Murennettuja riisikakkuja
* Aika paljon (luomu)hunajaa (meillä on ihan aitoa, suoraan tuottajalta tullutta ja maku on sen mukainen, nam)
* Sopivasti maapähkinävoita
* Oman maun mukaan raakakaakaojauhetta

Kaikki sekaisin ja palloksi pyörittely. Hunajaa on oltava aika reilusti, jotta pallurat pysyvät kasassa. Lopuksi vielä hetkeksi sinne pakastimeen jähmettymään. Jos vain millään malttaa. 

Hups. Oli unohtua se oleellisin vinkki. Muista nuolla. Lusikat, astiat ja kaikki mahdollinen.

Suhteellisen makeaa torstaita!

aamiainen · aamu · brunssi · Ruoka

Lauantain myöhäinen brunssi – kello yhdeksän.

Elina10 kommenttia
Auvoinen aamun aloitus. Täydellinen alku päivälle. 
Millainenko?
”Pitkät yöunet ja pitkään nukkuminen. Seuraa ihana vetelöityminen; sohvalla lojumista maailmaa sen enempää ajattelematta. Rauhassa heräileminen ja muutaman tunnin varoitusajalla brunssipöytää tai hyvin myöhäistä aamupalaa – sopivan pienesti eli aika niukasti. Mieluiten lämmintä, kuumaa, vaikka polttavaa – ei kuitenkaan missään nimessä väljähtäneen kylmää. Hrrr. Hitaasti nautiskellen ja jokaista suupalaa maistellen. Keskustellen ja ajatuksia vaihtaen. Sitten myös. Ehdottomasti isosti porukkaa. Siis paljon ihmisiä silmien avaamisesta asti; yhdessä aamupalan valmistusta ja kahvin hörppimistä. Ehkä taustamusiikkia, kunhan on naurua. Hersyvää ja kovaa. Niin juu. Suuhun ainoastaan makeaa, suolainen saa aamuisin niin etomaan. Puoliltapäivin sitä alkaa ehkä jo unihiekat karisemaan. Aikaisintaan.”
Sellainen. 
Kun kääntää kaiken vielä ylösalaisin ja päinvastoin. 
Kuulostaa kyllä kovin täydelliseltä. Sellaiselta, että kuuluisi tykätä. Naurusta ja löhöilystä aamussa, ihmisistä ja höpöttämisestä aamiaisella. Ollaan silti ihan rehellisiä? Aamuihmisiäkin on erilaisia. Minä olen isosti early bird, mutta samalla aamuisin helposti myös loner. Ihan vähän erakko, hiljaisuudesta ja omasta ajasta nauttiva pohdiskelija. Aamuisin siis. Päässä oopperan veroinen sinfonia, mutta suutani en avaa ennen ensimmäistä kahvikupillista. Korkeintaan inahdan huomenet. En ole välttämättä väsynyt, vain vielä virittymätön.

Eilen tein ennätyksen nukuttuani vahingossa kymmentä vaille kahdeksaan. Tänään heräsin tuttuun tapaan ennen kuutta. Pitkistä yöunista kyllä pidän, mutta en aamun ainutlaatuisten tuntien kustannuksella. On maailman ihaninta herätä hiljaiseen asuntoon ja tassutella ihan yksin keittiön pimeyteen. Tuntuu vähän kuin olisi jouluaatto joka aamu. Kipristää masua ja olo tuntuu toiveikkaalta. Olen pienestä asti kokenut aamuissa olevan tietynlaista taikaa. 
Kun silmäni mä auki saan. Ja puurokulhoni edessäni nään. Heräämisestä saattaa helpostikin olla kulunut vasta noin puolitoista minuuttia, kun jo olen tyrkkäämässä mikroon aamupalaani. On miltei sietämätön ajatus, että odottaisin tunnin tai kaksi saadakseni aamuisin syötävää. Olen muutamia kertoja käynyt ennen aamiaista vetämässä nopeat pyrähdykset ulkona – ja joka kerta on tuntunut hassulla tapaa väärältä. Olen niin ehdollistunut siihen, että puuro on ehdottoman ensimmäinen asia päivässäni.
Joo. Paljon suolaa ja pakastinkylmää. Puuroa siis. Laitan kyllä päälle marjojakin ja käytän ensin mikrossa. Lopuksi aina kuitenkin isken koko lautasen kylmettymään pakastimeen. Mitä möykkyisempi, sitä maittavampi. Oikeasti nam. Nopeasti ja paljon kurnivaan vatsaan. Hyvää on, vaikka joka lusikallista ei niin malttaisikaan makustella ja hitaasti nautiskella.
Ja Rinkelin täydellinen aamu. Se päättyy salihousuihin hyppäämiseen – ja jatkuu siitä eteenpäin päivänä.
Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että täydellinen syntyy usein ennenkokemattomasti. Vähintääkin vieraammasta ja vähän yllättävästä. Syntyäkseen täydellisyys saattaa tarvita pienehkön irvistyksen ja tuhahduksen no okei. Onneksi se on ainoastaan hankaluutta irrottautua jo – tai liian usein – koetusta. Tuttu ja turvallinen on hyvää ja kivaa, mutta ihan mahtavaan tarvitaan monestikin jotain hitusen uudehkoa –  tai täysin uutta. Sen vuoksi minulle tärkeät aamutkaan eivät saa olla aina vain sitä samaa. Puurokulhoja yksinäni. Itse asiassa nautin suunnitellessani mahdollisia erilaisia, aamuisia kokemuksia; ystävätäyteisiä brunsseja, oikeasti hitaita, mutta aikaisia aamiaisia Helsingissä, basicpuurojen sijaan kesäkurpitsaisia sellaisia tai ihan villiksi heittäytyessäni kanelisia banaanilettuja Kesolla.

Ei täydellisen aamun määrittely taidakaan olla niin yksinkertaista. Se ei ole jatkuvasti samanlaisena toistuvaa, mutta ei kyllä joka-aamuista erilaisuuttakaan. Täydellinen elämä on mielihyvän mukana kulkemista, kulki se reitti sitten mistä vain. Täydelliset aamutkin ovat varmasti siten tilannesidonnaisia ja vaihtelevat mielen mukaan.
Parasta keskittyä vain kivaan, täydellisyys tulee sivussa itsestään.