Kategoria: itsetutkiskelu

ajatuksia · itsetutkiskelu · oma elämä

Juhannuksena.

ElinaKommentoi
Tiedätkö, kaksi tosi tärkeää taitoa, joista toinen on tietenkin ajattelu. Sitä ajautuisi ehkä jonkinlaiseen päättömyyteen ilman ajattelemisen hallitsemista. Mutta se toinen taito saattaa olla vieläkin tärkeämpi: kyky tarttua ajatuksiin. Sitä ei nimittäin ajautuisi varmasti yhtään mihinkään, jos ei osaisi onkia yksittäisiä ajatuksia virrasta eli toisin sanoin taitaisi visioiden toteutusta.
Minä olen erityisesti ajattelija. Ajattelen syvällisiä, mutta sen lisäksi myös täysin konkreettista. Näen itseni helposti viljelemässä omia yrttejä takapihalla ja varaamassa äkkilähtöä Eurooppaan – vain muutaman ajatustulvastani mainitakseni. Se, missä olen kuitenkin huomattavasti heikompi ainakin ollut, on yksittäisiin ajatuksiin tarttuminen. Niiden poimiminen ja saattaminen ajatuksentasolta askeleen pidemmälle.
Olen huomannut, että silloin päinvastoin liiallinen pohdiskelu – joka muuttuu helposti loputtomaksi vaihtoehtojen punnitsemiseksi – tekee vain hallaa. Omaa kokemuselämää rakennetaan nimenomaan tarttumalla ohikulkumatkalla oleviin ajatuksiin ja antamalla niille edes mahdollisuus olla ihan oikeita. 
Arvelen niin sanottujen menevien ihmisten olevan erityisen taitavia ajatuksiin tarttumisessa. Heidän kaltaisiltaan olen pyrkinyt oppimaan rajattomuutta, joka mielestäni syntyy juurikin siitä, että osaa pitää ajatuksia varteenotettavina ilman monen kuukauden suunnittelua.

Meidän juhannus syntyi ajatuksista, joihin tuli tartuttua. Oma perhe, itsetehdyt grillihampparit, ennalta suunnittelematon hotelliyö ja Kaivarin kokko. 
On yksi letkeä tokaisu, josta tiedän aina onnistuneeni muussakin kuin vain ajattelemisessa. Niin myös tänä juhannuksena. 
”Hei voisko joku ottaa mukaan ja viedä pois myös tuon Elinan?” 
Tiedäthän, enemmän kuin innostunut, ettei kukaan enää kestä.
aitous · itsensä kuuntelu · itsetutkiskelu · oma elämä · syvällistä · tavoitteet

Rankan realistin positiivisuus.

Elina2 kommenttia
Olen ylipäätään huono popsimaan hifistelynappuloita tai ihmejauheita. Välillä kuitenkin funtsin, että se on kyllä kaikkein parasta superfoodia. Vatsaystävällisintäkin. Tehokkainta turvotuksen poistajaa. Helpoin painonhallintakeino. 
Samalla aina mietin, että itse asiassa se on aika uskomaton ihan oikeiden lääkkeiden tehostaja. Haluan uskoa, että välillä suorastaan lääke itsekin. Jos ei sairauksia suoranaisesti parantava, niin ainakin parantumista avittava ja ennaltaehkäisijä. Terveen psyyken kannalta ihan ykkösjuttu.
Aika jännä, että tekotupsut ja hiustukot se voittaa vähintäänkin kuusnolla. Kun sen himputti muistaisi vain aamulla napata mukaan, ei välttämättä tarvitsisi kulkea edes peilin kautta. Ei mikään korosta silmiä terävämmin tai saa ihoa hehkumaan hehkeämmin kuin se. Lisäksi se on älyttömän luonnollinen keino kaunistautua: toisen on välillä ihan todella vaikea sanoa, mikä ihme saa niin säteilemään. Moni erehtyy luulemaan sisäiseksi kauneudeksi. Tottahan se osin onkin.
Pitkänkin iän salaisuus. Jokavuotisten silmänalusryppyjen siloittaja. Jopa kahvia parempi piristäjä.
Ei. En puhu kookosöljystä.
Vaan positiivisesta ajattelutavasta, elämänasenteesta. Sen tuomista eduista.
Kuva Aino Mäkelä
Joskus mietin jopa pieni kateuden häivähdys ajatuksissani, kuinka toiset osaavatkaan löytää ne sellaiset positiiviset puolet asioista. Tai ehkä paremminkin sanottuna, kuinka he uskaltavat uskoa ja nähdä ne. Kyllähän minäkin aina löysin, mutta en jollain tapaa osannut keskittyä niihin. On helppoa kuvailla itseään positiiviseksi ajattelijaksi, mutta kuinka moni sitten kuitenkaan pystyy turvautumaan siihen ja hädän hetkellä pitämään sitä voimavarana? Hurja kysymys, jos sen oikeasti hiffaa.
Itse asiassa jossakin vaiheessa kulkuani asioiden positiivisiin puoliin keskittyminen tuntui jopa ”hihhulielämältä”, jolta puuttuu yksinkertaisesti realismipohja.
Myöhemmin olen ymmärtänyt, ettei positiiviseksi ajattelijaksi välttämättä kukaan synny. Että lopulliset kortit jaettaisiin jo heti elämän alkumetreillä. Muun muassa ihmisten kohtaamat tapahtumat ja asiat saattavat olla ratkaisevassa asemassa siinä, millaiseksi ajattelutapa muovautuu. Eikä se sittenkään ole muuttumaton klöntti. Minä uskon, että yksi tärkeimmistä asioista, jonka voin itseni ja samalla läheisteni hyväksi elämässäni tehdä, on jatkuva positiivisen ajattelun opettelu. Koen sen miltei omaksi elämäntehtäväkseni, sillä en vielä todellakaan ole taituri. Enkä kyllä keksi tilannetta, jossa siitä ei olisi hyötyä. Ymmärrätkö, mitä tarkoitan, jos sanon sen tuntuvan elämän turvavakuutukselta?
Kaikki voivat oppia. Myös tällainen pohjimmiltaan rankka realisti.
aitous · ajatuksia · itsetutkiskelu · oma elämä · syvällistä

Alusta asti itse vaivattu.

ElinaKommentoi
Aivan parasta. Sillä syntyy ainutlaatuista, omia vivahteita, ennen kaikkea aitoa. Sitä tietää, mitä sisältää eli mistä koostuu. Hyppyselliset, loraukset ja reilummat kaadot. Silloinhan sitä myös voi ennustaa, kuinka toimii ja reagoi. Mitä tapahtuu, kun hivenen sekoitetaan, lämmitetään tai heitetään kylmää vettä sekaan. On helpompi olla huolehtimatta, esimerkiksi onnistumisesta ja lopputuloksesta, koska sama se on, mitä loppujen lopuksi syntyy. Syntyy kuitenkin ehtaa aitoa, omaa itseä. Eikä se voi koskaan olla väärää tai epäonnistunutta. Mikään aivan alusta asti itse leivottu sämpylä, ihan omin käsin puristettu appelsiinimehu tai omin voimin muussattu banaanijätski. Ajattele, miten vapauttavaa.
Sama nimittäin pätee myös omaan itseen.
En minä halua olla puolivalmis eines, joka on ottanut osan itsestään valmiina: vertailemalla toisilta tai itsevarmuuden puutteessa mallia ottamalla. En minä halua olla osa sarjatuotantoa eli vain yksi monesta hihnalla, vaikka se ehkä välillä saattaisi helpompaa ollakin. Ei kai tarvitsisi miettiä niin hirveästi omaa koostumusta. En minä sitä sano, että tarvitsisin aivan oman tehtaan tai tuotantolinjankaan – kunhan ikioman kombon alkuperäisistä aineksista. Sallin käsintehdyn kauneusvirheet ja lyhyemmän säilyvyysajan, mitä ikinä ne käytännössä sitten tarkoittavatkaan. En missään tapauksessa tarvitse paranteita tai lisättyjä aineita. Haluan luottaa sen verran omaan koostumukseeni eli oman itseni riittävyyteen.
Mielestäni jokaisen ihmisen pitäisi tutustua omaan tuoteselosteeseensa. Mistä minä muodostun ja miten minä olen tällaiseksi muodostunut? Hienoahan se olisi, jos jo lapsesta asti osaisi yksitellen lisätä ainesosia omaan listaan: helposti kiintyvä, sosiaalisista tilanteista nauttiva ja niitä jännittävä, perusteellinen, sitkeä. Tosin harvalta se taitaa onnistua. Onneksi omaa selostetta voi oppia lukemaan aikuisenakin, ikään kuin tutustua jälkikäteen ja löytää itselle tunnusomaiset maustevivahteet.    
Sitten sitä toivottavasti hiukan tarkemmin ymmärtää erinäisiä asioita itsestä. Miksi uunissa kohoaa ja vatkatessa vaahtoutuu. Miksi itse alusta asti tehty on kaikin tavoin paras vaihtoehto.
ajatuksia · itsetutkiskelu · itsevarmuus · oma elämä · oma hyvinvointi · syvällistä

Yhtä roikkumistahan se aluksi on.

ElinaKommentoi
Itse asiassa aivan ensimmäiseksi minulla nousee ajatuksiin mielikuva inisevästä kersasta roikkumassa hihansuussa ja jankuttamassa jookojookojooko. Tai ihan mikä vain muu vastaavanlainen tilanne, jossa periksiantamattomuus on lähinnä ärsyttävää. 

Jookojookojooko oo nyt vaan oma ittes.
Siltä se aina väliin elämässä on tuntunut, kun sanallisista teilauksista ja kampituksista huolimatta on vain yrittänyt edelleen jatkaa eteenpäin omana itsenä. Tarkoittanen kai, että vaikka kuinka katsotaan vähän liian pitkään tai osoitetaan huomaamattomin elkein sopimattomuutta, on omaan itseen vain pakko luottaa siitäkin huolimatta, että itsevarmuuden sijaan kantavana voimana on lähinnä synnynäinen itsepäisyys. En minä varma ole, kenenkä hihassa olen loppujen lopuksi itsepintaisesti roikkunut – voi hyvin olla, että pitkälti omani. 
Pitkään minä olin itselleni tämän pallon pahin epäilijä ja arvostelija. Siis se, joka koetti vähän väliä muuttaa kaiken, mitä muutettavissa oli, eli pään päällä keikkuvasta nimestä alaspäin aivan kaiken. Kun on omasta mielestään sellainen ja tällainen, lähinnä siis vääränlainen, on äärimmäisen ärsyttävää jankuttaa itselle mantraa ”sä olet hyvä tollasena, sä riität tällasena”. Hittoon kaikki ylikliseiset quotet. Olo on vähän kuin sillä itsepäisellä naperolla apinaotteessa: tekisi mieli voimien puolesta päästää irti, mutta luonne ei vain anna periksi.
Mutta kuten yleensä, väsytystaistelu on tehokasta – tosi usein palkitsevaakin. Jossain kohtaa sitä vain huomaa, että jatkuva inkuttaminen on kantanut hedelmää. Tasapaino tarkoittaa silloin yksinkertaista ajatusta itsestä: oma hyväksymisprosessi sisäisen arvostelijan kanssa on läpikäyty. Loppu ei ole välttämättä historiaa, mutta vähintäänkin toisille sysätty. Saavat hyväksyä tai olla hyväksymättä, tällainen mä riittävänä kuitenkin olen. 
Ympäristön erilaisten vaikutusten alaisena on toisinaan ihan tosi haastavaa ja erityisesti uuvuttavaa yrittää pitää riittävän napakkaa otetta omasta hihansyrjästä. Kuitenkin väittäisin, että kannattaa se roikkuminen. Jos ei muuta, niin kehittää ainakin näppien puristusvoimaa.
ajatuksia · itsensä kuuntelu · itsetutkiskelu · oma elämä · onnellisuus

Onhan se yksi aarrearkku.

ElinaKommentoi
Olen minä aiemmin jo tajunnut, että elämä on kuin aarrearkku, jos sallii itsensä tehdä vapaasti valintoja. Arkusta saattaa löytää kaikenlaista: toinen toisensa perään aivan uusia tuntemuksia, joissa yhdistyvät muistot, aistimukset ja senhetkinen tilanne. Vapautta se kuitenkin vaatii. Sillä vaikka kuinka pitäisi koko junamatkan silmät apposen auki, uusia maisemia ei näe, jos aina vain istuu samoilla kiskoilla kulkevassa junassa. Tarvitaan vapautta – ja samalla uskallusta – valita ennestään tuntemattomia raiteita. Mitä vapaus merkitsee, riippuu kai ihmisestä: tunnolliselle se voi olla vapautta poiketa suunnitellusta tai ainaiselle kiirehtijälle vapautta rauhoittua ja hidastaa.
Elämässä vapautuminen vaatii vapautta tehdä valintoja.
Jännä, miten ainakin oman kokemukseni mukaan ihmisillä on eräänlaisia sisäisiä luonteenpiirteitä tai elämän aikana omaksuttuja käyttäytymismalleja, jotka usein heidän tiedostamattaan rajoittavat elämistä, etenkin kokemuksellista elämää. Toisen sisällä on koko ajan vähän liian rivakka tahti ja toisella taas suorastaan vaistomainen tapa ensin huolestua ja sitten vasta ajatella asian muita puolia.
Aarrearkku ei ehkä koskaan aukea, jos omaa vapautta ei kykene löytämään. Toisin sanoen jos ei opi tuntemaan omaa syvimmistäkin syvimpää sisintä ja tiedostamattomampaa puolta itsessä. 
Uskon, että minun on ollut tarkoitus tajuta liiallisen kontrolloinnin tappava vaikutus kokemiseen.
itsensä kuuntelu · itsetutkiskelu · oma elämä · onnellisuus · selviytymisvinkit · syvällistä

Voi mun Omar-munkki, mikä päivä.

Elina11 kommenttia
Vaikka mä usein mietin, miten jokaisesta päivästä tulisi olla kiitollinen, pohdin, kuinka tuntea onnellisuutta elämästä ja yritän funtsia, millaista hyvää pienestäkin voi löytää, niin siltikin mun ainokainen tavoite on olla rehellinen mun tunteille. Että en esimerkiksi tahdonvoimalla muokkaa niitä tai sivuuta valitsemalla joukosta parempia.    
Ja koska mä en halua olla kuin vanha merimies, tyydynpähän vain toteamaan: eilen oli sellainen päivä, että oli aivan pakko-pakko-pakko saada Omar-munkkia iltapalaksi. Kertonee jo riittävästi.
Kaiken onnellisuushehkutuksien ja carpe diem -sitaattien keskellä on toisinaan ehkä haastavaakin antaa itsensä kokea ihan järkyttävän surkeita hetkiä tai kokonaisia päiviä. Ne tuntuvat lähes epäonnistumisilta. Sitä helposti yrittää väkisin hymyillä, väkisin tykätä ja väkisin puskea naurahduksia. Itselleen on loppujen lopuksi aika helppoa uskotella, että tuntuu hyvältä ja kaikki on jees, mikä on taas täysin eri asia kuin ylöspäin pyrkivät ajatukset aallonpohjalla. En mä ole koskaan kannattanut epärehellisyyttä itseä kohtaan, mutta olen mäkin sortunut puskemaan ja puskemaan pelästyneenä kai hirveiltä tuntuvia hetkiä. Silloin mä en todellakaan ole etsinyt korjaavia toimenpiteitä tai antanut itseni lohduttautua yhtään millään – oikeastaan olen vain sullonut tunteet myttyyn johonkin sopukkaan.
Mun mielestä on kuitenkin ainoastaan tervettä osata todeta, että kappas miten hirvittävän kamala päivä tänään. 
Ensin vähän itkeä tihrustaa yksin ja lohduttautua sitten Omar-munkilla. 
Ihan yhtä paljon elämää se on kuin nauruun tikahtuminen onnellisuuden huipulla.
ajatuksia · itsetutkiskelu · itsevarmuus · oma elämä

Sananen itseluottamuksesta.

ElinaKommentoi
Kyllä minä olen tähän mennessä jo ymmärtänyt aika paljon siitä, mihin kaikkeen itseluottamusta oikeastaan voikaan tarvita. Alkaen vaikkapa siskomakkaroiden niputtamisesta; jos niitä ei itseluottamuksella nappaa ja taittele päättäväisesti no nyt nakit nippuun -asenteella, on aivan varmasti hetkessä hallitsemattoman kaaoksen keskellä. Se, että saa tartuttua makkarapötköstä oikeasta välistä kiinni, kysyy toisaalta itsehillintää, jotta malttaa odottaa ensimmäisen ja toisen välin, ja toisaalta taas tilanteen hallitsemista nopealla reagoinnilla ja oikealla asenteella.
Niinhän se menee kai päässäkin. Jos ei ole oman elämän vaatimaa luottoa itseensä, ajatukset ja mieli eivät millään voi olla muuta kuin yhtä suurta sekasortoa. Itseluottamus ja tunne siitä, että oma elämä on hallinnassa, kulkevat vahvasti käsi kädessä. 
Siltikin kaikkien miljoonien makkarapötköjen lisäksi vietän työpäiväni myös ihmisten keskellä. Uusiin ihmisiin ei voi ainoastaan tarttua, napata heistä kiinni. On tarjottava tarttumapintaa itsestä: samankaltaisuutta, small talkkia tai jotakin sentapaista. Sekös vaatii itseluottamusta – aivan erityisesti vahvojen persoonien kanssa. Ilman tervettä itseluottamusta ei voi antaa itsestä aitoa ja rehellistä kuvaa toisille.
”En mä niin sanotusti niiden oikeiden ihmisten seurassa koe tarvitsevani niinkään valtavaa itseluottamusta
olla oma itseni tai kertoa ajatuksistani.”
Edelleen olen sitä mieltä, että oleminen ihmisten keskellä olisi helpompaa kahdessa tilanteessa: siinä tapauksessa, että olisi itse ajatustenlukija tai että kanssaolijat kertoisivat selän takana mutinan sijaan suoraan, mitä kulloinkin ajattelevat. Toisen makkaranipuista, työminästä tai siitä kuvasta, joka toisesta on välittynyt. 
Vaihtoehtoisesti sitä voisi heti alkuun kesken käsipäivään väärinkäsityksien välttämiseksi esitellä tilanteen kannalta tärkeimpiä faktoja itsestä.

”Hei olen Elina, perfektionismiin taipuvainen, parhaiten itse tekemällä oppiva, kokonaiskuvaa ja syitä vaativa, aivan alkuun uudesta aina hieman hämmentyvä, ennakkoluuloja vihaava, nykyisin oman arvon tunteva ja vilpittömästi parhaansa yrittävä 23-vuotias suhteellisen valoisan persoonan omaava opiskelija.” 
aamu · ajatuksia · itsetutkiskelu · liikunta · oma elämä · oma hyvinvointi

Joka-aamuinen terapia.

Elina6 kommenttia
Minulla on nyt parin viikon ajan ollut joka aamu pienimuotoinen psykologinen istunto. Tai paremminkin henkinen matka taitettavana. Kello 6.15-6.40. Suurinpiirtein ja riippuen ihan omasta etenemisvauhdistani ja -halustani. Heti aamutuimaan kaikenmoisten asioiden läpikäyminen on itse asiassa äärimmäisen hyödyllistä. Tulee jokseenkin tyyni olo. Kai olen niillä kellonlyömillä vielä osin unen ja valveen rajamailla, jonkinlaisessa transsissa jopa. Itsekritiikki, epäröinti ja kaikki sellaiset ajatuksia monimutkaistavat tekijät ovat aamukuudelta vielä hyvän aikaa koisaamassa.
On tehnyt hyvää.
Meinaa polkea töihin ja tunnustella omia fiiliksiä.
Työmatkapyöräily on sellainen juttu, jota jokaisen pitäisi ehdottomasti kokeilla elämänsä aikana edes sen pari viikkoa. Suorastaan terapeuttista puuhaa.

Olen uhkarohkeuksissani uskaltautunut miettimään jopa haaveitani. Niihin hitusen helpompiin haaveiluihin lukeutuu sellaisia asioita kuin toisen puolimaratonin juokseminen ja vuoden päästä kandin paperien kouraan saaminen. Sitten on niitä haastavampia haaveita, joiden sanominen ääneen onnistuu lievästi kakistellen. Toivon esimerkiksi kehittyväni kirjoittajana ja saavani joskus vielä rustailla jossakin muodossa yhä useammalle silmäparille. Haaveilen, että pystyisin joku päivä leikittelemään sanojen kanssa ihan oikeasti taidolla. Sitten se ihan täyspitkä maraton.
Pyörän satulassa ja silmät puolitangossa olen hiffannut myös kaikenlaista satunnaista elämästä. Yksi sellainen juttu se, että on ihan okei yrittää nauraa asioille, jotka eivät aiemmin ole syystä tai toisesta hihityttäneet hitustakaan. Ihan jopa kannattavaa. Joku viisas veikko on takuulla tokaissut joskus, ettei naurunaiheita voi elämässä olla liikaa. Allekirjoittanen. Sitä paitsi moni asia muuttuu suorastaan hervottomaksi, kun sille antaa vain mahdollisuuden. Kuta kuinkin sama pätee myös ihmisiin. Oikeastaan elämässä voi mennä pahastikin metsään, jos hakee ympärilleen joka tilanteessa ainoastaan hyvin paljon samantyyppisiä ihmisiä kuin itse on.

Huh. Onneksi kypärä on ollut päässä ja perjantai on tänään. Joka-aamuinen psykologinen pään kaivaminen on aikamoisen rankkaa.

ajatuksia · itsetutkiskelu · oma elämä · syvällistä

Oman elämän herkkyysanalyysi.

ElinaYksi kommentti
Uskokaa pois. Vaikka en ole ekonomi, eikä minusta kai sellaista tulekaan, olen siltikin hätkähdyttävän taitava herkkyysanalyysien teossa. Toisin sanoen jossittelussa.
Katsokaas. Osaan laskea, onko millään lailla kannattavaa, jos tuotteen x myyntihintaa ensin lasketaan 10% ja jos se puolestaan nostaa itse myyntiä 5%. Että jos minä olisin tuotannon tulosyksiköstä vastaava vallankäyttäjä, osaisin tehdä päätöksiä ainakin jossitteluun perustuen.
Toiset päätköset ovat tosin herkkyysanalyysistäkin huolimatta monimutkaisempia. Että jos tänään käyn ostamassa lähikaupasta tarjousmultasäkit ja jos säästän samalla ajan lisäksi vaivaa, olisiko siltikin kannattavampaa odottaa perjantaihin, jolloin saattaisi olla aikaa lähteä kauemmas multa-asemalle. Tai jos annan itselleni nyt periksi ja jos seuraan sydäntäni, helpottaako uuden, täydellisen kenkäparin katselu riittävästi nälkää, jos loppukuusta opintotuesta onkin jäljellä enää vajaan näkkäripaketin verran.
Että jos teen elämässäni päätöksen, mihin se mahdollisesti johtaa ja millaisia erilaisia tulosmahdollisuuksia kohtaan. Oman elämän herkkyysanalyysiä eli omien päätösten kannattavuuden punnitsemista.

Itse asiassa monen mielestä se on jahkailua tai päätöksentekokyvyttömyyttä. Toiset ajattelevat sen olevan ehkä elämän liian tarkkaa ohjailua tai päätöntä riskien välttelyä. Minä en osaa sanoa, mitä se oikeastaan loppujen lopuksi on tai miksi olen tehnyt sitä ihan pienestä saakka. Olen aina pohtinut todella tarkkaan päätöksiäni. Ehkä touhu johtuu siitä, että 6-vuotissyntymäpäivänäni ostin lahjarahoilla neljä pehmolelukoiraa, tai sitten jostakin muusta katumuksentyngästä. Oli ihan hirveää potea huonoa omaatuntoa iltaisin kainalossa nököttävistä koirista.
Minulle on oikeasti täysi mysteeri, miksi olen oppinut pelkäämään niin kovasti pettymyksentunnetta. Sitä, että mitä jos kadun hirvittävästi omia päätöksiäni.
Sillä vaikka kuinka jossittelisin ja analysoisin, en siltikään saisi muovattua elämästä niin teoreettista, että jokaisen päätöksen tulos istuisi täydellisesti herkkyysanalyysin ynnäyksiin.
ajatuksia · itsetutkiskelu · oma elämä · syvällistä · tulevaisuus

Just onnistunut minä.

Elina2 kommenttia

Mä en ole laiha. Mä en edes tiedä, millainen maailmalla on sopiva.
Mä pidän joskus parin viikon imurivapaita. Välillä mä en ehdi ja joskus taas mua ei vain huvita.
Mä saatan olla saamaton. Silloin mä oikeastaan yritän vain silitellä päätäni.
Mä käytän maitotuotteita. Välillä vehnäpatonkiakin.
Mä en kuvittele olevani tulevaisuudessa uraohjus. Se ei ole edes mun haaveeni.
Sellaiset meriitit. Siis sellaiset, joilla joku toinen saattaisi kokea itsensä epäonnistuneeksi yksilöksi.
Luennolla puhuttiin termisen historian tuntemisen tärkeydestä. Hiffasin sen täysin. Tarkoitan, että aivan perinpohjaisesti. Ymmärsin nimittäin, kuinka tärkeää on tuntea – ei vain tietää – oma historia. Se nimittäin selittää aika monia oman elämän ilmiöitä ja ehkä tärkeimpänä sen, miksi ainoastaan paijaan päätäni, kun en saa asioita tehdyksi. Tai sen, miksi on ihan okei syödä kaikkea muiden kieltolistoiltakin. Se antaa vastauksen siihenkin, miksi kunnianhimoinen haaveeni poikkeaa uraohjuksesta tai miksi minulle on täydellistä olla toisinaan tavoittelematta.  
Aivan kuin terminen historia prosessoinnissa, myös oma historia tarjoaa selityksiä. Ymmärrystä siitä, milloin onnistuminen on ihan hilkulla ja mihin kannattaa olla tyyväinen. 
Kai sitä useampikin vielä erehtyy ajattelemaan, että onnistuneelle ihmiselle on olemassa standardi. Sellainen yleinen tavoite, joka kai voisi olla peräisin esimerkiksi naistenlehdistä tai kaveripiirin kulttuurista. Että et ole mitään, jos et ole tätä ja tätä. 
Itselleni oli aikanaan hätkähdyttävää tajuta oman historian vaikuttavan niin vahvasti kokemukseen onnistumisesta. Osinhan se on älyttömän yksinkertaista. Se, mikä toiselle on pettymys, voi olla toiselle saavutus.