Paras liemi, jossa oon lillunut.

11/05/2017 Elina2 kommenttia

Millaisissako?

Kaikenlaisissa. Kirkkaassa, sakeassa, hirvittävän paksussa. Kuravedessäkin. Soppaa, sylttyä, sosekeittoa. Joskus jopa tuloksena on ollut muussia.

Niin siis. Monenlaisessa liemessä mut on keitetty. Ja onhan se kasvattanut hirvittävän paljon, vaikka pitkältä ja raskaalta keittoaika on välillä tuntunut.

blogi73

Tänään oli tosi kivaa töissä.

Mä vähän pelästyin itsekin, kuinka vastaus kysymykseen tuntui mun suuhun niin hirveän vieraalta. Todellako sanoin sen aivan ensimmäistä kertaa? Todella. Kai.

Toisaalta hurjaa huonolla tapaa. Toisaalta hurjaa hurjan hyvällä tapaa.

Ja kolmanneksi hurjan avartavaa. Että voi päästä tekemään sellaisia juttuja sellaisten ihmisten kanssa, joiden parista ei ole heti hurjan kiire kotiin kellon kilahtaessa.

Toivottavasti mä hymyilen töistä kotiin ajellessani kesän jokainen päivä.

Ihan paras liemi.

aamu · ajatuksia · elämänasenne · oma elämä · onnellisuus

Murheettomuuden lottopotti.

07/05/201707/05/2017 ElinaKommentoi

Kaksikin
sekuntia
miljoonastakin
vielä arvokkaampia.

Sekuntikin
hetkestä murheettomasta
täyttää takataskutkin.

Ei tarvitsekaan huolta kantaa,
oman elämän miljonäärinäkin
voit itseäsi silloin pitää.

Siten lottovoitto on osunut kohdalleni jo useamman kerran. Muistan monet kerrat, kuinka olen hiljaa mielessäni huokaissut uh, ei olekaan mitään murehdittavaa. Kesken päivää tai keskellä kauppaa, vieläkin useammin aamun alkumetreillä. Maailman onnekkaimmalta – miljonääriltä tai lottovoittajalta – tuntuu silloin, kun saa herätä helpotukselta tuntuvaan murheettomuuteen. Elämä tuskin sisältää yhtään arvokkaampaa ajatusta. Ainakaan sellaista, joka täyttäisi yhden sekunnin sisällölläkin kaiken takataskuista jättimäisiin säkkeihin.

Pienenä tyttönä lottopotin voittaminen oli huomattavasti helpompaa. Sen yleensä sai, kun vain kysyi äiti, onks jotain huolestuttavaa. Myöhemmin aikuisena asetelma vähän kuin muuttui, kun potti piti saamisen sijaan tajuta itse lunastaa. Toisinaan minulla on tapana elää murheesta toiseen ja unohtaa laittaa edes koko kuponkia vetämään. Sellaisina hetkinä ehkä kaipaisin, että joku vielä ruksisi numerot puolestani, vaikka äiti tietysti kehottaa aina välillä vilkaisemaan arvottuja lottopalloja.

Kai jokainen murheettomuuden pääpotti saa pelkäämään jo valmiiksi seuraavaa arvontaa. Tuuriahan – ja toisaalta hetkellistä – sellainen murheettomuus kai on. Kyllähän sitä tulee paljon kyseltyä itseltä, miksi voiton tuomasta ei nauttisi niin kauan kuin siitä riittää. Onhan murheettomiin aamuihin saanut herätä jo tähän asti ruhtinaallisin määrin.

ajatuksia · itsetutkiskelu · onnellisuus · vähän runoo

Ootsä tosissas.

23/04/2017 ElinaKommentoi

Ootsä tosissas.
Kysellyt minä olen
työpaikan tarjoajalta,
tulevalta aviomieheltä,
eniten
elämältä.

Mulle kaikki
on minulle
mulleko kaikki.
Kyselemättä olen
vastaanottanut
ainoastaan taakat.

Elämä, mitä sä haluat.
Vastapalvelukseksi.
Käsittämättömän hyvistä
hetkistä ja
saduntuntuisista
ajanjaksoista.

Tukon
olen valmis tarjoamaan.
Maksuvalmius on hyvä
tällä onnen määrällä.

Miksi
koen olevani velkaa
itsetehdystä työstä.

blogi61

En edelleenkään ymmärrä, miksi valtava onni synnyttää ohessa aina myös valtavaa epävarmuutta. Kun vuosia sitten kohtasin vaikeuksia elämässäni ja aloitin parantumisprosessin, en muista koskaan aiemmin tai jälkeenpäinkään olleeni yhtä luottavainen ja varma omasta etenemisestäni; vaikka olin kuin vuoristoradan holtittomasti poikkoileva viimeinen vaunu, varmuus päätepysäkistä oli siltikin läsnä jokaisessa kurvissa. Sen vuoksi on hämmentävää, että täydelliseltä tuntuva onnellisuus kulkee käsi kädessä epävarmuuden kanssa.

Kai kyseessä on ikuisuuskysymys siitä, kuinka paljon ihmisellä itsellään saa olla ennen kuin omastaan on laitettava jakoon luopumalla. Vaikka kaiken olisikin omilla ponnistuksilla ansainnut, toisten mielestä se ei reiluuden nimissä ole oikeutus siitä nauttimiseen. Onnen suhteen taidan itse kertoilla itselleni juuri sellaisia juttuja. Ja ehkä sen vuoksi olen näin onnellisena jatkuvasti valmiustilassa, valmis luopumaan omastani ja vastaanottamaan onnen tilalle vähemmän arvokkaampaa.

Koska tällä hetkellä tunnen olevani onnellinen. Onnellinen monen menneen vuoden edestä. Sellaisten vuosien, joihin olisi mahtunut älytön määrä onnea, mutta jotka olivat täysin tyhjiä. Voinko siis itsekään kuvitella tätä onnen ryöppyä?

ajatuksia · oma elämä · onnellisuus

Onnen kukkula.

17/04/201717/04/2017 ElinaKommentoi

Onnen kukkuloilla.

Olen juuri kavunnut. Huipulle auttavan käden avustamana, toisen perässä, johdattamana, melkein houkuttelemana. Koska olen arka voimakkaassa viimassa. Korkealla kun kuitenkin käy aina kasvoille tuuli. Tunteiden puuska pöllyttää hiuksia. Olen suojassa syleilyssä. Siltikin puhun itselleni kukkulan valloituksen oikeutuksesta; voimme iskeä lippumme tänne ja valloittaa onnen, vaikka pienen lipun tikusta eivät kaikki pääsekään kanssamme pitelemään kiinni. Se olisi mahdotonta.

Tarvitsen toisen pitelemään minua, tasapainottelemaan kukkulan huipulla kahden. Sillä olen palaamassa heti askeleita alas huomatessani, etteivät kaikki pääse perässämme aivan ylös. Tahtoisin, että kaikki pystyisivät yhtä aikaa valloittamaan onnen ja iskemään lippunsa tikun kanssamme maahan. Anelisin kapuamista, jos se jotakin auttaisi. Kai jokaisella on hetkensä kukkuloilla. En tee palvelusta luovuttamalla omaamme. Minua muistutetaan.

blogi54

On moni ollut auttamassa kapuamista; joku on pystytellyt kannustuskylttejä ja toinen huudellut itseluottamusmietteitä. Siksi niin mielelläni kädelläni osoittaisin, että ota jalansijaa onnemme kukkulalta, täältä löydetään kyllä tilaa.

Toisaalta tajuan, että olen itsekin heilutellut lippua alhaalta käsin, juhlinut monen huipullepääsyä. Kun olin vasta konttaamassa mäenrinteen alkupäätä. Pohdiskelin, kuvittelin, haaveita maalarin lapsenlapsenlapsena siveltimellä vetelin. Onneni kukkuloita minä vasta hahmottelin. En kai uskonut kapuamistaitoihin. Tiesin, etten ole ihminen, joka kukkuloille halajaisi yksin.

Jos et kanssamme aivan huipulle, jää edes askelta alemmalle tasolle. Pidän kiinni olkapäästä. Voin kertoa tarkoin tunteesta, kun tuuli ottaa vallan hiuksista. Kyllä sinä muistat ja tulet vielä kokemaan.

ajatuksia · häät · kihlaus · onnellisuus · vähän runoo

Tämä tuleva vaimo.

14/04/201714/04/2017 Elina5 kommenttia

Tämä
tuleva vaimo

pellin pyöräyttää välillä,
paistaa kyljyksiä
max.
kerran vuodessa.

Hoitaa pyykit
pienellä viiveellä,
saattaa odotuttaa
mm.
villakoiria.

Ei nyt pyhinä.

Mutta tämä
tuleva vaimo

lupaa kantaa huolta arjesta.
Hoitaa oman osansa
naurusta
plus
töihinlähtöhaleista.

Yrittää olla muuta kuin vaikee,
kun on haikee
olo
viikonlopun reissuerosta.

Tämä
tuleva vaimo

tahtoo ottaa homman haltuun siten,
että kotiinpaluu työpäivän jälkeen on vaihtoehdoista
mieluisin.

Mahdollisuuksien mukaan myös siten,
että liesi on edes välillä
lämmin.

Hassua. Yhtäkkiä seitsemän vuoden jälkeen tapahtui. Sinä yhtäkkisenä kaikki muuttui, vaikka mikään ei muuttunut. Hassua, kuinka lupasin sanoa reilun vuoden päästä tahdon ja se sai tärisemään vielä seuraavanakin päivänä, vaikka loppuelämän elo yhdessä on ollut molemmille jo selvää. Hassua. Yksi kysymys ja yksi vastaus ja kaksi sormusta tuntuivat saavan vuoretkin liikkeelle, vaikka arkinen keskiviikko tuli aamulla aivan ajallaan.

Pari päivää kosinnasta. Tiedäthän, ajatukseni ovat jo täynnä. Liian pitkä vieraslista, ihan pösilö kirkon varaussysteemi, hääpaikan katsastamistilaisuus, häämekosta haaveilua, meikkaajan etsiskelyä, rentojen musisoijien metsästystä, koristeiden suunnittelua, teemavärien valkkausta, vaivaannuttamattoman ohjelman mietiskelyä, avunpyyntöajatuksia.

Onneksi häävalssin olen jo valinnut pikkutyttönä.

Muutenhan puolessatoista vuodessa saattaisi jopa tulla kiire. No ei. Kaikki on just nyt ihanaa.

ajatuksia · onnellisuus · pienet hetket · syvällistä

Mitä mahtuu katkoviivojen väliin.

28/02/201728/02/2017 ElinaKommentoi

Isi piirsi aarrekartan. Rypisti sen ruttuun. Avasi sitten vanhuudesta ryppyisen kartan nähtäväksi. Harvoin kartta kertoi suoraa tietä määränpäähän, aarrehan paikassaan aina odotti. Katkoviivojen väliin mahtuu paljon, minulle on saatettu muistuttaa. Piti pohtia piilotettuja vihjeitä, luottaa omaan aavistukseen, kokeilla eri reittejä. Kartta opetti löytämään paljon muutakin kuin vain aarteen oman paikan.

Sellaisena minä ainakin aarrekarttaleikit muistan; mahanpohjaa kutkuttavina seikkailuina, joissa jännittävintä aarteen sijaan oli kirjoittamattomien merkitysten löytäminen. Ehkä jo silloin opin ajatuksen piilomerkityksistä, siis siitä, ettei katkoviiva ole vain pätkitty viiva, vaan paljon enemmän kaikine väleineen. Vaikka näin aikuisena kukaan ei piirtele minulle enää karttoja, samankaltainen ajatusmaailma on yhä tallella mielessäni enkä koe lainkaan haastavaksi nähdä elämääni isona aarrekarttana.

Elämä on kuin aarrekartta. Ai, kuinka? Hei kumpikin sisältää hurjan määrän piilomerkityksiä. Lisäksi kiehtovinta kummassakin on juuri piilomerkitysten löytäminen eli kaikki se, joka jää sanojen ulkopuolelle. Sitä voi piirtää kaikenlaista, kirjoittaa ihan kaikenmoista, puhuakin ihan mitä vain, mutta siltikin kaikkien niiden ulkopuolelle jää hurjasti informaatiota. Ehkä sellaistakin, joka on todella tarkoitettu löydettäväksi, vaikkakaan ei välttämättä määränpääksi.

blogi2 Puiden takaa saattaa pilkistää.

En epäile hetkeäkään, etteikö yksi puolen sekunnin katse voisi kertoa enemmän kuin tuhat sanaa ja etteikö tuo katse voisi kertoa merkitykseltään jotakin sellaista, mihin sanat eivät koskaan tulisi riittämään. Sen vuoksi on iso sääli, etteivät kaikki huomaa viivojen väliin jääviä alueita. Ne kun saattavat sisältää suhteellisen tuhdilla tavalla tärkeitä merkityssisältöjä tai ainakin sellaisia merkityksiä, joilla on paljonkin tekemistä elämän rikastumisen kanssa.

Kuten pienenä aarrekarttaleikeissäkin saattoi käydä, piilotetun vihjeen tulkinta ei aina johda aarteen luo; piilomerkitys voi olla moniselitteinen tai sillä voi olla yksi mahdollinen merkitys, jota on hankalampi käsittää. En kuitenkaan usko, että piilomerkitysten itseisarvo on oikeimman tulkinnan hoksaaminen, vaan ennemminkin itselle sopivimpien tulkintojen löytäminen. Minun mielestäni yksityiskohdiltaan rikas elämä syntyy juuri uskalluksesta tehdä vähemmän vakavia, itselle sopivia tulkintoja joista nauttia. En todellakaan ole aina varma, tarkoittaako määrätty pään nyökäytys tai tietty äänen intonaatio luulemaani, mutta on siltikin kiva ajatella niiden kenties tarkoittavan esimerkiksi oman kokemuksen esiintuomista tai ymmärryksen jakamista.

Eikä elämän aarrekartta rajoitu vain ihmisiin ja olemuksiin, vaan aivan kaikkeen ympäröivään.

ajatuksia · itsetutkiskelu · onnellisuus · rakkaus · syvällistä · ulkonäkö

Samoista syistä kuin toista.

26/02/201726/02/2017 Elina3 kommenttia

Rakastuin sussa samankaltaisuuteen ja päinvastaisuuteen. Samanpäisyyteen eli samanlaiseen itsepäisyyteen. Tykästyin sun elämän kirkkaisiin väreihin, myös tummanpuhuvampiin sävyihin. Rakastun edelleen joka päivä sun tapaan kohdata maailma; mutkattomaan uteliaisuuteen ja vilpittömään valoisuuteen. Ihailen sun määrätietoisuuden rentoutta ja itsevarmuuden kehityskaarta. Rakastan sun tapaa opettaa, osin tiedostamattasikin, mulle näistä asioista.

Mikä tekee niin vaikeaksi rakastaa itseä samankaltaisista syistä kuin toista?

Jos olet joskus ollut rakastunut johonkuhun, vastaa seuraavaan kysymykseen: millainen osa rakkautta toisen ulkonäkö oli? Oli varmasti osa, mutta kuinka iso. Minä nimittäin uskon siihen, että ulkoiseen olemukseen suuntautuva rakkaus häviää toisen ihmisen sisäisen maailman synnyttämälle rakkaudelle. Ihan jo tunteen intensiteetiltäänkin. Mutta jos olet joskus ollut rakastunut johonkuhun kauemmin kuin viisi vuotta, vastaa tähän seuraavaan kysymykseen: kuinka paljon uutta tutustumisenarvoista olet vielä viidennenkin yhteisen vuoden jälkeen löytänyt toisen kasvoista, hiuksista tai jaloista verrattuna ulkokuorta syvempään.

Sananlaskun mukaan ulkonäköön ihastutaan ja sisimpään rakastutaan. Niinhän? Niinkö? Luulen, että sellaisessa tilanteessa, jossa rakkautta tuntevalle rakkauden kohdentaminen on epäselvää tai haasteellista, ulkonäköön myös kyllästytään nopeammin ja suhteellisen nopeasti. Ihmisen sisin ei nimittäin ole muuttumaton, kuten vaikkapa hiusväri tai silmien väritys, vaan tarjoaa yhteisten vuosien saatossa jatkuvasti uutta tarttumapintaa rakkaudelle. Kuinka monessa vuodessa sellaiseen voi kyllästyä? Vaatii se ainakin enemmän aikaa kuin naamaan tympääntyminen.

blogi1

Tiedätkö, minkä vuoksi pohdin ulkonäön merkitystä rakkaudessa? Koska olen toistellut lähipäivinä itselleni kysymystä siitä, miksi tuntuu niin haasteelliselta rakastaa itseä samankaltaisista syistä kuin toista. Rakkauden ottaessa askelia syventymällä toista kohtaan se ei omalla kohdallani koskaan kohdistu muuhun kuin toisen sisimpään ja meidän yhdessä luomaamme maailmaan; on yksi suuri mahdottomuus minulle ylläpitää vain ulkoiseen olemukseen ankkuroitua rakkautta. Siltikin olen monet vuodet asetellut itselleni määrättyjä ulkoisia muuttujia, joiden toteutuessa olisin mahdollisesti valmis rakastamaan itseäni edes jollakin tasolla. Siis täysin päinvastoin kuin rakkaudessani toisia ihmisiä kohtaan. Kun olen yrittänyt opetella kulkemaan käsikynkkää itseni kanssa, olen tarrannut kiinni väärästä kohtaa. Ulkonäön tulisi kulkea ainoastaan rinnalla, ei käsikynkkäkaverina.

Kaunis mieli. Miksi en etsi sitä, kun katson itseäni peilistä. Tai mieti sitä, kun esittelen itseäni toisille.

onnellisuus

Kantapääihminen.

24/01/2017 ElinaKommentoi

”Olen kantapääihminen. Kantapää on vankin ruumiinosani. Nimittäin sille olen varannut elämäni aikana häkellyttävän paljon painoa. Olen oppinut kantapään kautta liian monia asioita. Kuten esimerkiksi seuraavan.”

Sanoi muuan eläjä tässä taannoin itselleen. Ja jatkoi.

”Juuri niin kauan kuin taistelen jotakin vastaan, ajatuksin tai käsin, tiedostamattanikin, niin juuri yhtä kauan tulen tuntemaan, ettei se kuulu minulle, etten ole sen arvoinen tai etten koskaan tule saavuttamaan sitä.”

Sinä päivänä, kun taisteleva kantapääihminen alkoi ymmärtämään itseään ja omaa toimintaansa, sen elämä muuttui helpommaksi. Koska sen elämä ei ollut satua, vaan täyttä totta, elo ei edelleenkään ollut ruusuista, mutta ruusuisempaa kyllä.

Sillä tavoin siitä kantapääihmisestä tuli onnellisempi.

ajatuksia · itsetutkiskelu · oma elämä · onnellisuus

Vieraasta ikkunasta ulos.

21/01/201721/01/2017 ElinaKommentoi

Vaikka kuinka omaa elämää rakastaakin. Niin siltikin. Tulee hetkiä, kun on päästävä tuokioksi pois. Tuijottelemaan vieraasta ikkunasta ulos. Katuja, joilla tuntemattomat ihmiset kiiruhtavat. Olematta itse osallinen. Sitä arki-iltaa, joka silmien edessä etenee.

Nimenomaan se, että saa tarkkailla olematta kuitenkaan osallinen, on elämän voimaannuttavista asioista ehkä yksi parhaimmista.

Koska jokainen ihana, oma elämä sisältää väistämättä taakan. Lastin, jota kannetaan itse pystytettyjen seinien sisällä. Painon, joka pusertaa kohti maata jokaisella tuttuja teitä tallaavalla askeleella. Kuorman, jonka kuskaamista edellytetään ainoastaan omaan elämään kuuluvina päivinä.

Ja kun riittävän kauan pyörii samaa ympyrää. Vaihtamatta ajatuksia. Tuoreempiin. Alkaa pyörryttää. Silmissä sumeta. Eikä täysin tarkasti erota enää sitä, mikä on onni. Ja mikä on arki. Ja mitkä niiden yhteiset ääriviivat ovat.

Tiistai ei tunnu enää viikon toiselta päivältä. Vain tiistailta. Arjen toveri ei enää hohtavalta. Vain arjen toverilta. Omat ajatukset eivät enää jännittäviltä. Vain ajatuksilta.

Kuin vatkaisi kermavaahdon voiksi; liian pitkään, liian samaa, liikaa voimaa. Ja tulos kertoo, kuinka liiallisella pääsee vain aloittamaan koko pienen projektin alusta.

Silloin vieras ikkuna on pakoreitti ulos. Pökerryttävistä ajatuksista. Siihen, että oma pieni projekti. Ikioma elämä. Tuntuu jälleen siltä, että sitä ei tahdo katsella vain sivusta. Vaan olla osa kiiruhtamista. Kotikaduilla. Edetä ihmisten mukana.

Että kaiken tutun. Ja saman vanhan. Keskellä voi jälleen vaivatta vetää sisään ja päästää ulos. Hengittää.

ajatuksia · lifestyle · oma elämä · onnellisuus

Elämän rullaamisesta ja vihannesten unohtamisesta.

14/01/2017 ElinaKommentoi

Rullaapa mun elämä tällä hetkellä perin näppärästi. Se ensimmäinen ajatus, joka tulee mieleen moisesta huikkauksesta?

Ihan samaa minä itsekin ajattelisin. Huikkaajalla menee hyvin; elämän eri osa-alueet tuntuvat olevan hienosti reilassa, mistä on syntynyt positiivinen hyvän olon kierre. Pääosan ajastaan hän varmasti hymyilee, jolloin oikeiden valintojen tekeminen, esimerkiksi mitä tulee omaan hyvinvointiin, on helppoa. Luultavasti hänellä on levollinen mieli useammankin asian suhteen – ja levollisenahan on malttia pysähtyä miettimään esimerkiksi omaan itseensä panostamista. Kaiken kaikkiaan rullaavasta elämästä syntyy mielikuva tasapainoisesta ja onnellisesta arjesta. Eikös.

Vaan mitäpä meinaa elämän rullaaminen sitten minulle?

Ehkä jopa virnistyttää hiukan ajatellessani, miten elämäni onkaan rullannut lähikuukausina niin näppärästi. Itse asiassa virne kylläkin kertoo kai ennemmin siitä, kuinka onnellisen arjen allekirjoitan aivan täysin, mutta kuinka levollisen mielentilan voin ympyröidä lähinnä puuttuvana tekijänä. Sillä juuri se on elämäni rullaamisen pieni dilemma; hymyilen paljon, iloinenkin olen ja sitäkin enemmän innostunut, kun kaikki tuntuu etenevän hienosti, mutta levollisuus uupuu silloin miltei täysin.

Toisin sanoen elämäni rullaamisesta innostuminen tapahtuu aika usein tasapainon kustannuksella.

Käytännössä se kai näkyy unohduksina arjessa ja erityisesti omasta hyvinvoinnista huolehtimisen suhteen. Tiedätkös, parsakaalien uunittaminen alkaa tuntua liian pitkältä ajalta odottaa ja aamuvitamiinit unohtuvat, koska sitä on matkannut ajatuksissa vähintääkin jo valovuoden päähän keittiöstä. Innostuneessa mielentilassa urheilen todella paljon, joskus ehkä liikaakin, kun taas kehonhuolto ja rauhoittuminen ovat lähinnä hupsis-kamaa. Jooga ei malta jäädä edes ajatuksentasolle. Eilen totesin tuloksien olevan aina lopulta konkreettisesti nähtävissä; hetkellisesti köyhtynyt ruokavalio erityisesti kasvisten osalta ja pakkolepo koipikipujen vuoksi. Vaikka hei muistutan: siltikin onnellinen virne naamalla.

Jos sitä vain raaskisi rajoittaa rullaamista? Tosin kai tasapainoa tulevaisuudessa voi jonkin aikaa odotuttaa.

Korjausliikkeenä könkkäsin eilen ostamaan lähikaupasta parsakaalin. Meinasin myös laskeskella investointimahdollisuuksia hieronnan suhteen, vaikka mieluummin kai laittaisinkin saman summan kuntosalijäsenyyteen ja suksipakettiin.

Millainen sä olet, kun sun elämäsi rullaa?

Elina Heidi Rinkeli

Kategoria: onnellisuus